123 456 7890

SJK on solmimut kolme uutta pelaajasopimusta, kun Vahid Hambo, Joonas Sundman ja Kaine Sheppard liittyivät mukaan. Kaikkien kolmen sopimukset on SJK:lta satsauksia tulevaisuuteen. Joskin kaikista on varmasti jo iloa myös tällä kaudella.

Suomen lupaavimpiin hyökkääjätähtiin kuuluva 22-vuotias Vahid Hambo palasi Englannin Brightonista takaisin Suomeen ja solmi SJK:n kanssa sopimuksen, joka kattaa tämän kauden loppuun sekä kokonaan kauden 2018. Brightonissa hän kärsi vakavan loukkaantumisen, mutta on taas kuntoutumassa pelikuntoon.

Olen tässä nyt pari kuukautta etsinyt uutta seuraa. Aluksi ulkomailta, mutta en ole loukkaantumisen jälkeen vielä ihan siinä kunnossa että olisi järkevää jäädä sinne. Suomessa minulla oli monta vaihtoehtoa, mutta SJK on lopulta paras kokonaisuus. Täällä on hyvät resurssit ja näissä olosuhteissa on hyvä päästä taas kuntoon. SJK myös oikeasti halusi minut tänne, joten tämä tuntui heti oikealta paikalta, kertoo Vahid Hambo.

Tuskin minua kuitenkaan nähdään ihan heti kentällä, sillä aluksi pitää katsoa että kaikki on kunnossa ja haemme itseluottamusta takaisin. Pikkuhiljaa kovempaa ja kovempaa. Tänään oli ensimmäiset treenit ja hyvältä jo tuntui. Alkaa jo ihan odottamaan että pääsee pelaamaan, mutta ei pidä hosua sen kanssa, muistuttaa Hambo itseäänkin vielä lopuksi.

SJK:n oma kasvatti, puolustaja Joonas Sundman lähti 17-vuotiaana Englannin Valioliigaseura Aston Villan Akatemiaan, jossa hän vietti kaksi kautta, pelaten myös seuran reservijoukkueessa. Nyt 19-vuotiaan Sundmanin sopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2019 loppuun saakka.

Tosi hyvät fiilikset ja on todella iso asia tehdä sopimus oman kotikylän joukkueen kanssa. Kolme vuotta meni välissä Englannissa, mistä kahdella viimeisellä oli loukkaantumisia enkä päässyt pelaamaan niin paljoa kuin olisin halunnut. Mutta kyllä siellä kasvoi niin henkisesti kuin muutenkin. Varsinkin pelipaikalleni ominaisissa jutuissa olen kehittynyt siellä huomattavasti, kertoo Joonas Sundman.

Pääsin aikoinaan jo 16-vuotiaanakin muutaman kerran edustuksen kanssa harjoittelemaan ja hyvin minut otettiin taas täällä vastaan joukkueen keskuudessa. Olen kyllä ollut kaikinpuolin hyvillä fiiliksillä harjoituksissa, iloitsee Sundman lopuksi.

Englannissa syntynyt, mutta myös Australian passin omaava, 23-vuotias hyökkääjä Kaine Sheppard tuli alunperin Seinäjoelle parin viikon mittaiselle testijaksolle. Erittäin tehokas viimeistelijä ja urheilullinen Sheppard, kirjoitti nimensä testijakson jälkeen 1+1 -muotoiseen sopimukseen.

Ensivaikutelmani ovat olleet todella hyvät. Kaupunki on pieni mutta mielestäni kaunis ja ainakin minun oloaikanani aurinkokin on ollut suurimmaksi osaksi lämmittämässä. Seurassa kaikki ihmiset ovat ottaneet minut hienosti vastaan ja minua on kohdeltu täällä todella hyvin, kertoo Kaine Sheppard, joka muuttaa Seinäjoelle Australian Melbournesta.

Harjoitukset ovat olleet myös erittäin hyviä. Niissä on kova intensiteetti ja ne on hyvin organisoituja. Tietenkään en ole vielä pelannut täällä, mutta joukkue tuntuu jo nyt hyvältä. Itse olen hyvässä kunnossa ja paperihommatkin pitäisi olla selvät, joten toivon että pääsisin joukkueen mukana jo Lappiin viikonloppuna, sanoo joukkueen kesken Dingle-lempinimellä kulkeva Sheppard lopuksi.

Jo aiemmin SJK teki sopimuksen 19-vuotiaan virolaismaalivahti Marten Ritsonin kanssa. Ritson on edustanut SJK:n junioreita ja Akatemiaa jo kaudella 2015. RItson on käynyt Seinäjoella myös lukiota ja puhuu suomea luontevasti.

Aiemmin en jostain syystä saanut kansainvälistä pelilupaa, joten tällä kaudella treenasin välillä Viron pääsarjassa pelanneen Viljandin riveissä. Pääsin tekemään siellä debyytin pääsarjassa ja pelaamaan toisenkin ottelun, joten siinä mielessä sain siellä hyvää kokemusta. Mutta nyt minulla on tosi hyvät fiilikset että olen taas takaisin täällä. Haluan olla täällä, sillä tämä on ammattilaisjoukkue ja täällä on hyvä olla, kertoo Marten Ritson, joka pääsee Seinäjoella ottamaan oppia maanmieheltään Mihkel Aksalulta.

Edustuksen harjoituksissa on mukana myös omia Akatemia-pelaajia ja katseet on tämän kauden lisäksi vahvasti tulevaisuuden joukkueen rakentamisessa.

Uusien hankintojen myötä SJK on myös purkanut yhteisellä päätöksellä uruguaylaispelaaja Facundo Guichónin sopimuksen. Facundo pelasi SJK:ssa kaikki kilpailut mukaan lukien 17 ottelua ja teki niissä neljä maalia. SJK kiittää Facundoa kuluneesta alkukaudesta ja toivottaa onnea tuleviin haasteisiin.

SJK kohtaa seuraavaksi Veikkausliigassa RoPS:n Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 23.7. Seuraava kotiottelu on SJK – KuPS maanantaina 31.7. klo 19:30 OmaSp Stadionilla. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

Vasemmalta oikealle Joonas Sundman, Kaine Sheppard, Marten Ritson ja Vahid Hambo OmaSp Stadionin edessä Seinäjoella.

Vahid Hambo

Helsingissä 3. helmikuuta 1995 syntynyt Vahid Hambo on 193-senttinen hyökkääjä. 22-vuotias Hambo on edustanut Suomea poikien ja nuorten maajoukkueissa kymmenen kertaa ja tehnyt niissä peräti 12 maalia.

Hän on HJK:n kasvatti, mutta siirtyi jo 17-vuotiaana Italian pääsarjaseura Sampdoriaan, jossa hän pelasi alle 20-vuotiaiden pääsarjassa. Kahden Italiassa vietetyn kauden jälkeen Hambo siirtyi takaisin Suomeen kesällä 2014 ja pelasi loppukauden Tampereen Ilveksen riveissä Ykkösessä. Kaudelle 2015 hän teki sopimuksen Turun Interin kanssa ja nousi otsikoihin iskemällä talven Liigacupissa viidessä ottelussa viisi maalia. Ja meno jatkui Veikkausliigassa, kun hän teki heti debyyttiottelussaan kaksi maalia. Samoihin aikoihin hän teki debyyttinsä myös Suomen U21-maajoukkueessa, missä hän teki niin ikään kaksi maalia debyyttiottelussa. Hänet kutsuttiin kesällä 2015 myös Suomen A-maajoukkueeseen, mutta hän joutui jättämään tilaisuuden väliin loukkaantumisen vuoksi.

Veikkausliigassa hän ehti tehdä kuudessa ottelussa neljä maalia, kunnes siirtyi Englannin toisella sarjatasolla pelanneeseen Brighton & Hove Albionin FC:n riveihin. Englantiin siirtyessään hän oli loukkaantuneena ja alku oli siten todella hankala. Lisää loukkaantumisia tuli edellisestä toivuttuaan ja kahden vuoden aikana pelejä tuli vain seuran nuorisojoukkueissa ja reserveissä. Sopimus Brightonissa päättyi viime kauteen ja seura nousi samalla Valioliigaan.

Suomen lehdistössä temperamenttista ja nopeaa hyökkääjää on vertailtu Ruotsin supertähti Zlataniin, mutta mies itse näkee että yhtäläisyydet loppuu siihen että molempien vanhemmat ovat kotoisin Bosnia-Hertsegovinasta. Hambolla onkin Suomen kansalaisuuden lisäksi myös Bosnian passi.

Seinäjoelle Hambo siirtyy vapaalla siirrolla ja sopimus kestää kuluvan kauden loppuun ja kauden 2018.

Joonas Sundman

Seinäjoella 20.1.1998 syntynyt ja 189-senttinen Joonas Sundman, on SJK:n oma kasvatti.19-vuotias Sundman, on pelipaikaltaan puolustaja. Hän on voimakas ja raamikas pelaaja, joka pelasi jo nuorena TP-Seinäjoen ja SJK-junioreiden joukkueissa paljon kovempaa kuin monta vuotta vanhemmat pelikaverinsa.

Hän pelasi Seinäjoella aikoinaan vasempana laitapuolustajana, mutta Aston Villassa hän pelasi keskuspuolustajana ja jopa keskikentällä. Hän teki sopimuksen Aston Villaan 2014 helmikuussa, ja sopimus astui voimaan heinäkuussa. Sundman joutui odottelemaan pelilupaa aina marraskuuhun asti. Sen jälkeen hän sai minuutteja Aston Villan U18-joukkueessa. Hänet nostettiin seuran U23-joukkueeseen vuonna 2016. Joukkue pelasi alle 23-vuotiaiden Premier Leaguessa. Siellä hänelle kertyi vain 7 peliä, koska hän kärsi loukkaantumisen, joka piti hänet poissa pelikentiltä 4 kuukautta. Nyt on taas kunnossa, mutta Aston Villa vapautti hänet sopimuksesta.

Sundman on ollut Suomen poikamaajoukkueiden kapteeni ja kuulunut Suomen Palloliiton tehoryhmään, jota veti aikoinaan Mixu Paatelainen. Hänellä on useita poikamaajoukkueen pelejä. Ja hän oli mukana Suomen lupaavimpana pidetyn ikäluokan U17- ja U18-maajoukkueissa.

SJK:n lisäksi hänen perässään oli useita muita Veikkausliigaseuroja, mutta Sundman teki lopulta sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Sopimus SJK:n kanssa on kolmivuotinen ja se kestää kauden 2019 loppuun.

Kaine Sheppard

Englannissa 26.11.1993 syntynyt Kaine Sheppard on 190-senttinen hyökkääjä. Hän on kotoisin keskisestä Englannista, Wellingboroughista, läheltä Leicesteriä ja Peterboroughia. Hänen äitinsä on kuitenkin australialainen ja siksi hänellä on myös Australian kansalaisuus.

23-vuotias Sheppard, lempinimeltään Dingle, on kuitenkin aloittanut jalkapallouransa Lontoon Leyton Orientin nuorisoakatemiassa, missä hänen joukkuekaverinaan oli muun muassa nykyinen Englannin maajoukkuehyökkääjä Harry Kane. Lempinimi Dingle on perua Emerdale TV-sarjasta ja jopa hänen vanhempansa kutsuvat häntä sillä nimellä.

Leyton Orientista hän päätyi lainasopimuksella Histon FC:n riveihin. Histonissa hänen valmentajanaan oli SJK-valmennusryhmään nykyään kuuluva Brian Page ja he ovatkin tunteneet toisensa siitä asti, kun Sheppard oli 8-vuotias. Aikuisuralla hän on pelannut pääosin Englannin konferenssi-sarjoissa, Histonin ja Braintree Townin riveissä.

Kaudeksi 2013-2014 hän siirtyi Englannista Australian Melbourneen opiskelemaan ja samalla pelaamaan Heidelberg Unitedin riveihin Australian toiselle sarjatasolle. Australiassa hän opiskeli Victorian yliopistossa kunto-ohjaajaksi ja työskenteli Prolife Fitness & Performance -yrityksen jalkapallopuolella, hoitaen useita loukkaantumisista toipuvia ammattilaispelaajia. Jo ensimmäisenä kautenaan Australian divarisssa, hän iski kaksinumeroiset maaliluvut ja hän oli yksi sarjan parhaita hyökkääjiä. Heidelberg sijoittui sarjassa kolmanneksi. Toisella kaudella hän loukkaantui vakavasti ikävän taklauksen seurauksena ja pelasi vain kolme ottelua. Silti niissäkin syntyi kolme maalia. Valmistuttuaan hän halusi kuitenkin palata jalkapalloilijaksi Eurooppaan ja alkoi etsimään itselleen seuraa.

Seinäjoelle hän saapui antamaan näyttöjä entisen valmentajansa Brian Pagen nykyiselle seuralle. Nopeasti hän vakuutti valmennusjohdon kyvyistään, viimeistellen maaleja todella tehokkaasti ja vaikeistakin asennoista. Hän on erittäin urheilullinen ja fyysisiltä raameiltaan voimakas keskushyökkääjä.

SJK solmi hänen kanssaan sopimuksen, joka kattaa tämän kauden loppuun ja siinä on optio kaudesta 2018.