123 456 7890

Ahde tuulettaa maalia SJK-paidassa kaudella 2015. Kuva Pasi Palo, luvaton käyttö kielletty.

20-vuotias hyökkääjä Elias Ahde ja SJK, ovat solmineet kolmen vuoden jatkosopimuksen. Uusi pelaajasopimus korvaa aiemman ja kattaa kaudet 2017 – 2019.

Hyvä fiilis, että päästään jatkamaan tästä hommia vielä eteenpäin. Debyyttiä Veikkausliigassa haetaan ja muutenkin isompaa roolia joukkueesta vuosi vuodelta. Meillä on erittäin kova joukkue jo tässä vaiheessa, eikä joukkue varmasti ainakaan huonone. Vahvistuksiakin saattaa vielä tulla. Sanoisin että menemme pitkälle tällä joukkueella, sanoo Elias Ahde.

Eliakseen oli paljon kiinnostusta muistakin Veikkausliigaseuroista, mutta on erittäin hienoa, ja kertoo paljon pelaajasta, että hän otti tämän haasteen vastaan. Hän halusi jäädä tänne kehittymään ja ottamaan paikan kovasta joukkueestamme, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari

Elias Ahde on kotoisin Ilmajoelta ja hän on Ilmajoen Kisailijoiden sekä SJK-junioreiden kasvatti. Hän aloitti SJK:ssa D-juniorina ja on pelannut kaikissa SJK:n vanhemmissa ikäluokissa, sekä SJK Akatemiassa. Viimeisellä kahdella kaudella hän ollut lainalla Ykkösen seuroissa FC Jazzissa ja FC Hakassa, tehden kahdessa kaudessa yhteensä 22 maalia pelaamissaan 45 ottelussa. Debyytti SJK:n edustusjoukkueessa syntyi viime kaudella Mestareiden Liigan karsinnoissa, kun Ahde tuli vaihdosta sisään kotiottelussa BATE Borisovia vastaan. Ahde kuuluu lisäksi Suomen nuorten maajoukkueeseen.

Hänen liikkuminen pallottomana linjan taakse, on todella hyvällä tasolla. Hän pääsee paljon maalipaikkoihin ja viimestely on hyvää. Nyt seuraavana askeleena, pelin rakenteluvaiheessa peliin osallistumisessa on vielä parannettavaa ja hän tarvitsee kaksinkamppailuihin hieman lisää äijämäisyyttä. Hän on kyllä mennyt tässä jo paljon eteenpäin viime vuosina ja hän on hyökkääjänä erittäin vaarallinen vastustajalle, analysoi Toni Lehtinen, joka toimii SJK:n hyökkääjävalmentajana.

Elias Ahde on mukana, kun SJK kohtaa ensi lauantaina Suomen Cupissa FF Jaron. Ottelu pelataan Pietarsaaren Tellushallissa ja se alkaa klo 15:15. Otteluun järjestetään Seinäjoelta kannattajille bussikuljetus, josta löydät lisätietoa tästä linkistä.

Ahde on iskenyt kaikissa talven otteluissa jo neljä maalia, yhtä monessa ottelussa.

Elias Ahde

Ilmajoella maaliskuussa 1996 syntynyt Elias Ahde, on Ilmajoen Kisailijoiden, sekä SJK-junioreiden kasvatti. Hän aloitti SJK:ssa jo D-juniorina 1995 -syntyneiden ryhmässä, mutta jatkoi samalla IK:n juniorijoukkueessa. Ura jatkui lopulta kokonaan SJK-junioreissa. Lisäksi hän on pelannut SJK:n reservijoukkueena toimineessa Kerho 07:ssa ja SJK Akatemiassa. Suomea hän on edustanut jo poikamaajoukkueissa ja kuuluu tällä hetkellä Suomen U20-maajoukkueeseen, josta tulee uusi U21-maajoukkuryhmä.

Virallisten otteluiden debyytti SJK:n edustusjoukkueessa syntyi kaudella 2016, kun SJK pelasi Seinäjoella UEFA Champions League -ottelua BATE Borisovia vastaan. Debyyttimaali syntyi tänä talvena Suomen Cupissa SJK Akatemiaa vastaan. Ahde on pelannut SJK:n paidassa myös Liigacupia kausina 2015 ja 2016.

Viimeisellä kahdella kaudella hän ollut lainalla Ykkösen seuroissa FC Jazzissa ja FC Hakassa. Ykkösessä hän on tehnyt kahdessa kaudessa yhteensä 22 maalia pelaamissaan 45 ottelussa. Kerho 07:n paidassa hän pelasi Kakkosta kausilla 2013 – 2015 26:ssa ottelussa ja iski niissä 11 maalia. Kaudella 2016 hän oli Ykkösen viidenneksi paras maalintekijä 13:lla maalillaan. Ahde oli mukana SJK:n Suomen Cupin lohkovaiheen avauksessa tänä talvena ja teki avausottelussa kaksi maalia. Hän voi edustaa SJK:ta myös Akatemian U20-joukkueessa ja hän oli mukana tämän talven SM-karsinnan avausottelussa, tehden siellä myös maalin.

Elias Ahteen isoveli Aleksi Ahde, on hänkin edustanut aiemmin SJK:ta ja heidän isänsä Juha Ahde toimii SJK-junioreiden valmennuksessa.

Sopimus SJK:n kanssa kattaa kaudet 2017, 2018 ja 2019.