123 456 7890

SJK Akatemian maalivahti Niilo Peräaho valittiin mukaan Suomen U16-maajoukkueeseen. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola valitsi ryhmänsä kesä-heinäkyyn vaihteessa Eerikkilssä ja Nurmijärvellä pelattavaan Baltic Cupiin.

Koko SJK-väki onnittelee häntä valinnasta.

Peräaholle kutsu maajoukkueeseen on myös uran ensimmäinen.

Totta kai iloinen siitä, että saa tällaisen mahdollisuuden. Palkitaan se työ, mitä on tehnyt. Tuntuu todella hyvältä. En ole maajoukkueessa ennen ollut Piirijoukkueeseen ja aluejoukkueeseen minut on valittu. Tunnen joukkueen pelaajat aika hyvin, he ovat alueturnauksista tuttuja ja samoja pelejäkin pelataan, kommentoi Niilo Peräaho.

Olen pelannut tällä kaudella eniten A-junioreiden sarjassa. Se on todella kova sarja. Viime kaudella pelasin lähinnä B-junioreissa. Pelaajat ovat paljon taitavampia ja vanhempia, etenkin kun olen itse mukana vähän alaikäisenä. Jotkut pelaajat ovat viisikin vuotta vanhempia. Ne on ollut hyviä pelejä. Viime kaudella tuli Kolmosen debyytti, sekin oli hieno palkinto. A-junioreiden pelit ovat maalivahdille paljon kovempia pelejä kuin Kolmosen pelit, Peräaho arvioi.

Suomi kohtaa Baltic Cupissa Liettuan, Viron ja Latvian. Pelit pelataan siten, että ensimmäinen ottelu on 29.6. Eerikkiklässä Liettuaa vastaan, toinen samalla areenalla perjantaina 30.6. Viroa vastaan ja kolmas Nurmijärvellä Latviaa vastaan sunnuntaina 2.7.

Joukkueessa on kaksi maalivahtia, ei ole ollut mitään puhetta vielä pelien jakamisista. Edellisissä turnauksissa toinen maalivahti on pelannut ensimmäisen pelin ja toinen toisen. Kolmas peli on sitten riippunut aiemmista. Eerikkilä on itselleni tuttu paikka, mutta vastustajista ei ole mitään ennakkotietoa. Hyviä pelejä kuitenkin tiedossa, Peräaho uskoo.

Peräahon lisäksi Pohjanmaaan piiristä valittiin ainoastaan FF Jaron Axel Vidjeskog. Löydät koko U16-maajoukkueen miehistön, sekä valmentaja Erkka V.Lehtolan kommentit Palloliiton nettisivuilta.

Heti, kun maajoukkuepaikasta sai tiedon, tuli perhosia vatsaan. Ne ovat nyt hävinneet. On vain focus siihen hetkeen, kun oikeasti seisoo rivissä ja hymni soi. Joskus pienempänä laitoin tavoitteeksi, että pääsisi pelaamaan maajoukkueessa. Voi olla aika hieno hetki, kun seisoo Suomen maajoukkuepaidassa rivistössä. Sitten vain toivoo, että pelikin sujuu, ei saa jännittää liikaa. Odotan todella innolla, tulee varmasti hieno hetki, kertoo Peräaho vielä lopuksi.

SJK Akatemian U20 joukkue kohtaa seuraavassa ottelussaan kotikentällä JJK:n U20-joukkueen. Tuo ottelu pelataan OmaSp Stadionilla sunnuntaina 2.7.

Kolmosessa pelaava SJK Akatemia pelaa torstaina Seinäjoen derbyssä Sisu-Palloa vastaan. Ottelu on Sisu-Pallon kotiottelu ja se pelataan to 22.6. klo 19:00 Jouppilanvuoren Tekonurmella.

Seuraava kotiottelu on perjantaina 30.6. klo 19:00 kun OmaSp Stadionille tulee vieraaksi Sporting Kristiina. Akatemian pelit jatkuu myös Suomen Regions Cupissa, missä joukkue on edennyt jo 16 parhaan joukkoon. Seuraava ottelu siinä on lauantaina 1.7. klo 15:00 OmaSp Stadionilla ja vastaan saapuu Hämeenlinnan Härmä.

Löydät SJK Akatemian otteluohjelman tästä ja Akatemian A-nuorten pelit tästä.

Lisää Akatemian uutisia ja juttuja löytyy SJK Akatemian omilta Facebook-sivuilta, joita pystyy lukemaan ilman kirjautumista.