123 456 7890

Palloliitto on nimennyt lohkojaot kauden 2017 Respect Suomen Cupin lohkovaiheeseen.

Cupin lohkovaiheessa ovat mukana Veikkausliigassa kaudella 2016 pelanneet seurat (12), Ykkösessä kaudella 2016 pelanneet seurat (10), Ykkösen nousukarsintaan päässeet seurat (4) sekä cupin alkukierroksilta jatkoon selvinneet neljä joukkuetta. Uusitun Suomen Cupin ja sen lohkovaiheen myötä, aiemmin talvisin pelattu Liigacup jää historiaan.

Joukkueet on lohkovaiheessa jaettu viiteen kuuden joukkueen lohkoon, joissa joukkueet jakaantuvat mahdollisimman tasaisesti kauden 2016 sarjatason mukaan ja lisäksi maantieteelliset ja yhteydelliset seikat on pyritty myös huomioimaan lohkojaossa.

Cupin lohkovaiheessa joka lohkossa pelataan yksinkertainen sarja ja lohkovaihe pelataan tammi-maaliskuussa 2017. Lohkovaiheesta lohkovoittajat etenevät suoraan puolivälieriin. Lohkojen toiseksi sijoittuneet sekä paras lohkokolmonen jatkavat puolivälieräkarsinnassa yksiosaisissa otteluissa, joiden voittajat jatkavat puolivälieriin.

SJK pelaa lohkossa B, jossa on vanhoja tuttuja Pohjanmaan seuroja, sekä mm. yhteistyöseura FC Jazz Porista. Niin ikään porilainen MuSa ja Rauman Pallo-Iirot, ovat tuttuja SJK Akatemian, sekä sen edeltäjä Kerho 07:n peleistä.

LOHKO B:
SJK
VPS
FF Jaro
FC Jazz
MuSa
P-Iirot

Löydät muut lohkojaot Palloliiton nettisivujen uutisesta.

SJK pyrkii pelaamaan kotiottelunsa OmaSp Stadionilla. Säävarauksella pelit Wallsportissa. Otteluohjelma sovitaan lohkon muiden joukkueiden kanssa ja se pyritään julkistamaan viimeistään joulukuun alussa.

Muistathan hommata kausikorttisi ajoissa, sillä 2017 kausikortilla pääsee myös tammikuussa alkavan Suomen Cupin kotiotteluihin. Kausikortit myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

SJK:n päättyneellä kaudella voittama Suomen Cup pokaali oli esillä Seinäjoen Torikeskuksessa.