Ensimmäinen Oulun keikka edessä

16.5.2008

Ensimmäinen Oulun keikka edessä
Tiistaina pistetilinsä Kakkosen Lohko C:ssä avannut Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa Ouluun lauantaina kohtaamaan sarjanousija FC OPA:n Castrénin tekonurmella. Ottelu on ensimmäinen kauden kolmesta Ouluun suuntautuvasta vieraspelistä. Vierasjoukkueen kannalta peli alkaa harmillisen myöhäiseen ajankohtaan oululaisjoukkueiden keskinäisen kärhämöinnin ansiosta.

Vahvasti muukalaislegioonalta vaikuttava FC OPA on aloittanut kauden kotitappiolla FC Kiistoa vastaan numeroin 2-0, sekä maalittomalla tasapelillä Närpes Kraftia vastaan. Kerho puolestaan on tasapisteissä oululaisten kanssa hävittyään kotiavauksessa FC YPA:lle 3-2 ja haettuaan tasapelipisteen Kaarlen Kentältä numeroin 1-1 FC Kiistoa vastaan.

Oululaisilla on siis edelleen maalitili avaamatta Kakkosessa, vaikka joukkue pursuaa ulkomaalaisvahvistuksia. Närpiössä avauksessa nähtiin viisi vierasmaalaista ja penkilläkin kolme. Toki samaan määrään ulkomaanapuja pystyi myös kotijoukkue Kraft, eli siinä mielessä tasapäistä toimintaahan tuo maaliton taistelu oli.

FC OPA:n kummatkin maalivahdit, Sergei Kosov ja Rick Hofkamp ovat muualta hankittuja ja kenttäpelaajista ulkomaanpassi löytyy viime kaudella VPS:n liigajoukkueessa esiintyneen Ollon lisäksi Sergei Shakhovilta, Papa Niangilta, Augustine Jibriniltä, Volodymyr Kilikevychiltä ja Alex Arinzelta. Kun listaan lisätään ammattilaispeluri Ville Väisänen, sekä viime kaudella AC Oulun väreissä liigaa pelannut Kim Kaijalainen voidaan todeta, että vastassa on miltei täysin ammattilaisjoukkue. Aika kova juttu Kakkosen tasolla, eli periaatteessa tässä valossa Kerho matkaa otteluun haastajana.

Kerhon peli Vaasassa oli toiveita herättävää. Farmiyhteistyön kautta Kokkolan Pallo-Veikoista avuksi saadut Petteri Forsell ja Paco Corr täyttivät valmennusjohdon heihin asettamat toiveet ja varmasti kaikki paikalla olleet huomasivat, että kyseessä oli kaksi selkeää vahvistusta. Sopii toivoa, että yhteistyö toimii jatkossakin samaan malliin. Paco Corr tuskin on mukana, sillä miehen ranne murtui ottelussa. Myös Forsell lienee KPV:n kokoonpanossa sunnuntaina FC Viikinkejä vastaan, eli mahdolliset farmiavut selviävät vasta tuonnempana.

Kerho saa tähän otteluun mukaan myös kahden ottelun pelikieltonsa sovittaneen Jukka-Pekka Salmisen, joka taatusti uhkuu pelihaluja jouduttuaan katsomaan kauden kaksi ensimmäistä ottelua katsomosta. Sivussa ovat edelleen opiskeluittensa takia Jukka Yli-Renko, eikä Jussi Kankaanpääkään taida vielä olla ryhmässä. Muilta osin joukkue on ihan kohtuullisessa kunnossa.

Ottelu alkaa Castrénin tekonurmella hilpeään aikaan lauantai-illan viettoa ajatellen, eli jo klo 18.30. Siitä on paikallisella väestöllä mukava jatkaa ja Kerhon ryhmällä edessä rattoisa ilta bussissa.
Alkuun