A-nuoret akatemian ainoa kotijoukkue

6.2.2020

 

SJK Akatemian kaikki kolme joukkuetta pelaavat tulevana viikonloppuna ja sunnuntaina pelattava A-nuorten SM-sarjan ottelu on ainoa kotiottelu.
 
SJK Akatemia matkustaa Ykkösen Cupissa AC Kajaanin vieraaksi ja ottelu alkaa lauantaina 8.2. klo 19:00. Peli näkyy suorana maksullisen Ruutu-palvelun kautta. SJK U17 matkustaa samana päivänä Joensuuhun ja kohtaa B-nuorten SM-karsinnoissa isäntäjoukkue JIPPO:n klo 18:00. SJK U20 - KaaPo U20 päättää viikonlopun sunnuntaina 9.2. Peli on A-nuorten SM-karsintaa ja se alkaa klo 12.45 Wallsport Areenalla. Otteluun on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, jonka tuotot käytetään lyhentämättömänä Project Liv ry:n toimintaan.
 
Jos tähän asti on ollut haasteena saada paras mahdollinen joukkue jokaiseen sarjaan, nousee haastetaso jälleen pykälän, kun kaikki joukkueet pelaavat eri paikkakunnilla. Ykkösen Cupissa ja B-nuorilla on vielä varsin pitkät vierasreissut edessä. Kaikkien sarjat ovat kuitenkin saaneet erinomaisen alun, kun SJK Akatemia aloitti Ykkösen Cupin voitolla ja tasapelillä sekä A- ja B-nuoret aloittivat SM-karsinnat selvillä voitoilla.
 
- Ykkösen Cup on alkanut hyvin ja molemmat juniorijoukkueet aloittivat erinomaisesti SM-karsinnat viime viikonloppuna. Molempien juniorijoukkueiden esitys avausotteluissa oli myös lupaava, ei pelkästään tulos. Uskon kuitenkin, että voimme pelata vielä paremminkin, mutta pelaajien halu tehdä töitä sekä taistella toistensa ja seuran puolesta, on aivan fantastista. Se on vaikuttanut meihin akatemian kaikkiin valmentajiin eniten, miten he laittavat itsensä likoon, sanoo koko SJK Akatemian johtaja ja pelaajakehityksestä vastaava Brian Page.
 
- Haluamme kuitenkin, että peli kehittyy entisestään. Tietenkin haluamme myös, että tuo sama intohimo säilyy pelaajilla. Halu tehdä töitä. He ovat laadukkaita pelaajia jo nyt, mutta he pystyvät vielä kehittymään. Tämä kausi ja talvi tulee olemaan heille kaikille iso testi ja olen varma, että jokainen pystyy vielä kehittymään pelaajana ja pystymme kehittymään myös joukkueina lisää, Page jatkaa.
 
Pääpaino talvella on juuri A- ja B-nuorten SM-karsinnoissa, sillä on tärkeää saada molemmat joukkueet kesällä pelattaviin SM-sarjoihin. Ykkösen Cup tarjoaa näiden lisäksi mahdollisuuden valmistaa pelaajia miesten sarjoihin.
 
- SM-karsintasarjat ovat kovatasoisia ja jokainen joukkue haluaa päästä kesän sarjoihin. Siksi meidän pitää jatkaa kehittymistä ja pelaajien tukea toinen toistaan kuten tähänkin asti. Siten olen varma, että saamme jatkossakin hyviä tuloksia, päättää Page, joka toimii myös SJK Akatemian talenttivalmentajana, vastaten pelaajien yksilöharjoittelusta.

Thomas Dunne vastaa Ykkösen Cupissa pelaavan SJK Akatemian valmennuksesta ja kesällä Ykkösessä pelaavasta joukkueesta. Toni Lehtinen puolestaan kantaa vastuun A- ja B-nuorten valmennuksesta.
 
Ykkösen Cupissa SJK Akatemialla vastassa oleva AC Kajaani oli viime kaudella Ykkösessä 8. ja vältti putoamisen kolmella pisteellä. Sen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä vastaan tulee vahvistunut joukkue. AC Kajaania valmentaa jo pitkään Kajaanissa vaikuttanut Mika Lumijärvi ja SJK-väen huomio kiinnittyy maalitolppien väliin, kun viime kaudella SJK Akatemiaa edustanut Severi Ikäheimo siirtyi kajaanilaisten riveihin. Joukkueesta löytyy myös kokemusta Veikkausliigatasoltakin, ainakin Sharp Räsänen, Gullit Zolameso ja Tomi Kult ovat tuttuja nimiä KuPS:n, Ilveksen ja FC Lahden riveistä. Ykkösen Cupin AC Kajaani aloitti voitolla FF Jarosta 2-1 luvuin ja sen jälkeen se hävisi AC Oululle 1-3. Lauantain ottelu on heille ensimmäinen kotiottelu Ykkösen Cupissa.
 
SJK Akatemia sai viikolla uusia pelaajia riveihinsä, kun Suomen U19-maajoukkueen Joel Laitinen siirtyi Kerhoon Lappeerannan PEPO:n riveistä. Vielä ei ole tiedossa pelaako Laitinen Ykkösen Cupissa SJK Akatemian riveissä tai lähteekö hän mukaan Kajaaniin. Lisäksi SJK kiinnitti nuoret Rasmus Kujalan ja Kaapo Kotilan ensi syksyn jalkapallolukion ryhmään. Molemmat voivat pelata myös SJK U17 joukkueen riveissä.
 
Tervetuloa sunnuntaina katsomaan A-nuorten ottelua Wallsportiin. Kahvio palvelee normaalisti. B-nuorten tilanneseuranta löytyy Palloliiton tulospalvelusta ja Ykkösen Cupin ottelu AC Kajaani - SJK Akatemia näkyy lauantai-iltana suorana Ruutu-palvelusta. SJK:n edustusjoukkue pelaa lauantaina klo 14:00 kotiottelun FC Lahtea vastaan Wallsportilla.

Alkuun