Huippulupaava Aleksis Lehtonen SJK paitaan

6.11.2015

SJK on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen hyökkääjä Aleksis Lehtosen kanssa. Juuri 18-vuotta täyttänyt Lehtonen siirtyy Seinäjoelle Ykkösen JJK:sta.

Jo kaksi kautta Ykkösessä pelannut Lehtonen teki läpimurtonsa JJK paidassa kaudella 2014. Päättyneellä kaudella hän iski seitsemän maalia sarjaotteluissa, ollen joukkueensa toiseksi paras maalintekijä. Maalintekotaidon lisäksi, hän viihtyy hyvin kärjen alapuolella luoden muille tilaa ja paikkoja maalien tekemiseen. JJK:n lisäksi hän on tuttu näky Suomen poikamaajoukkueissa, viimeksi U19-maajoukkueessa EM-karsintaturnauksessa Makedoniassa.

Kovana harjoittelijana tunnettu Aleksis saapuu Seinäjoelle ensi viikolla ja miehen omia ajatuksia siirrosta päästään kuulemaan myöhemmin.


Aleksis Lehtonen punaisessa paidassa pallon kanssa kaudella 2015, kuva Juha Tamminen

Aleksis Lehtonen

Aleksis Lehtonen on syntynyt 9.10.1997 Jyväskylässä. Pituutta on 180 cm. Aleksis aloitti jalkapallouransa Jyväskylän Nousun riveissä, josta siirtyi nykyisen seuransa JJK:n organisaatioon. Nuori lahjakkuus on viime vuosina kiivennyt JJK:n organisaatiossa nopeasti ikäisiään vanhempien joukkueisiin ja ottanut kehityksessään suuria askelia.

Häntä kuvaillaan erittäin tekniseksi ja röyhkeäksi pelaajaksi, joka pystyy pitämään palloa ja luomaan muille maalipaikkoja.

Vuonna 2013 hän oli JJK:n A-junioreiden mukana voittamassa SM-hopeaa, sekä Suomen U16-maajoukkueessa Baltic Cupin kultaa ja Pohjoismaiden mestaruutta. Debyyttinsä Ykkösessä hän teki kaudella 2014.
Viime kaudella pelejä Ykkösessä kertyi 25 ja niissä seitsemän maalia.

Sopimus SJK:n kanssa kestää kauden 2017 loppuun.

Alkuun