Honka nousi lopussa voittoon OmaSp Stadionilla

18.5.2019

 

SJK hävisi 1-2 luvuin kotikentällään, johdettuaan peliä vielä tauolla Dani Hatakan maalilla. Honka tuli kuitenkin hyvin toiselle jaksolle ja ensin tasoihin, lopuksi vielä erikoistilanteesta johtoon. SJK painoi lopussa pelin täysin vieraiden päätyyn, mutta Honka ei taipunut ja vei pisteet mukanaan. Seuraava ottelu on ensi lauantaina 25.5. Rovaniemellä pelattava RoPS - SJK. Seuraava kotipeli on vasta maanantaina 1.7. pelattava SJK - FC Inter. Löydät SJK:n otteluohjelman tästä linkistä.

SJK - FC Honka 1-2 (1-0)
1-0 20 min Dani Hatakka
1-1 60 min Borjas Martin
1-2 87 min Mikko Sumusalo

Ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli kahdeksannella minuutilla, kun Lucas Kaufmann keskitti oikealta maalin eteen Martin Salinille, mutta nuorukaisen ohjaus meni ohi maalin.

Honka hallitsi palloa, mutta SJK pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäinen tuli Sergei Eremenkon ja Dani Hatakan järjestämänä Serge Atakayille, mutta tulosta ei tullut. Vähän myöhemmin sen sijaan tuli. Hongan puolustuksessa kommunikointi ei oikein toiminut, ja SJK pääsi pallonriistoon. SJK sai pidettyä paineen Hongan päässä, ja lopulta Denys Oliinyk keskitti hyvän taustanousun tehneelle Dani Hatakalle, joka laukoi pallon maaliin. Maalit ovat harvinaista herkkua Hatakalle, mutta hän ei tyylikkäänä pelaajana tuulettanut maalia kasvattajaseuraansa vastaan.

SJK oli lähellä 2–0-maalia hetkeä myöhemmin, mutta Serge Atakayi ei aivan ehtinyt Denys Oliinykin syöttöön niin, että olisi saanut suunnattua laukauksensa kohti maalia. Lähellä oli myös Hongan tasoitus 26. minuutilla. Juha Hakola sai pallon linjan taakse ja pääsi Jesse Östin kanssa nokikkain. Hakolalla oli aikaa asetella pallo, mutta viimeistely karkasi yli maalin.

Sergei Eremenkolla oli kaksi vetopaikkaa reilun puolen tunnin kohdalla. Ensimmäinen kilpistyi omaan pelaajaan ja toinen meni ohi maalin. Myös Denys Oliinyk pääsi laukomaan, laukaus oli kova, mutta suuntautui päin Tim Murrayta.

SJK oli vaikeuksissa Lucas Kaufmannin keskityksissä. Martin Salin ja Mikko Sumusalo eivät kuitenkaan saaneet suunnattua jatkojaan maaliin.

Toisella puoliajalla SJK ei oikein saanut pidempiä pallonhallintajaksoja, vaan Honka hallitsi ottelua selvästi. SJK antoi Hongalle aivan turhan kulmapotkun tunnin pelin kohdalla, ja Honka rankaisi. Javi Hervasin kulmapotku tuli Borjas Martinille, joka sai puskea pallon parista metristä maaliin. Maali oli Borjas Martinille kauden kuudes ja hän on tasoissa FC Interin Filip Valencicin kanssa maalipörssin kärkipaikalla.

Toisella puoliajalla SJK-kannattajien ainoat ilonaiheet olivat Billy Ionsin ja Maximo Tolosen tulo kentälle. Honka hallitsi toista puoliaikaa selvästi ja onnistui tekemään lopussa voittomaalin. Hongan nopea pallonsiirtely avasi lopulta tilan Mikko Sumusalolle, joka laukoi pallon takakulmaan ottelun 87. minuutilla.

SJK rakensi heti aloituksesta suoraviivaisesti hyökkäyksen, joka päättyi Billy Ionsin puskuun, joka meni yli maalin. SJK sai lopussa annettua vielä painetta Hongan puolustukselle, mutta varsinaisia tasoituspaikkoja ei enää tullut.

- Toinenkin puoliaika oli meiltä ihan hyvä ja meillä oli kyllä paikkoja joista olisi pitänyt tehdä. Tosi pettynyt. Erikoistilannemaali jälleen omiin. Minun täytyy katsoa se uudelleen mitä siinä tapahtui. Pojat yrittivät vielä kaikkensa ja Billy Ionsilla oli siinä hyvä tilanne tasoittaa, sanoi SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko pelin jälkeen.

- Molemmat joukkueet koittivat pelata tässä ottelussa fiksusti sään vuoksi. Oli todella kuuma. Ja peli meni taktiseksi palapeliksi, Eremenko jatkoi.

- Juuri nyt olemme pettyneitä, mutta tämä on vain yksi peli ja meidän pitää nousta tästä ja valmistautua seuraavaan, sanoi Eremenko lopuksi.

- Me ei olla viimeaikoina pystytty voittamaan otteluita, niin tämä oli hieno hetki. Hieno joukkuesuoritus ja kolme pistettä mukaan. Voi olla tyytyväinen, sanoi Hongan päävalmentaja Vesa Vasara ottelun jälkeen.

- Ensimmäinen puoliaika oli tasainen ja SJK teki maalin hienosta hyökkäyksestä. Meillä oli kolme tai neljä ihan huippupaikkaa, joista ei onnistuttu. Mutta toisella puoliajalla oltiin parempia ja pystyttiin kääntämään peli. Siihen päälle vielä hyvä erikoistilannemaali, niin täytyy olla tyytyväinen, päätti Vasara.

SJK: Jesse Öst MV, Dani Hatakka, Jude Arthur, José Nadson, Trevor Elhi, Mehmet Hetemaj, Moshtagh Yaghoubi, Sergei Eremenko (77’ Maximo Tolonen), Serge Atakayi, Matheus Batista (68’ Billy Ions) ja Denys Oliinyk.

SJK:n seuraavaksi kotipeliksi alunperin merkitty SJK - IFK Mariehamn siirtyi pelattavaksi myöhemmin kesällä. Veikkausliiga vahvistaa siirron ja uuden pelipäivän myöhemmin. Siten SJK:n seuraava kotiottelu on vasta puolentoista kuukauden päästä, maanantaina 1. heinäkuuta klo 18:30 pelattava SJK - FC Inter.  Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa. SJK:n kolme seuraavaa ottelua on kaikki vieraspelejä ja niiden perään tulee vielä maajoukkuetauko, jolloin ei pelejä ole kellään. Seuraava ottelu on ensi launtaina 25.5. klo 17.00 pelattava RoPS - SJK ottelu Rovaniemellä.

Kuvia SJK:n Facebook sivuilla.


Alkuun