123 456 7890

B hakee sinettiä
TP-Seinäjoen B-juniorit matkustavat lauantaina Turkuun BSM-karsintasarjassa putoamisuhan alla taistelevan FC Interin vieraaksi.

Sarjatilanne on sellainen, että voitto varmistaisi vierasjoukkueen nuorisolle SM-sarjapaikan myös syyskierrokselle. Tappio puolestaan jättäisi myös TP-Seinäjoen junnut taistelemaan vielä paikastaan auringossa. Kahdeksan ottelun jälkeen TP-Seinäjoki on sarjataulukossa kuudentena 11 pisteellään ja FC Inter viimeisenä kolmella pinnallaan.

TP-Seinäjoen Akilleen kantapäänä ovat olleet kotiottelut tälläkin kaudella. Aivan kuten vuosi sitten, tälläkin kaudella on kotivoiton ottaminen ollut ylivoimainen tehtävä. Sen sijaan vieraissa peli on kulkenut mallikkaasti ja tuloksena on ollut kolme voittoa ja viimeksi tasapeli FC Hongan kanssa Espoossa.

Ismo Koskelan ja Jukka Metsä-Ketelän valmentama ryhmä on hakenut voitot OLS:sta numeroin 4-0, KuPS:sta samoin lukemin ja PK-35:stä 3-2.

Samaan aikaan entisen TP-Seinäjoen keskikenttäpelaajan, Timo Taipaleen, luotsaama FC Inter on seitsemästä pelaamastaan ottelusta hävinnyt kuusi. Viimeksi TPS vei paikallisottelun nimiinsä numeroin 2-0. KuPS puolestaan kaatoi turkulaiset Kupittaalla 2-1, Honka voitti Espoossa 1-0, OLS Turussa 2-1, TPV kotonaan 4-0 ja FF Jaro Tellushallissa Pietarsaaressa 6-1. Ainoan voittonsa FC Inter on ottanut Helsingissä murjottuaan PK-35:n peräti 5-1 sarjan toisella kierroksella.

Sarjan tasaisuuden vuoksi edes 13 pistettä ei välttämättä riitä säilymiseen tällä kaudella. Samassa ryppäässä taistelemassa sarjapaikastaan TP-Seinäjoen kanssa ovat 12 pisteen TPV, OLS 10 pisteessä, TPS 9 pisteessä, sekä FC Honka ja KuPS 8 pisteessä. PK-35:llä pisteitä on kuusi ja se on FC Interin tavoin pahimmassa putoamiskurimuksessa.

– Kyllähän tässä on FC Interin viimeinen oljenkorsi meitä vastaan. Heillä on yksi matsi vähemmän pelattuna kuin muilla. Heidän A-junnunsa pelaavat tänään, joten siellä on takuulla koko parhaimmisto ruodussa huomenna. Meiltä on valitettavasti Aleksi Ahde, Tommi Kukila, Sami VIljanen ja Samuli Kiviaho pois joukkueesta eri syistä, joten käytössä on 12 kenttäpelaajaa. Jos tästä voitto otetaan, on sarjavakanssi kuitenkin selvä, tilitti joukkueen valmentaja Ismo Koskela.

Ottelu alkaa Kupittaalla lauantaina klo 15.00.