123 456 7890

Neljännen KOMIA-turnauksen päätöspäivää vietetään tänään lauantaina ja luvassa on kolme huikeaa kamppailua kunniasta sekä maineesta.
Turnaus on tähän asti sujunut järjestelyiden osalta hienosti ja järjestäjät ovat syystäkin tyytyväisiä.

– Turnaus on mennyt järjestelyiden puolelta täysin nappiin. Eilen perjantaina meillä oli halli ääriään myöten täynnä. Avauspäivänä keskiviikkona, paikalla oli noin 400 henkeä, torstaina 450, eli nämä on juuri niitä lukuja mitä ollaan haettukin, iloitsee turnauksen johtaja ja Wallsport Areenan toimitusjohtaja Jarkko Mäkelä.

– Joukkueiden puolelta on tullut pelkästään positiivista palautetta, ovat olleet tyytyväisiä olosuhteisiin, järjestelyihin, hotelleihin ja ruokailuihin. Yleisö on viihtynyt turnauksessa ja on myös käyttäytynyt todella hienosti ja siitä haluaa järjestyksenvalvojat erityisesti jakaa kiitosta. Myös ratkaisu siirtyä turnausmuotoiseen malliin on ollut oikea. Nyt pelataan kuitenkin ihan oikeasti pokaalista ja se on saanut peleihin kunnon kilpailua, eikä ottelut ole vain joukko harjoitusmatseja, arvioi Mäkelä.

– Tänään uskoisin hallin tulevan taas täyteen, kun SJK pelaa loppuottelussa klo 16.30. Kaikki on siis hyvin, päättää Jarkko Mäkelä.

KOMIA-turnauksen finaalipäivä alkaa tänään jo klo 12.00, kun Viron hallitseva Mestari N�mme Kalju kohtaa Veikkausliigan hallitsevan hopamitalistin, Turun FC Interin.
Pronssiottelussa klo 14.15 kohtaavat Veikkausliigan Vaasan Palloseura ja Suomen U21 Maajoukkue.
Ja lopulta klo 16.30 alkavassa Loppuottelussa kohtaavat ilman tappioita alkulohkot selvittäneet Seinäjoen Jalkapallokerho ja Ruotsin Allsvenskanin Mjällby AIF.

Jos ottelut päättyvät varsinaisen peliajan jälkeen tasan, käydään heti perään rangaistuspotkukilpailu, joka toteutetaan “sudden death”-menetelmällä. Eli voittaja löytyy heti kun vain toisen joukkeen onnistuu tehdä maali.

Paikanpäälle on järjestetty myös ilmaiset bussikuljetukset Seinäjoen Keskustasta, jotka lähtevät Epstorin edestä osoitteesta Kauppakatu 5. Bussit lähtee keskustasta klo 11.15, klo 13.30 ja klo 16.15. Ja kuljetukset takaisin keskustaan lähtee aina pelien päätyttyä.

Lauantain ottelut

Sijoitusottelu klo 12.00 N�mme Kalju – FC Inter
Pronssiottelu klo 14.15 VPS – Suomi U21
Loppuottelu klo 16.30 SJK – Mjällby AIF