123 456 7890

B-junioreille komea voitto Kokkolassa

KPV – TP-Seinäjoki 1-5 (1-2)
01. Tuomas Lähdesmäki 0-1
04. Aapo Metsä-Ketelä rp. 0-2
37. KPV:n maali 1-2
48. Jaakko Vihanta 1-3
76 Roope Takala 1-4
80. Tuomas Lähdesmäki 1-5.

B-junioreiden 1. divisioonan C-lohko jatkui TP-Seinäjoen osalta helatorstaina erinomaisessa säässä Kokkolassa Santahaan kentällä. Vastustajana oli etukäteen varsin tasaväkiseksi arvioitu paikallinen Pallo-Veikot. Ennakkoarviot heittivät heti häränpyllyä, kun vierasjoukkue sai otteluun lentävän lähdön maalaamalla kahdesti heti alkuminuuteilla. Ensimmäisen maalin tykitti pian alkuvihellyksen vaiettua Tuomas Lähdesmäki taidokkaalla kaukolaukauksella ja toisen osuman viimeisteli pilkulta edellisessä ottelussakin pari vastaavaa tilannetta menestyksekkäästi hoidellut Aapo Metsä-Ketelä. Rangaistuspotku tuomittiin KPV:n maalivahdin kaadettua vahvasti edenneen Aleksi Leppäsen.

Hyvän alun jälkeen isännät saivat vähitellen otetta peliin, mutta silti peli oli kaiken aikaa niukasti oranssipaitojen hallinnassa. Muutamat vaaralliset lähentelyt puolustuslinja ja kahden ottelun pelikiellosta vapautunut maalivahti Jarkko Orava hoitivat mallikkaasti. Erityisesti kannattaa mainita hienosti vasempana laitapakkina pelanneen C15 –ikäisen Joona Ala-Hukkalan kypsä panos. Joona pelasi varmasti ja turhia hötkyilyjä välttäen. Myös muutama mahtava pitkä avaus nähtiin tältä nuorelta lahjakkuudelta.

Kavennusmaalinsa KPV sai halvalla tavalla, sillä pallo ehti käydä jo päätyrajan ulkopuolella ennen kuin se toimitettiin Kurren taakse. Toki KPV:n murtautuminen laidalta oli näyttävää, mutta tuli siis tuomareiden huomiointikyvyn pettämisen avustamana. Tilanteessa vieraiden joukkuepuolustaminen ontui. Pallon alle jäi liian vähän pelaajia, kun ylempänä hieman uinahdettiin. Isännät eivät kuitenkaan saaneet maalistaan mitään uutta vaihdetta päälle ja pian seurannut puoliaikavihellys vielä varmisteli sitä, että kirivaihde jäi kokonaan laittamatta silmään.

Toiselle jaksolle valmennuskaksikko Timo Taipale & Jukka Metsä-Ketelä teki aika odotetun vaihdon, kun edellisessä ottelussa Oulun Luistinseuran kakkosjoukkuetta vastaan neljä kertaa maalin pyssyttänyt Joona Niemelä vaihdettiin kentälle. Vaikka Joona ei tällä kertaa maalia tehnyt, näytti hän vireillä otteillaan, etteivät viime lauantain onnistumiset olleet lainkaan sattuman satoa. Kärjessä avausjakson pelannut Pekka Jaskari teki valtavasti töitä ja sai Joonan kentälle tulon myötä komennuksen laitalinkiksi seitsemän minuutin ajaksi. Silloin kentälle otettu Jaakko Vihanta ei kauaa aikaillut, vaan laittoi pallon alle minuutissa vastustajan verkkoon. Tilanteen alusti hienosti Jesse Sarajärvi, joka nokkelan vartaloharhautuksen turvin pyörähti itsensä vapaaksi päätyrajan tuntumassa ja laittoi nätin syötön maalille Aleksi Leppäselle, jonka tarjoilusta Jaska maalasi komeasti.

Tilanne oli 1-3 ja peli oli käytännössä ohi, kun suurin osa Kokkolan pojista otti pelistä lopunkin vauhdin pois. Ainoastaan pienen jatkuvan koiruuden harjoittamiseen löytyi kiitettävästi energiaa. Se, mikä alkoi pienenä koiruutena ottelun alkupuolella, kasvoi loppua kohden jo pienimuotoiseksi kylätappelun alkuunpanon yritelmäksi. Toki TP:n pojat vastasivat tähänkin muutaman kerran samalla mitalla.

TP:n neljäs osuma syntyi, kun Antti Viidan hallittu vapaapotku tavoitti maalin takakulmalle rynnänneen Roope Takalan, joka viileästi viimeisteli ehkäpä iltapäivän komeimman maalin. Ainakin Roopen tyylikäs valioliigatason tuuletus oli mieleenpainuvan riehakas. Loppulukemat 1-5 viimeisteli hirmuisen maalineduspyörityksen päätteeksi päättäväisesti Tuomas Lähdesmäki, jonka kaikin puolin pirteä peliesitys palkittiin näin kahdella maalilla.

Valmennusjohto kiitteli erityisesti pelin paranemista puoliajan jälkeen. Pallo liikkui mukavasti, lyhytsyöttöpeli toimi pitkinä sarjoina ja taustanousuja tuli suorastaan solkenaan. Peli tuntuu olevan taas uomissaan, joten ensi viikon torstai-iltana Prunttimäen ikuisen tuulen stadionille vierailulle saapuva Vaasan IFK saa varautua tekemään parhaansa.

TP-Seinäjoki: Jarkko Orava; Joona Ala-Hukkala, Aapo Metsä-Ketelä, Roope Takala, Raitt Ojala; Antti Viita, Tuomas Lähdesmäki; Aleksi Leppänen, Matti Rajala (41. Joona Niemelä); Jesse Sarajärvi (67. Panu Leppä), Pekka Jaskari (47. Jaakko Vihanta).