123 456 7890

SJK on tehnyt pelaajasopimuksen Ykkösen EIF:ssä pelanneen senegalilaisen Samba Bengan kanssa. Benga on 22-vuotias, 192-senttinen keskuspuolustaja, joka on saanut jalkapallokasvatuksensa Italiassa. Urallaan hän on pelannut myös laitapuolustajana. Suomeen ja Ykkösen EIF:n riveihin hän tuli tämän vuoden huhtikuussa ja hän on pelannut Ykkösessä 11 ottelua sekä tehnyt niissä kaksi maalia.

Benga tutustui SJK:hon kesä-heinäkuun vaihteessa ja sopimus sekä lääkärintestit tehtiin tutustumisjakson jälkeen. Hän oli paikalla viime maanantaina OmaSp Stadionilla, kun SJK voitti FC Interin. Hän on myös osallistunut edustusjoukkueen harjoituksiin tällä viikolla.

Tiesin jo etukäteen tänne tullessani, että tämä on iso ja kunnianhimoinen seura. Yllätyin kuitenkin, kuinka hyvin minut otettiin vastaan. Tämä tuntui heti kuin perheeltä. Kaikki olivat seurassa yhtä suurta perhettä. Näin pelissä kuinka kannattajat ja pelaajat juhlivat yhdessä, ja treeneissä juttelin pelaajien kanssa lisää. He ottivat minut todella hyvin vastaan, kertoo Samba Benga ensivaikutelmistaan.

Olen jättänyt taakseni kaiken muun elämässäni ja teen kaikkeni jalkapallon eteen. Minä rakastan jalkapalloa ja tämä on minun elämääni. Olen erittäin määrätietoinen ja haluan mennä eteenpäin urallani, aivan huipulle asti. Olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, sanoo Benga vielä lopuksi.

SJK:n valmennusjohto on seurannut nuorta topparia jo pitkään.

Olemme seuranneet häntä jo pitkään sekä analysoineet hänen pelejään EIF:ssä sekä ennen sitä. Olemme saaneet hänestä hyvää palautetta kaikkialta ja saaneet hänestä hyvän kuvan ihmisenä, ennen kuin kutsuimme hänet tänne, kertoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

Hän ei ole ehkä heti täysin valmis Veikkausliigan, ja meillä on myös tällä hetkellä varsin vakaa puolustuslinja täällä, joten meidän näkökulmasta hän on ehdottomasti satsaus tulevaisuuteen. Mutta jalkapallossa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Hän on kuitenkin vielä nuori pelaaja, jolla on erinomaiset fyysiset ominaisuudet ja hän on käynyt hyvän jalkapallokoulun Italiassa, jatkaa Eremenko.

Nyt kun hän on ollut meidän mukanamme viikon verran harjoituksissa, voimme sanoa, että hän on nöyrä ja erittäin positiivinen, avoin sekä ulospäinsuuntautunut ihminen. Hän tulee heti hyvin kaikkien kanssa toimeen ja tämä on meille erityisesti tärkeää. Meillä on täällä ammattimainen ilmapiiri, jossa olemme perhettä, mutta emme ole vain yhtä iloista perhettä, vaan olemme perhe jossa teemme kaiken yhdessä. Puhumme asioista suoraan, myös silloin kun asiat menevät huonosti. Mutta pidämme silti aina yhtä. Hän tuntuu sopivan siihen muottiin erinomaisesti, arvioi Eremenko lopuksi.

Benga on syntynyt Senegalin pääkaupunki Dakarissa, mutta on saanut jalkapallokasvatuksensa Italian junioriseuroissa. Hänen isänsä asuu perheineen Italian Sienassa. Hän on pelannut juniorisarjojen lisäksi miesten tasolla Italiassa neljässä eri seurassa ja pelejä kolmannella sekä neljännellä tasolla on kertynyt yhteensä 84 ottelua. Tämän lisäksi hän on pelannut Romaniassa yhden kauden ja nyt Suomessa. Suomessa siirtoikkuna aukeaa 10.7. ja ennen sitä Benga ei voi pelata toisessa seurassa.

SJK pelaa seuraavan ottelun sunnuntaina 7.7. klo 18:30 kun se kohtaa vierasottelussa Tampereen Ilveksen. Ennakko peliin tästä. Seuraava kotiottelu on lauantaina 13.7. pelattava Pohjanmaan derby SJK – VPS. Ottelu on Veikkausliigan lisäksi Pohjanmaan PowerPark Liigaa ja se alkaa OmaSp Stadionilla klo 17:00. Ottelun ennakkoliput SJK:n verkkokaupasta ja SJK Shopista.

Samba Benga

Senegalin pääkaupungissa Dakarissa 22. marraskuuta 1996 syntynyt Samba Seynabou Benga, on 192-senttinen keskuspuolustaja. Hän on pelannut urallaan myös laitapuolustajana molemmilla laidoilla. Vaikka hän onkin senegalilainen, on hän saanut pääosin jalkapallokasvatuksensa Italiassa. Myös hänen isänsä asuu Italiassa, mutta äiti Senegalissa. Samba Seynabou Benga on hänen koko nimensä, mutta käyttöön on vakiintunut Samba Benga. Hän puhuu äidinkielensä ranskan lisäksi italiaa ja englantia.

Benga muutti kotimaastaan jo nuorena Italiaan Pisaan, Toscanan alueelle. Hänen ensimmäinen junioriseuransa oli UC Cuiopelli, joka on Pisan lähiöseura. Sieltä hän siirtyi 50 kilometriä etelämpänä olevaan AC Sienaan ja lopulta takaisin Pisaan, nyt AC Pisan paitaan. Hän pelasi siellä juniorisarjoja, kunnes teki seuran kanssa ensimmäisen virallisen pelaajasopimuksensa.

Hän teki debyyttinsä miesten sarjoissa AC Pisan paidassa 18-vuotiaana. Sarjataso oli Serie C Italian kolmannella tasolla. Hän pelasi keväällä 2015 kolmessa ottelussa, väliaikaismanagerina toimineen Christian Amoroson alaisuudessa. AC Pisan oma kasvatti Amoroso, oli toiminut jo aiemmin Bengan valmentajana AC Pisassa hänen aiemmissa juniorijoukkueissaan. Amoroso itse on entinen ammattilaispelaaja, joka omalla pelaajaurallaan edusti pitkään muun muassa Fiorentinaa ja pelasi lähes 300 ottelua Italian pääsarjassa.

Kaudelle 2015-2016 Benga siirtyi lainasopimuksella pelaamaan Genovan Rapallosta tulevaan Bogliascon riveihin. Sarja oli Serie D, joka on Italian neljänneksi korkein taso. Hän pelasi keskuspuolustajana ja laitapuolustajana, saaden tililleen 32 ottelua sekä debyyttimaalin miesten sarjoissa.

Lainan päätyttyä hän palasi AC Pisaan, mutta seura ei tehnyt enää jatkosopimusta ja Benga siirtyi vapaalla siirrolla Serie D:ssä pelanneen Ponsaccon riveihin. Siellä hän pelasi kahdeksan ottelua, pääosin laitapuolustajana. Matka jatkui vielä saman kauden aikana samassa sarjassa pelanneen Ghiviborgon riveihin, jota nyt valmensi Bengalle hyvin tuttu Christian Amoroso. Hän pelasi kauden loppuun Ghiviborgossa ja pelejä tuli kasaan 16. Joukkue kuitenkin putosi sarjaporrasta alemmas ja Samba jatkoi jälleen uuteen seuraan. Uusi seura oli Sestri Levante Serie D:ssä. Levanten managerina oli jälleen tuttu mies Christian Amoroso. Pelejä tuli kaudella 2017-2018 kasaan yhteensä 25. Benga pelasi keskuspuolustajana tai puolustuksen oikealla laidalla.

Kuuden vuoden ja neljän Italian miesten sarjoissa vietetyn kauden jälkeen, Benga lähti Romaniaan ja siellä toisella sarjatasolla pelanneen Aradin riveihin. Hän pelasi Romaniassa kaudella 2018-2019 19 ottelua kunnes siirtyi kauden päätteeksi huhtikuussa Suomeen EIF:n rivehin. Romaniassa tilille tuli myös yksi maali.

Suomen Ykkösessä, EIF:n paidassa, on pelejä tullut kasaan 11 ja niissä on syntynyt kaksi maalia. EIF:ssä hän on pelannut pelkästään keskuspuolustajana. Sopimus oli alunperin kestoltaan kesäkuun loppuun.

SJK:hon Samba Benga siirtyy vapaalla siirrolla.