123 456 7890

Ei kahta ilman kolmatta?
Kakkosen Lohko C:ssä neljäntenä oleva Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa lauantaina Pietarsaareen sarjataulukossa kuudennella sijalla olevan JBK:n vieraaksi.

Alkukauden pahasti kontannut Jakobstads Bollklubb, eli Veikkausliigassa pelaavan FF Jaron farmiseura, on ollut aivan liekeissä viime viikkoina. Parhaimmillaan joukkue pelasi kymmenen ottelua peräkkäin ilman tappiota. Kerholla puolestaan on nyt alla kaksi peräkkäistä kotivoittoa FC Santa Clausin kaaduttua Prunttimäessä 7-1 ja PK-37:n Keskuskentällä 2-1. Seitsemästä viimeisestä ottelustaan Kerho on hävinnyt vain vierasottelun VIFK:lle rankkarimaalilla 1-0, eli syyskunto näyttäisi olevan ihan kohdallaan.

Viime kaudella näihin aikoihin Kerholla oli kasassa peräti 13 pistettä vähemmän kuin nyt. Viimeiset viisi ottelua tuottivat tuolloin kuitenkin mukavat 10 pinnaa maalierolla 9-2 ja lopullinen saldo oli 37 pinnaa. Tuokin merkkipaalu on jo ohitettu, sillä Kerholla on nyt läjässä 40 pistettä.

Peli on tälläkin kaudella sujunut vieraskentillä kotiareenoita paremmin. Tähän mennessä pelatut kymmenen vierasottelua ovat tuoneet tilille kahdeksan voittoa ja vain kaksi tappiota, eli pisteitä on ropissut 24 kappaletta. Se on paremmin kuin koko viime kaudella, jolloin pisteitä tuli vieraista 23. Myös kotisaldo on jo nyt parempi kuin koko viime kaudella. Kasassa on toki vain 16 pistettä, mutta viime kaudella niitä saatiin yhteensäkin ainoastaan 14 kappaletta kotikentiltä. Kohennusta siis on oikeasti tapahtunut, vaikka kausi on pelattu melko siipirikkoisena.

Kerho on kohdannut JBK:n Kakkosen peleissään kahden kauden aikana yhteensä kolme kertaa. Viime kaudella Pietarsaaressa pelattiin kevätkierroksella 1-1 -tasapeli Petri Hutun tehtyä pilkulta vierasjoukkueen maalin. Syyskierroksella kotikentällä tuli pataan 2-0 todella vaatimattoman esityksen jälkeen.

Tämän kauden kevätkierroksen ottelun Kerho voitti Prunttimäessä 3-1 (1-1) saatuaan toisen puoliajan alussa niskalenkin vieraistaan taitavan ja kauden mittaan jo yhdeksän maalia viimeistelleen venäläisen Alexander Nechaevin hölmöiltyä itsensä punaisella kortilla suihkuun. Kotijoukkueen avausmaalin ottelussa iski tähän mennessä neljä osumaa viimeistellyt Juha Etelä-Aho ottelun kolmannella minuutilla. Hyvin ennen taukoa peliin päässyt JBK tasoitti 43. minuutilla Matias Kronholmin osumalla, mutta 63. minuutilla sittemmin myös JBK:n asussa muutaman ottelun pelannut Tommi Haanpää vei isännät johtoon. Lopullisen sinetin iski Marko Huttu vain pari minuuttia ennen loppua vieraiden maalivahdin, Jesse Östin, pidettyä JBK:ta pystyssä.

Nechaevin lisäksi JBK:lle ovat maaleja tällä kaudella ahkerimmin tykittäneet neljä kertaa viimeistellyt Staffan Svenlin, sekä kolme maalia mieheen viimeistelleet Kristoffer Knuts, Markus ja Matias Kronholm, sekä Thomas Kula.

Kerhon ahkerin maalintekijä on ollut 13 maalia viimeistellyt Mikael Muurimäki. Seuraavina listalla tulevat seitsemän osumaa tehnyt Ville Pajula ja kuusi maalia mieheen iskeneet Tommi Haanpää ja Marko Huttu. Tommille listaan voi lisätä vielä yhden maalin, jonka hän teki JBK:lle, eli osumia on yhteensä kasassa seitsemän.

Veikkausraatien lemmikkejä ovat JBK:sta olleet juuri 14 sakaraista kerännyt Alexander Nechaev ja kahdeksan tähteä poiminut Markus Kronholm. Matias Kronholmilla sakaraisia on tilillään seitsemän ja Ilja Vaganovilla kuusi. Yhteensä JBK:n pelaajistolle on tähtiä annettu Kakkosen otteluissa 63 kappaletta. Näistä nyt Kerhossa pelaava Tommi Haanpää on saanut kolme taivaankappaletta JBK:ssa ja 11 SJK:ssa, eli hänelläkin on yhteensä 14 tähteä.

Kerhon tähdistön kärjen muodostavat Haanpään lisäksi 15 tähden Ville Pajula, 12 sakaraisen Mikael Muurimäki, sekä kuusi tähteä mieheen napanneet Marko Huttu ja Tiitus Lehtinen. Yhteensä mustapaitaisille on annettu 62 tähteä.

Kerhon miehistö alkaa syysmonsuunien lähestyessä olla ihan hyvässä kunnossa. Petri Hutun pelaaminen tulee lähiaikoina ajankohtaiseksi, joten sivussa ovat varmuudella vain Jukka Ahola ja Henri Saranpää.

Ottelu pelataan lauantaina mitä ilmeisimmin Keskuskentän vieressä sijaitsevalla Länsikentällä alkaen klo 15.00.