123 456 7890

HJK testaa Kerhon kunnon
Seinäjoen Jalkapallokerho joutuu kovimman mahdollisen testin eteen Suomen rajojen ja jalkapallohierarkian sisällä. Vieraaksi saapuu pääsiäislauantaina viime kaudella Suomen mestaruuden nimiinsä vienyt Helsingin Jalkapalloklubi.

Klubille mestaruuskannun nosteleminen on tuttua puuhaa, sillä seura on voittanut mestaruuden jo 23 kertaa, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö se kamppailisi mestaruudesta myös tänän vuonna.

Suomen Cupissa Klubi on juhlinut mestaruutta kymmenen kertaa. Viime kaudellakin joukkue oli finaalissa, jonka se pelasi kotikentällään häviten kuitenkin Turun Palloseuralle. Nyt Kerhon värejä kantava Chris Cleaver oli juhlimassa cupin voittoa TPS:n asussa viime kaudella.

Yhtymäkohtia SJK:n ja HJK:n väliltä löytyy pelaajistosta muitakin, sillä Christian “Kisu” Sund oli voittamassa tuplaa Klubin paidassa kaudella 2003. Tietenkin myös se yhdistää seuroja, että Kerhon puheenjohtaja, Raimo Sarajärvi, on HJK OY:n osaomistaja ja kuuluu seuran hallitukseen.

Kuten suuri osa kotimaista jalkapalloa seuraavista katsojista tietää, HJK on toki vieraillut Seinäjoella tänäkin vuonna. Kummassakin KOMIA-turnauksessa mukana ollut Klubi pelasi tänä talvena ottelut Örebro S:ta ja Djurgå;rdens IF:ää vastaan kohdattuaan I KOMIA-turnauksessa Kerhon ja Tukholman AIK:n.

Viime vuoden ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kohtaamisen HJK vei nimiinsä numeroin 5-2 (1-2) oltuaan puoliajalla tappiolla Ville Ylisen onnistuttua maalinteossa kahdesti. HJK:n osumista vastasivat Alexader Ring, Mikko Sumusalo, Rafinha, Dawda Bah ja Juho Mäkelä.

Suomen Cupin tiimoilla Klubi on myös vieraillut Seinäjoella ja Jouppilanvuoren tekonurmella. Silloin elettiin vuotta 2006 ja vastassa oli Sepsi-78, joka taipui numeroin 6-0 nykyisen Veikkausliigapomon Timo Marjamaan ja Vili Savolaisen maalattua kahdesti. Kaksi muuta osumaa kirjattiin Petri Oravaiselle ja Jarno Parikalle.

Kyseisellä kaudella HJK voitti Suomen Cupin kaadettuaan finaalissa Kokkolan Pallo-Veikot, jonka kokoonpanossa puolestaan nähtiin nyt Kerhoa edustava Arttu Seppälä, joka ehti semifinaalissa upottaa Turun Palloseuran maalillaan. KPV:n väreissä pelasi myös sittemmin Klubiin siirtynyt Dawda Bah. Klubin väreissä cupin voittoa puolestaan juhli seinäjokelaislähtöinen Veli Lampi.

Klubi saapuu Seinäjoelle vahvalla nipulla. Sivussa ovat katsojien harmiksi sivussa Jari Litmanen ja Aki Riihilahti. Muilta osin tähtisikermä on huikeassa iskussa, sillä keskiviikkona joukkue kaatoi Viron pääsarjan Nmme Kaljun peräti 6-1. Joukkueen maaleista tuossa kamppailussa vastasivat Valtteri Moren, Jari Litmanen rankkarista, Jarno Parikka myös pilkulta, Sebastian Mannström, Teemu Pukki ja Juhani Ojala.

Vaikka keskiviikkona sopimuksen tehnyt Litmanen ei Seinäjoelle saavukaan, löytyy HJK:n riveistä sellainen määrä kokemusta ja taitoa, ettei yksikään kotimainen joukkue pysty kilpailemaan sen enempää laadussa kuin määrässäkään.

Alakerrassa Mathias Lindström, Rami Hakanpää, Rafinha, Tuomas Kansikas, sekä nuoremmat herrat Mikko Sumusalo, Juhani Ojala ja Valtteri Moren takaavat sen, että taso ei putoa, oli kuka tahansa kentällä.

Keskikentälle on myös tunkua, sillä Litmasen lisäksi Alexander Ring, Dawda Bah, Sebastian Sorsa, Cheyne Fowler, Aki Riihilahti, Sebastian Mannström, Erfan Zeneli ja nuori Santeri Ahola taistelevat peliajasta.

Maalinteko levännee akselin Berat Sadik, Akseli Pelvas, Jarno Parikka ja Teemu Pukki harteilla. Toki nuoret Kastriot Kastrati ja Nikolai Alhokin haluavat peliaikaa ja osumia.

Kerho on saanut jo osan telakalla olleista pelaajistaan mukaan, mutta ihan parhaalla ryhmällä peliin ei kuitenkaan valitettavasti päästä. Merkittävin poissaolija on FC KooTeePeetä vastaan sormensa murtanut ja leikkauksessa käynyt keskikenttäpelaaja ja joukkueen kippari Chris Cleaver. Sen sijaan Petter Meyer saattaa hyvinkin olla jo mukana joukkueessa. Varmuudella sivussa ovat myös Miika Asunmaa, Toni Kujala, Kalle Taimi, Jesse Jääskeläinen ja Jaakko Lampi.

Klubille ottelu on ensimmäinen Suomen Cupissa tällä kaudella. Kerholle kyseessä on puolestaan neljäs Suomen Cupin ottelu. Aiemmilla kierroksilla laulukuoroon ovat lähteneet VIFK U 3-1, FC Jazz 4-0 ja FC KooTeePee 3-0.

Nuo kolme voittoa ovat taanneet myös sen, että kävi huomisessa ottelussa kuinka hyvänsä, Kerho pelaa Cupin Finaalipäivänä Helsingissä, sillä luvassa on seurahistorian ensimmäinen Pikkufinaali, jossa vastaan tulee helsinkiläinen PK-35.

Klubista voisi toki kirjoittaa vaikka romaanin verran faktoja, mutta se ei liene tarpeellista. Se kannattaa kuitenkin mainita, että joukkuetta valmentava entinen maajoukkueluotsi, Antti Muurinen, on onnistunut viemään HJK:n Mestarien liigan lohkovaiheeseen ainoana suomalaisjoukkueena kautta aikojen. Vuonna 1998 HJK kukisti matkallaan FK Yerevanin (2-0 ja 3-0), sekä ranskalaisen FC Metzin (1-0 ja 1-1) ennen kuin pääsi mittaamaan tasoaan lohkossa.

Lohkoon osuivat saksalainen 1.FC Kaiserslautern, portugalilainen SL Benfica, sekä hollantilainen PSV Eindhoven. Vaikka Klubi jäikin lohkonsa viimeiseksi, keräsi se voiton ja kaksi tasapeliä kaadettuaan kotonaan SL Benfican 2-0. Tasapelit joukkue pelasi portugalilaisten kanssa vieraissa numeroin 2-2 ja lohon voittaneen 1.FC Kaiserslauternin kanssa kotona 0-0. Tappiot kirjattiin saksalaisille vieraissa numeroin 5-2, sekä PSV Eindhovenille kotona 3-1 ja vieraissa 2-1.

Siinä missä HJK haaveilee ja havittelee paikkaa Mestarien liigassa isojen poikien joukossa, Kerhon tavoitteet ovat hieman vähäisempiä. Ensin pitäisi selvittää lauantaina matsi kunnialla ja antaa miehen vastus isolla sydämellä vieraille, sitten pitäisi pystyä taistelemaan Kakkosen Lohko C:ssä siihen malliin, että syksyllä päästäisiin mittaamaan tasoa muiden lohkojen kärkijoukkueita vastaan ja siinä sivussa toki mielenkiintoinen lisä on tuo Pikkufinaali.

Lauantaina klo 14.00 Jouppilanvuoren tekonurmella pelattava kamppailu on Suomen Palloliiton toimesta valittu Kierroksen Otteluksi. Moinen kunnianosoitus osui nyt Kerhon kohdalle toistamiseen, sillä myös viime kauden ottelu pietarsaarelaista FF Jaroa vastaan kantoi samaa titteliä. Tuon hienon cup-tapahtuman ratkaisi nyt Kerhoa edustava Petter Meyer jatko-ottelun ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla vieraiden eduksi numeroin 2-1. Kerhon osumasta vastasi nytkin mukana oleva Teemu Penninkangas.

Huominen ottelu on Kerholle yhdeksäs matsi Suomen Cupissa. Kahdeksasta pelistä on tilillä kuusi voittoa ja kaksi tappiota. Molemmat tappiot on kärsitty liigajoukkueille, sillä Jaron lisäksi RoPS on vieraillut Seinäjoella pudottamassa Kerhon vuonna 2008.

Otteluun odotetaan melkoista yleisöryntäystä. Keli vaikuttaisi olevan suorastaan huikean upea, Kerholla on kasassa viime kautta parempi nippu, cupissa on edetty jo 16 parhaan joukkoon, eli kierrosta pidemmälle kuin viime kaudella ja vastaan saapuu Suomen paras joukkue, HJK.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seuralla on lupa odottaa uutta yleisöennätystä. Viime kaudella yleisöennätys rikkoutui kahdesti, sillä sarjan avausottelussa FC OPA:aa vastaan kentän laidoille tuli reilut 800 katsojaa ja Jaroa vastaan Joupiskalla nähtiin 930 katsojaa. Millä tahansa matematiikalla ynnättynä nyt lienee aika rikkoa tuhannen katsojan maaginen raja ensimmäistä kertaa.

Kerho on valmistautunut kamppailuun paitsi joukkueen toimesta, myös taustaryhmiensä voimalla. Jouppilanvuoren tekonurmen varjon puoleista katsomoa oltiin miehissä puhdistamassa lumesta tiistain ja keskiviikon aikana. Nyt katsomo onkin hyvässä kuosissa. Myös lipunmyyntiin on panostettu mahdollisten jonojen minimoimiseksi, eli myyntipisteitä on useampia. Kenttämyyntipisteitä tulee minimissään kaksi.

Vaikka taustatyöhön on satsattu, olisi tietenkin toivottavaa, että yleisö saapuisi paikalle ajoissa välttääkseen ruuhkat. Ennakkolippuja saa edelleen Wallsportista ja lauantainakin keskustan City Pihan Kahvila Kerhosta puoleen päivään saakka.

Yleisön toivottaisiin hyödyntävän jääurheilukeskuksen parkkialueita, sillä kentän läheisyydessä parkkipaikkoja on varsin rajoitetusti.

Kerho toivottaa kaikki tervetulleeksi Suomen Cupin 7. kierroksen matsiin katsomaan, miten joukkue onnistuu haastamaan HJK:n. Ottelu alkaa klo 14.00.