123 456 7890

SJK:n omat kasvatit Aatu Kujanpää ja Joonas Lepistö, olivat pelipäällä Jaroa vastaan. Kujanpää teki ensimmäisen maalinsa edustusjoukkueessa, rikkoen ottelun kuparisen ja oli mukana järjestelemässä ottelun muita neljää maalia. Vaihdosta sisään tullut Lepistö iski kenties uransa nopeimman hattutempun, tekemällä noin 20:n minuutin sisään kolme osumaa. Vaikka tulos repesi SJK:lle isoilla luvuilla, oli Jaro kotihallissaan tuttuun tapaan vaarallinen vastustaja. Jaro meni johtoon ottelun toisen puoliajan alussa ja SJK sai tehdä kunnon päivätyön, noustessaan voittoon. Ottelu oli SJK:lle viimeinen harjoitusottelu, ennen ensi viikonloppuna alkavaa Suomen Cupin karsintaa. Osa pelaajista aloittaa puolestaan Ykkösen Cupin. Molemmissa kilpailuissa aloitetaan vieraissa ja pelit televisioi suorana maksullinen Ruutu-palvelu.

FF Jaro – SJK 2-5 (1-1)
0-1 8 min Aatu Kujanpää
1-1 35 min Anthony Olusanya rp.
2-1 47 min Johan Brunell
2-2 62 min Keaton Isaksson
2-3 64 min Joonas Lepistö
2-4 72 min Joonas Lepistö
2-5 86 min Joonas Lepistö

Mielestäni hyvä matsi ja hyvä vastustaja meille tänään. Jaro oli energinen ja vahva kaksinkamppailuissa. Pisti meidät kaikinpuolin puntariin. Ensimmäisellä puoliajalla he loivat painetta, mutta heidän laukaukset jäi aika vähiin, eikä Öst joutunut paineesta huolimatta hommiin. Toisella puoliajalla homma sitten hieman kääntyi meille. Hyvä matsi oli meille kaiken kaikkiaan. Varsinkin tähän paikkaan, sanoi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara ottelun jälkeen.

Toisella puoliajalla me aloimme enemmän käyttämään sitä tilaa hyödyksi, mitä syntyi pelin edetessä. Sitä me emme pystyneet siinä ensimmäisellä jaksolla oikeastaan käyttämään, mutta se näkyi sitten toisella jaksolla. Hyvin myös vaihdosta sisään tulleet pelaajat otti pelin kontrolliin ja käänsi meille sen pelin. Mutta kaiken kaikiaan tosiaan hyvä testi meille. Saatiin paljon hyvää informaatiota meidän pelaajista ylipäätään, arvioi Honkavaara lopuksi.

Sain siinä hyvän flown päälle peliin heti alusta asti. Hyvältä tuntui peli. Varsinkin tuo viimeinen kolmekymmenminuuttinen. Vaihtojen jälkeen tuntui, että saatiin peli rullaamaan paljon paremmin siinä. Lepistölle on tullut uran aikana useammankin kerran syötettyä maalit, sanoi kaikissa SJK:n maaleissa mukana ollut Aatu Kujanpää pelin jälkeen.

Aatu Kujanpää pelasi kyllä hyvin, joten iso krediitti hänelle noista mun maaleista. Varmaan elämäni nopein hattutemppu tuli tuohon. Siinä oli vielä paikka tehdä neljäskin, mutta vähän haltuunotto karkasi. Mutta kyllä tämä hyvä peli oli, kertasi hattutempun iskenyt Joonas Lepistö ottelua.

SJK: Jesse Öst MV, Ville Tikkanen (80’ José Nadson), Tero Mäntylä (45’ Samba Benga), Sami Sipola (60’ Dárvin Chávez), Joonas Sundman, Arjanit Krasniqi (60’ Mehmet Hetemaj), Aatu Kujanpää, Keaton Isaksson, Daniel Håkans (60’ Jyri Kiuru), Serge Atakayi (60’ Robin Sid) ja Jeremiah Streng (60’ Joonas Lepistö)