123 456 7890

FC Espoo ensimmäinen testi
Seinäjoen Jalkapallokerhon A-junioreiden ensimmäinen testi SM-sarjan syyskierroksella on sarjanousija FC Espoo, joka kohdataan sunnuntaina Keskuskentällä.

Kerhon nuoriso lunasti paikkansa syyskierroksen varsinaisessa SM-sarjassa jo kaksi matsia ennen kevätkierroksen päätöstä, joten kahdessa viimeisessä ottelussa tulleet tappiot eivät sinällään suuria merkinneet, koska lähtöpisteisiin ei ollut saumoja.

FC Espoo puolestaan voitti A-junioreiden Ykkösen Lohko B:n hävittyään kahdeksasta pelaamastaan ottelusta vain yhden, vieraissa Ilvekselle peräti 6-0. Kaikki muut ottelunsa joukkue selvitti yhdeksän osumaa iskeneen maalitykki Joona Hynnisen johdolla voitollisesti.

Syyskierros tulee olemaan taatusti haasteellinen Kerhollekin. Sivussa ovat sunnuntaina pitkäaikaispotilas Jesse Jääskeläisen lisäksi varmuudella ainakin nilkkaansa loukannut Veli-Pekka Pajula ja kenties myös edustuksen mukana pelaavat Teemu Penninkangas ja Kalle Taimi.

Viikolla pelatussa edustusjoukkueen kansainvälisessä harjoitusottelussa A-junnuista kehiin pääsivät “Pennin” ja Kallen lisäksi myös maalivahti Tuomas Karjanlahti, Miika Korpela ja Sami Viljanen, eli pelituntumaakin on.

Max Peltosen ja Jorma Tuohisaaren suojattien on kerättävä syyskierroksellakin noin 13-14 pistettä varmistaakseen paikkansa ensi kauden SM-karsintasarjassa. Viime kaudellahan Kerho taisteli hienosti ollen mukana mitalikamppailussa viimeiselle kierrokselle saakka.

FC Espoota ei A-junnuissa ole vielä koskaan kohdattu, mutta TP-Seinäjoen B-junnut ovat kyllä ottaneet menneinä vuosina mittaa joukkueesta.

Matsi alkaa Keskuskentällä sunnuntaina klo 15.00. Tervetuloa kannustamaan nuorisoa!