123 456 7890

Ei edes puolimatkassa vielä

Kakkosen Lohko C on matemaattisesti kauden puolivälissä. Toivottavasti se ei ainakaan Kerhon osalta ole kuitenkaan vielä edes puolivälissä. Näin siksi, että lohkovoittajat ja paras kakkonen jatkavat syksyn ratkaiseviin karsintapeleihin, joissa ratkaistaan nousija ensi kauden Ykköseen. Kerho haluaa olla mukana taistelemassa noususta.

Alku, eli ensimmäiset 13 ottelua, ovat menneet hyvin. Niistä on lohjennut 35 pistettä, kun 39 olisi ollut maksimisuoritus. Kahdesti on siis Kerho “hukannut” pisteitä. Jokainen voi miettiä, miten realistiselta olisi kuulostanut ennen kauden alkua sanoa, että Kerho voittaa jokaisen pelin, eikä hukkaa pinnaakaan.

Moista tapahtuu aniharvoin, jos edes silloin. Yleensä ei edes silloin, sillä huippujoukkueillekin tulee päiviä, jolloin oma peli ei kulje parhaalla mahdollisella tavalla ja vastustaja pelaa huippumatsinsa. Siinä valossa tuo 35 pistettä kevätkierrokselta on todellakin melko lailla maksimisuoritus.

Kerho on tehnyt eniten maaleja Kakkosen Lohko C:ssä, vaikka peräti seitsemän 11 voitosta on tullutkin yhdellä maalilla. Entä sitten? Niistä saa myös kolme pistettä ja pisteet ovat olennainen asia, eivät maalit. Maalit ovat toki pelin suola, kliseemäisesti todettuna ja onhan niitä jokunen tehtykin. Ainakin tähän saakka eniten tässä lohkossa.

Kerho on myös päästänyt vähiten maaleja Kakkosen Lohko C:ssä. Vain kerran on maalivahti Luis Fernandon taakse onnistuttu tekemään enemmäin kuin yksi maali matsissa. Tuon tempun teki GBK ja erityisesti kaksi maalia upeilla laukauksilla iskenyt Staffan Svenlin. On aika huvittavaa, jos pystyy nimeämään jokaisen vastustajan maalintekijän ja vieläpä kertaamaan millä tavalla kukin maali on syntynyt. Silloin alakerran voisi sanoa pelanneen melko ernomaisesti.

Kerhon alakerta on kritiikistä huolimatta pelannut itse asiassa niin hyvin, että Luis Fernando siirtyi Kerhon kautta aikojen torjuttujen nollapelien ykköseksi eilen FC Kiistoa vastaan pidettyään maalinsa koskemattomana jo kahdeksannen kerran tällä kaudella.

Kritiikki Kerhon alakertaa kohtaan on ollut monin tavoin kohtuutonta. On nimittäin muistettava, että se ideaali topparipari, Tiitus LehtinenMatti Lähitie, jota tälle tontille kaavailtiin, ei ole pelannut vielä yhtään peliä yhdessä. Alakerta hakee ehkä hieman lopullista koostumustaan, joten voisi kuvitella sen vielä parantavan otteitaan kauden loppua kohti. Sen voisi sanoa olevan melko pelottava visio noin vastustajan kannalta ajateltuna, jos 13 ottelua on tarjonnut vain kuusi maalia tähän mennessä.

Moni uskoi, että Petter Meyer on avainasemassa ratkaisijana toisten epäiltyä miehen kykyjä. Harva on katsonut “Petskun” iskemien maalien taakse tarkemmin. Vaikka tilillä on jo komeat 11 osumaa, on hän myös luonut aivan huikeita paikkoja kanssapelaajilleen. Niistä passeista on isketty jo jokunen maali ja lisää tulee. Uskokaa huviksenne.

Hyökkäyspelissä paikkoja on luotu tähän mennessä mukavasti, mutta viimeistelyssä on kokonaisuutena hieman hiomisen varaa. Muutama pelaaja ei vielä ole saanut palloa maaliin hyvistäkään paikoista ja näin nuo sumuisten vuorten gorillat roikkuvat niskassa. Väistämättä tuntuu siltä, että jossain vaiheessa nekin karistetaan kyydistä ja osumia tulee ehkä muutama lisää.

Muutama sana pelaamisesta

Kerho on nyt kohdannut kaikki Kakkosen Lohko C:n joukkueet sarjapeleissä kertaalleen. Niistä on kauhean vaikea vetää Kerhoa vastaan pelattujen otteluiden tiimoilta erityisen syvälle viiltävää analyysiä.

Syy on aika selkeä: kaikki ovat lähteneet Kerhoa vastaan puolustamaan eri asteisten sumppujen, catenaccioiden, barrikadien ja miinakenttien muodostelmilla. Kukaan ei oikeastaan ole edes yrittänyt lähteä pelaamaan jalkapalloa Kerhoa vastaan.

Tuo oli odotettavissa, mutta silti se harmittaa. Kaikkien pelien kaava on ollut miltei identtinen. Kerho pitää palloa 75-85 % ottelusta, vastustaja vetäytyy ja yrittää iskeä nopeilla vastaiskuilla tai erikoistilanteista.

Jokainen voi tuloksista ja maalimääristä ihan itse päätellä, miten hyvin siinä on onnistuttu.

Kehittääkö se suomalaista jalkapalloa, että mennään kuin 1980-luvulla? Aki Lahtinen linkoaa pitkän heiton maajoukkueessa ja Jari “Jallu” Rantanen puskee maalin. Ehkä se kehittää. Ehkä sen ei ole edes tarkoitus kehittää. Ehkä sarjajärjestelmä on osasyyllinen, ehkä seurat ja valmentajat ovat osasyyllisiä siihen, miten ainakin Kakkosen Lohko C:n kamppailuissa pelataan. Mene ja tiedä.

Erään Lohko C:n valmentajan mukaan olisi itsemurha lähteä pelaamaan Kerhoa vastaan. Ehkä se on sitten niin ja katsellaan myös syyskierros sitä, miten Kerhon onnistuu purkaa nuo sumputukset.

Erään toisen Lohko C:n valmentajan mukaan he kyllä karvasivat ihan hyvin yhdellä miehellä Kerhoa vastaan. Mitä on tuo yhden miehen “hyvä karvaaminen”, jos kaveri juoksee summittaisesti Kerhon alakerran pitäessä palloa ja hakiessa keskikentältä tai laidoilta tilaa melko helposti? Onko se sitä, että ollaan tyytyväisiä vain yhden maalin tappioon? Kenties.

Muutama sana vastustajista

Sarjataulukon kakkosena oleva iisalmelainen PK-37 kaatui Seinäjoella peräti 5-1 (0-1) johdettuaan peliä tauolla hitusen onnekkaasti. Toisella puoliajalla kotijoukkue pelasi kauden parasta peliään, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä.

PK-37 onkin elänyt käytännössä täysin sen varassa, kuinka laadukkaita farmiapuja on Veikkausliigan Kuopion Palloseura heille käyttöön antanut. Usein ne opelaajat ovat olleet hyviä ja heidän vuokseen iisalmelaiset ovatkin kakkosena. Omilla miehillään joukkue taistelisi huomattavasti alempana sarjataulukossa.

FC Kiisto hävisi Pohjanmaan derbyn Keskuskentällä vajaalla pelanneelle Kerholle, mutta se ei poista sitä faktaa, että vaasalaiset ovat kevätkierroksen suurimpia positiivisia onnistujia. Ihan ylivoimaisesti. Joukkue on siinä mielessä hiukan kuin Kerho, että kahdeksasta voitostaan se on puristanut kuusi yhdellä maalilla.

Talvella Esa Haanpää heitti joukkueen tavoittelevan sarjan kakkossijaa, koska “Kerho on niin ylivoimainen”. Tällä hetkellä tuo kommentti näyttää olevan aika nappiinsa osunut, mutta pelejä on puolet jäljellä sarjassa. Jos FC Kiisto on sarjassa toisena Kakkosen päättyessä, on joukkue ylisuorittanut ja pelannut huikean kauden. Kolmas sija ei puolivälissä kautta ole lainkaan huono saavutus.

Neljänneksi noussut TP-47 on toinen niistä joukkueista, joka on napannut pisteen Kerholta. Eikä ollut Pohjan Stadionilla pelatussa matsissa ensimmäinen tappiokaan kaukana. Itse asiassa se oli vajaan minuutin päässä. Silti TP-47 ei kyennyt tappamaan ottelua, vaan Mikael Muurimäen maali pelasti tappiosarakkeen nollan maalillaan.

Torniolaiset ovat puolustaneet omaa maaliaan kuin karhuemo pentujaan. Sen lisäksi taitava brasilialainen Daniel Caumo on pommittanut tärkeitä maaleja ja hilannut joukkuetta komeille sijoituksille.

On ihan hienoa, että vielä 1 vuotta sitten täysin raunioina ollut seura on jaloillaan ja etenee edelleen viime kauden kakkossijan viitoittamalla reitillä. Hullut vuodet, ovat takana ja realismi tätä päivää. Se ei ole huono asia. Kimmo Halmkronalle joukkueen peräsimessä hattua ylös.

Viidenneksi nousseen GBK:n olisi kuvitellut talvikauden otteiden perusteella olevan vieläkin ylempänä, mutta joukkueen kausi on ollut kuin Linnanmäen vuoristorata. On menty ylös ja alas, välillä lujempaa, välillä hitaammin. Tuore valmentaja, Joszef Lomski, on kuitenkin löytänyt harmoniaa teinitähtien ja konkareiden välille.

Joukkue on ollut viime kierroksilla liekeissä, mistä kertoo 13. kierroksen murskavoitto Varkaudessa lukemin 4-1. GBK:lla on erittäin paljon potentiaalia ryhmässä, mutta luultavasti kirkkaimmat nuoret strat naarataan naapurikapunkiin, Pietarsaareen, aivan kuten eräs Sebastian Mannström takavuosina.

Pystyi pistämään kotonaan Kerhon ahtaalle, mutta joutui taipumaan lopussa 3-2 (2-2) -tappioon. Tässä ottelussa Kerho venyi upeasti toisella puoliajalla jousten tappioasemasta voittoon.

Sarjassa kuudentena oleva Warkaus JK aloitti kauden ohjuksen tavoin keikkuen ihan Kerhon vanavedessä. Nyt on tahti hiipunut pahemman kerran ja kolme peräkkäistä tappiota ovat suistaneet savolaiset keskikastiin.

Ensimmäinen noista kolmesta peräkkäisestä tappiosta tuli kotikentällä Kerholle. Tiukka vääntö, mutta tälläkin kertaa laatu (lue Petter Meyer) ratkaisi.

Se ei ole yllätys, että WJK on valunut taulukossa. Pikemminkin olisi ollut yllätys, jos joukkue olisi ihan oikeasti pysynyt kärjen tahdissa vielä pitkään.

Seitsemäntenä oleva Haukiputaan Pallo, sarjanousija Oulun kupeesta, on kauden positiivisimpia yllättäjiä. Joukkueen raivoisa taistelu ja oman maalin puolustaminen ovat tuottaneet jo ennalta arvaamattomat kuusi voittoa. Se on hyvin. Näillä esityksillä HauPa on vakavissaan uusimassa sarjapaikkaansa ensi kaudeksi.

Kerhoa vastaan ei joukkueella ollut käytössään OPS:n laina-apuja, nyt niitä on ajoittain näkynyt joukoissa. Virpiniemen idyllisellä kentällä Kerho jauhoi ja jauhoi, kunnes 93. minuutilla kapteeni Chris Cleaver puski huojentavan voittomaalin. Melkein siinä kävi isäntiä sääliksi, mutta toisaalta olisi ollut aika verinen vääryys, jos peli olisi päättynyt edes tasan.

Taulukon kahdeksantena majaileva FC Santa Claus kuuluu kauden alisuorittajiin. Oli syy mikä tahansa, viime kauden lohkovoittaja on mennyt pelillisesti jopa otteluiden sisällä sinne tänne. Tilastoista löytyy huikeita vierasvoittoja ja miltei surkuhupaisia kotitappioita.

Kerhoa vastaan joukkue oli Keskuskentällä kuin varjo viime kaudesta. Kerho sen sijaan kuritti pukkeja jo viidennen kerran viidessä keskinäisessä kohtaamisessa. Lukemat olivat “vain” 3-0, mutta pelillinen dominointi oli 100-0. Mikäli yhteistyö RoPS:n kanssa tuottaa hedelmää syyskierroksella, voisi kuvitella joukkueen kapuavan sarjataulukossa.

Kauden ylivoimaisesti suurin alisuorittaja löytyy sarjataulukon sijalta yhdeksän FC YPA:n muodossa. Jos joukkuetta on rakennettu kuten FC YPA:aa on rakennettu ja tulos on tämä, on jotain pielessä. Maalitykki Dragan Pejic vaeltelee varjojen mailla, eikä trio Janne Mahlakaarto – Antti Pehkonen – Jani Sarajärvi ole kyennyt hilaamaan joukkuetta nousutaisteluun, vaikka tämä oli eittämättä suunnitelma. Tuskin kukaan huvikseen näin kovia miehiä hankkii Kakkoseen.

Ylivieskassa pelatussa ottelussa Kerho otti omansa niukasti, mutta ansaitusti. Ottelu oli juuri niin tiukka kuin ennakkoon sopi odottaa.

Syyskierroksella ylivieskalaisten kuvittelisi nousevan kohisten taulukossa kohti kärkeä. Tuolla materiaalilla siihen on kaikki työkalut olemassa.

Talukon 10. on toinen niistä joukkueista, joka tällä kaudella on riistänyt Kerholta pinnan, eli laukaalainen Vihtavuoren Pamaus. Tähän asti Laukaa on tunnettu miltei kaikesta muusta kuin jalkapallosta, mutta nyt ViPa yrittää pistää asioita uuteen uskoon.

Joukkue on elänyt lähes totaalisesti kotikenttänsä varassa ottaen 15 pinnastaan 13 siellä. Keskuskentällä joukkue kuitenkin nipisti Kerholta pisteen 1-1 -tasapelillä puolustettuaan jokseenkin 5-4-1 -systeemillä ankarasti.

Taistelu sarjapaikasta tulee jatkumaan pitkälle tummanpuhuvien syysmyrskyjen aikaan asti, eikä se tule olemaan helppo. Kotivoitoilla joukkue saattaa kyetä uusimaan vakanssinsa, mutta jos vieraista ei tule bonuspisteitä, lähtö on lähellä.

Pykälää alempana taulukossa on nuori JBK. FF Jaron farmijoukkueessa pelaa koko joukko viime vuoden B-junioreiden SM-sarjan pronssimitalisteja viime kauden pronssivalmentajan, Jukka Karjalaisen, opastuksessa. Eikä muuten pelaa ollenkaan hullummin.

Vaikka tilanne on kriittinen, on emäseura FF Jaro, perinteisesti pitänyt huolen siitä, että syyskierroksella apuja on tullut sen verran, että sarjapaikka on lunastettu. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tällainen operaatio kuuluisi tämänkin kauden kuvioon. Tosin sitä voi mutkistuttaa FF Jaron ja KPV:n virittelemä yhteistyö, joka saattaa viedä näitä potentiaalisia apuja Kokkolaan JBK:n sijasta.

Kevätkierroksen ottelussa JBK pisti ihan mukavasti hanttiin Kerholle Länsikentällä, mutta tasoero oli silti iso ja “pojat vastaan isät” matsi päättyi Kerhon 3-1 -vierasvoittoon.

Viime kaudella Kerhoa luotsanneen Tomi Kärkkäisen valmentama IFK Vasa on myös alisuorittanut tällä kaudella pahemman kerran. Joukkue on toki tasapisteissä ViPan ja JBK:n kanssa, mutta omissa on helissyt tiuhaan tahtiin ja sen vuoksi tappioita on tilillä peräti kahdeksan.

Keskuskentällä “Kärde” oli lähtenyt siitä, että IFK ottaa pelistä miesvartioinnilla pois Chris Claverin ja Christian Sundin. Tavallaan he siinä onnistuivat, mutta ratkaisun rakensivatkin upean ottelun pelannut Teemu Penninkangas ja Petter Meyer. Näin voitto jäi Seinäjoelle numeroin 1-0.

Jos jo nyt on haettu apuja Puolan suunnasta viime kaudella Kerhossa pelanneen Dominik Plazan muodossa, ei ole syytä yllättyä IFK:n hankkiessa apuja syyskierroksen putoamistaisteluun jatkossakin.

Ennen kauden alkua FC Vaajakoskea povattiin jopa Kerhon suurimmaksi haastajaksi FC YPA:n ohella. Joukkueen värikäs valmentaja, Pertti Kastarinen, lupaili selkeästi vahvistuneen joukkueensa hakevan parhaan lohkokakkosen tonttia ja karsintapaikkaa.

Keskisuomalaiset eivät ole ihan lähellä tuota sijoitusta. Tai ovat. Jos käännetään sarjataulukko katolleen. FCV on sarjassa sijalla 13. ja ellei jotakin todella mystistä tapahdu, vauhtia haetaan Kolmosesta, sillä plakkarissa on vain kuusi vaivaista pistettä, eli matkaa säilyjän tontille on jo yhdeksän pistettä.

Sarjakauden avausmatsissa FCV hangoitteli Kerhoa vastaan Joupiskalla häviten vain 1-0, mutta sen jälkeen on syksykierre ollut jyrkkä. Vaikea sanoa, mitä on mennyt pieleen, sillä materiaaliltaan joukkue on selvästi viime kautta parempi.

Sarjajumbo SC Riverball vaihtaa kauden jälkeen sarjatasoa. Se on ihan selvä juttu. Joensuulaisten toimintaa kuvastaa kuitenkin hurtti huumori, jota se viljelee upeasti toteutetuissa videoennakoissaan. Niin kauan kuin asenne säilyy ennakoiden tasolla, futis on edelleen tappioista huolimatta se tärkeä juttu ja sen myötä seuralle ja sen pelaajille voi toivottaa lisää positiivisuutta tulevaan.

Seinäjoella vieraillessaan SC Riverball jäi kyllä pahasti jalkoihin Joupiskalla pelatussa ottelussa, vaikka tauolle mentiinkin maalittomasti. Toisella jaksolla sitä legendaarista ketsuppia alkoi pursuta pikkuisen joka suunnasta ja Kerho meni menojaan numeroin 6-0.

Muutama sana ylipäätään

Kerho on kerännyt tällä kaudella seitsemään Kakkosen Lohko C:n kotiotteluun yhteensä 6858 katsojaa. Keskiarvoksi saadaan siis noin 980 katsojaa. Se on Kakkoseen ihan muhkea lukema.

Keskuskentän viidessä ottelussa väkeä on ollut lähes 5600, eli kskiarvoksi tulee 1118 katsojaa. Aika komeaa siis.

Jos tuohon listaan lisättäisiin Suomen Cupin matsi HJK:ta vastaan Joupiskalla, Kerhon koko kauden yleisömäärä ulkosalla pelatuissa otteluissa on jo reilut 8700 katsojaa. Voisi kyllä väittää, että Kerho herättää mielenkiintoa.

Vertaileminen muihin Kakkosen seuroihin on käytännössä mahdotonta, koska aika lailla pahasti kehitysvaiheessa oleva sähköinen ottelupöytäkirja Palloliiton sivuilla ei läheskään aina kerro yleisömäärää.

Kerhon yleisömääriä väitettiin paisutelluiksi alkukaudesta. Käyttöön otettiin laskurit. Sitä paitsi maanantai-illan ottelu FC Kiistoa vastaan sai monet positiivisesti yllättymään. Pääkatsomo oli täynnä ja aurinkokatsomossakin väkeä riitti hienosti. Nyt oli ihan oikeaa karnevaalitunnelmaa.

Kerhon keskiarvo kestää kuitenkin vertailun myös Ykkösessä. Siellä FC Lahti, AC Oulu ja FC KooTeePee vetävät tasaisen vakuuttavia yleisömääriä osan mennessä yli 2000 katsojan. OPS sai paikallisotteluunsa ja uusitun Raatin avauspeliin 3455 katsojaa, mutta muuten se ei moisilla lukemilla herkuttele.

Jopa osa liigaseuroista jää alle Kerhon lukemien yksittäisissä otteluissa ja se on jo suorastaan outoa. Viikonloppuna MyPan, Hakan ja FF Jaron kotiotteluissa oli vähemmän väkeä kuin Kerhon maanantai-illan matsissa.

Turha tässä kuitenkaan on ryhtyä laakereilla lepäämään sen enempää kentällä kuin sen ulkopuolellakaan. Töitä on luvassa paljon.

Oheispalveluiden suhteen liikutaan nykyisen organisaation puitteissa äärirajoilla. Sen eteen tehdään kuitenkin varmasti koko ajan työtä ja pyritään nostamaan tasoa tasaisesti.

Seura on saanut mukavasti näkyvyyttä ja tehnyt oman osansa myös markkinoinnin suhteen. Tällä hetkellä löytyy komeita lakanoita, tehdään ihan näyttävät ottelujulisteet, ilmoitukset ja kunnon käsiohjelma Kakkosen tasolle.

Kaikkea voidaan kuitenkin parantaa. Eikä kenelläkään saa olla epäilystäkään siitä, etteikö joukkue pyrkisi parantamaan omaa tekemistään, kabineteissa toimivat johtohahmot omaa työtään ja ruohonjuuritasolla työskentelevä väki omaansa. Vain tällä tavalla seura voi kehittyä ja toivoa menestystä jatkossakin.

Mielenkiintoista syyskierrosta odotellen ja kesän lontoolaisvieraita venttaillen.