123 456 7890

Hymy huulilla tappiosta huolimatta
Seinäjoen Jalkapallokerhon puheenjohtaja ja HJK:n hallituksen jäsen, Raimo Sarajärvi, oli hymy huulilla ottelun jälkeen. Vaikka Kerho ottikin pataan Klubilta ihan huolella, kaikki muu meni oikeastaan ihan nappiin.

– Ihan huikea onnistuminen. Yleisö oli aivan loistava. Rikoimme ennätyksemme tuplaamalla viime kauden Jaro-pelin yleisömäärän. Harva edes poistui kentältä ennen kuin ottelu loppui, vaikka HJK iskikin toisella jaksolla, myhäili “Raipe” matsin jälkeen.

– Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli yksi maali. Olisi tehty edes se. Toisaalta, jos meidän nyt jollekin piti hävitä, niin sitten Klubille, eli se ei nakerra niin kamalasti. Ottelutapahtuma onnistui ja sää suosi. Toivomme tietenkin, että samanlainen boomi jatkuu ensi viikonloppuna kun aloitamme sarjapelit kotikentällä, jatkoi “Raipe”.

Oli aivan upeaa huomata, että yleisökin saapui paikalle ajoissa. Jo reilu puoli tuntia ennen ottelun alkua kummatkin aurinkokatsomot olivat täynnä, eli niihin oli pakkautunut 1000 katsojaa. Koskaan aikaisemmin ei moista ole nähty Kerhon peleissä.

– Aika kauas sain jättää muuten auton. Se on siellä uuden jäähallin pihassa, pyöritteli päätään Ykkösessä pelaavan HIFK:n valmentaja, entinen TP-Seinäjoen pelaaja, Jani Honkavaara, joka oli saapunut kotikaupunkiinsa pääsiäisen viettoon.

Vielä pari päivää ennen matsia ajatuksena oli, että kenttämyynti hoidettaisiin kahdella pisteellä. Oli todella järkevä ratkaisu pistää pystyyn neljä myyntipistettä, sillä asiakkaita riitti hienosti. Vaikka homma olikin aika haastava, kaikki vaikuttivat suhteellisen tyytyväisiltä loppulauselmaan.

Vaikka jo ennen ottelua oli aistittavaissa, että matsi vetää yleisöä Jouppilanvuoren hiukan primitiivisiin olosuhteisiin mukavasti, oli yleisömäärä silti melkoinen yllätys. Jos viime kaudella saatiin Jaroa vastaan kentän laitamille 930 katsojaa, kirjataan Kerhon uusi yleisöennätys nyt numeroin 1843. Se on oikeasti paljon. Ihan vain, että voi suhteuttaa tuon yleisömäärän jollakin tavoin voi todeta kaudella 2009 Veikkausliigassa pelatun 60 matsia, joissa ei oltu lähelläkään tuota lukemaa.

Esimerkiksi RoPS:lla yleisömäärä jäi 11 kertaa alle tuon ja MyPalla peräti 12 kertaa alle vastaavan lukeman. Huvittavaa tai huolestuttavaa, ihan miten vain, jopa HJK:lla jäi yleisömäärä kertaalleen alle kyseisen lukeman. Sen sijaan JJK ja TPS rikkoivat tuon lukeman jokaisessa kotiottelussaan.

Jo viime kaudella Kerhon tavoitteena oli päästä kahdesti tuhanteen katsojaan. Siinä ei onnistuttu. Kahdesti oltiin lähellä, muttei ihan… Nyt maaginen raja on rikottu ja se on rikottu oikein reilusti. Seuraavana haasteena on saada yleisö myös sarjapeleihin, mutta kuten pelaajatkin pelin jälkeen sanoivat, “jos me pelaamme hyvää jalkapalloa, täällä selvästi on olemassa pohjaa isoillekin katsojamäärille”.

Niinpä. Nyt vain on toivottava, että säiden haltijat ovat samoilla linjoilla vappuaattona kuin olivat tänään. Kakkosen matseissa Kerho on se, joka dominoi. Tällä kertaa Klubi näytti kaapin paikan selkeästi. Noh, toisaalta esimerkiksi VPS otti viime kaudella kotiottelussaan pataansa samaiselta Klubilta 3-0 keskittyen vain puolustamiseen.

– Me yritimme ainakin pelata. Maali olisi ollut kruunu tälle päivälle, mutta hieno juttu tämäkin, tiivisti seuran puheenjohtaja, Raimo Sarajärvi fiilikset.