123 456 7890

B haki helpot pisteet
VPS-j – TP-Seinäjoki 0-4 (0-0
0-1 Antti Viita
0-2 Veli-Pekka Pajula
0-3 Jesse Jääskeläinen
0-4 Henri Huilla

TP-Seinäjoki haki helpot pisteet Vaasasta kaadettuaan isäntäjoukkue VPS-juniorit Raviradan kentällä lopulta selkein numeroin. Tasoero joukkueiden välillä oli selkeä ja toisella puoliajalla se tuli esiin myös maalien valossa.

Näin B-junioirt täydensivät Kerho-perheen onnistunutta lauantaipäivää edustuksen otettua selvän kotivoiton KajHasta.

– Tulos oli ihan OK numeroina. Vieraissa saatu neljän maalin voitto on hyvä. En kuitenkaan ole tyytyväinen, koska tiedän poikien osaavan pelata vielä paljon paremmin kuin mitä he tällä hetkellä tekevät, sanoi joukkueen vastuuvalmentaja, Tomas Arceusz.

– Olen ollut joukkueen kanssa vasta 6-7 treeniä ja tiedän jo nyt, että taitoa tällä joukkueella on todella paljon. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että vasta sitten pelataan tosissaan kun on ihan pakko tai hätä. Miksi? Sitä en tiedä. Meidän on oltava aktiivisempia ja aggressiivisempia kentällä, “Tomek” jatkoi.

– Jalkapallo on laji, joss pelkällä taidolla ei mennä äärettömän pitkälle. On oltava myös aggressiivisuutta, taistelutahtoa ja pelattava joukkueelle. Se on jokaisen pelaajan ymmärrettävä. Kun kaikki tämä on mukana, meillä on huikea ryhmä, jatkoi puolalaisvalmentaja analyysiään joukkueesta.

TP-Seinäjoki avasi maalihanat toisella puoliajalla Antti Viidan toimesta. Maali on komea laukaus paristakympistä ja sai kiitosta myös valmentajalta.

Vieraiden toisen maalin viimeisteli Veli-Pekka Pajula.

– “Vemmun” maali oli hieno. Siinä oli paljon henkilökohtaista taitoa ja upea suoritus harhautuksen jälkeen ylänurkkaan, kehui Arceusz.

Jesse Jääskeläinen lisäsi johtoa päästyään laukomaan kulmurin jälkeisesti paluupallosta ja Henri Huilla sinetöi loppunumerot puskemalla pelin loppuhetkillä kulmurin sisään.

Voittonsa ansiosta TP-Seinäjoki jatkaa Ykkösen Lohko C:n kärkiryhmässä, jossa tappioitta ovat edelleen JJK, FC Blackbird, Närpes Kraft ja GBK.