123 456 7890

ASM palasi mitalitaistoon
VJS – SJK 1-3 (1-2)

01 min 1-0 VJS maali
08 min 1-1 Erno Ruismäki
31 min 1-2 Sami Viljanen
85 min 1-3 Akseli Metsä-Ketelä

Seinäjoen Jalkapallokerhon A-juniorit hakivat Myyrmäen Urheilupuistosta kaikki tarjolla olleet kolme pistettä ja palasivat mitalitaistoon SM-sarjassa ennen kahta viimeistä kierrosta.

Helpolla voitto ei tullut, sillä jo minuutin pelin jälkeen pallo oli Tuomas Karjanlahden vartioimassa maalissa.

Vierasjoukkue nousi kuitenkin nopeasti tasoihin, sillä jo ennen kuin peli oli vanhentunut kymmenen minuuttia, iski Erno Ruismäki Aleksi Ahteen esityöstä pallon nätisti ohi VJS:n veskarin tasoittaen ottelun.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen vieraat menivät ottelussa johtoon. Vasemmalta annetun kulmurin puski maaliin hyvässä viimeistelyputkessa oleva Sami Viljanen.

Toisella puoliajalla Kerhon pelistä hiukan katosi vauhti, mutta lopullinen ratkaisu saatiin kuitenkin aikaiseksi viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Akseli Metsä-Ketelän tykitettyä pelivälineen hienosti vasempaan yläkulmaan.

– Pidimme paljon palloa. Asioita tehtiin ensimmäisellä puoliajalla ihan vauhdilla, mutta toisella jaksolla se hiukan sitten lopahti, kun ei vastustaja oikein halunnut lähteä tanssiin meidän kanssamme, vaan enemmänkin kyttäsi ja veti pitkää palloa, pyöritteli vastuuvalmentaja Max Peltonen ottelua.

– Vähän tehtiin peli vaikeaksi itsellemme ja paikkoja oli kyllä VJS:lläkin iskeä maaleja, mutta ihan hyvä näin, jatkoi Peltonen.

Päivän otteluissa muut tulokset tiesivät sitä, että Kerho palasi tällä voitolla mukaan mitalitaisteluun, sillä ensi viikolla vieraaksi saapuva JJK konttasi kotonaan OLS:aa vastaan häviten 1-0.

Näin kärjessä taistellaan jalometallista ohan tosissaan sarjaa 22 pisteellään johtavan FC Interin, 20 pisteessä olevan sarjakakkosen FC Reippaan, kolmantena olevan 18 pinnan JJK:n ja neljäntenä tasapisteissä HJK:n kanssa olevan Kerhon kesken. Klubin aseman tekee hyväksi se, että joukkueella on yksi ottelu muita kärkiryhmiä vähemmän pelattuna.

– Katsellaan tässä viikolla, millä ryhmällä me iskemme JJK:n kimppuun, sillä edustuksella on samana päivänä Kakkosen viimeinen vieraspeli. Mennään millä nipulla tahansa, meillä on hyvä joukkue jalkeilla, lupasi Peltonen.

Jos Kerho onnistuu rypistämään kaksi voittoa otteluistaan JJK:ta ja KuPS:aa vastaan, on mitali ainakin erittäin lähellä. Joka tapauksessa sarjavakanssi on uusittu.

SJK: Tuomas Karjanlahti, Miika Korpela, Eetu Takala (46. Akseli Metsä-Ketelä), Henri Huilla, Joona Lautamaja, Jesse Sarajärvi (88. Tuomas Kallionpää), Roope Takala (67. Pekka Rousu), Aleksi Ahde (39. Janne Tuohisaari), Erno Ruismäki (67. Joonas Kuivalainen), Tommi Kukila, Sami Viljanen