Jokohan olisi voiton aika?

9.9.2010

Seinäjoen Jalkapallokerho palaa noin kolmen viikon tauon jälkeen kotikentälleen perjantaina. Silloin otetaan mittaa vaasalaisesta tähtisikermästä, IFK Vasasta. Kertaakaan ei ole Kerho vielä sarjapeleissä poistunut voittajana kentältä VIFK:ta vastaan. Jokohan olisi aika laittaa tämä asia kuosiin?


Kerhon kotisaldo kuluvalta kaudelta on ihan kelvollinen, sillä vain kerran on vastustaja poistunut Seinäjoelta voittajana FC Kiiston kaadettua todella siipirikkoisen joukkueen toukokuussa 2-1. Sen jälkeen ei täyttä pottia ole vienyt kukaan mukanaan ja siitä tietenkin lähdetään, ettei näin käy viimeisissä kolmessakaan pelissä.

Sarjataulukossa Kerho on seitsemäntenä, mikä nyt ei varmasti tyydytä. Rajujakin satsauksia kauteen tehnyt VIFK on kuitenkin pelannut vieläkin enemmän alakanttiin ollen vielä alempana sarjassa kolme pinnaa Kerhoa perässä. Voisi kai sanoa, että VIFK, jos kuka, on sarjan suurin alisuorittaja materiaalilla, joka joukkueesta löytyy.

Viimeiset neljä ottelua ovat antaneet oireita siitä, mitä Kerhon peli on silloin kun joukkue on saatu edes suhteellisen hyvässä kuosissa jalkeille. Kerho ei näistä peleistä ole hävinnyt kertaakaan, vaan on kerännyt kymmenen pistettä kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä JBK:ta vastaan vieraissa.

Edellisessä ottelussaan Kerho pöllytti sarjassa kakkosena olevaa Tornion Pallo 47:aa vieraskentällä 4-0 (0-0) ja olisi paremmalla viimeistelyllä ottanut vieläkin tyrmäävämään voiton. Viimeisten kuuden ottelun kuntopuntari osoittaa, että Kerho on PK-37:n jälkeen Lohko C:n toiseksi kovakuntoisin joukkue napsittuaan näistä peleistä 13 pinnaa.

Siinä sivussa myös tarkka-ammunta on alkanut sujua, sillä kuudessa ottelussa Kerho on tehnyt 20 maalia. Tuo määrä on enemmän kuin mitä yksikään muu 41:stä Kakkosen joukkueesta on saanut viimeisteltyä tämän syklin aikana. Kuusi ottelua on sen vuoksi mittarina, että sitä käyttää myös Veikkaaja -lehti analysoidessaan joukkueiden kuntokäyriä.

Samaan aikaan VIFK on kuudesta viimeisestä ottelustaan voittanut kolme, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kahdesti. Vaasalaisten kohdalla on syytä kuitenkin huomioida se, että vieraissa joukkue on pelannut viimeiset kuusi vieraspeliään ilman tappiota voittaen niistä tasan puolet. Kun vielä tarkastelee missä joukkue on vieraillut, voi valmentaja, Christoffer Kloo, olla kovin tyytyväinen joukkueensa edesottamuksiin reissuilla. VIFK on nimittäin kaatanut vieraissa FC YPA:n 3-1, GBK:n 3-1 ja KajHan 2-1 pelaten tasan Santa Clausin, FC Kiiston ja FC Vaajakosken kanssa.

Edessä on siis melkoisen tiukka vääntö, koska nämä kamppailut VIFK:n kanssa ovat intensiteetiltään olleet melko kiivaita ajoittain. Jo treenipeleissä nähtiin aikamoista vääntöä talvella puhumattakaan viime kauden kohtaamisista.

Tällä kaudella joukkueet jakoivatpisteet Hietalahdessa maalittomasti, mutta viime kaudella VIFK voitti Kerhon kahdesti. Kotonaan VIFK oli elokuussa parempi 1-0 nyt kotijoukkueen väreissä pelaavan Mikko Ylihärsilän osumalla voitettuaan toukokuussa Joupiskalla 2-1. Treenipeleissä saldo on Kerholle kaksi voittoa, yksi tasapeli ja VIFK:lle yksi voitto.

VIFK on yksi niistä neljästä joukkueesta, joita Kerho ei ole onnistunut kolmen kauden aikana kaatamaan Kakkosen peleissä. Luonnollisestikin aikaisemmin juuri VIFK:ta valmentanut Tomi Kärkkäinen haluaa nyt joukkoineen pistää tuon homman kuosiin.

Kerhon pelaajistosta maalivahti Petri Tuomela, kippari Ville Ylinen ja Mikko Ylihärsilä ovat kaikki edustaneet urallaan myös tähtirintoja, eli siinä mielessä kentällä jännitteitä löytyy tuttujen pelaajien lisäksi yllin kyllin.

Kotijoukkueen tulivoima on jakautunut varsin laajalle sektorille. Eniten osumia ovat iskeneet yhdeksän kertaa osunut Juha Etelä-Aho ja kahdeksan maalian viimeistellyt Mikael Muurimäki, joka osui Torniossa kahdesti. Tästä pelistä pelikiellon vuoksi sivussa olevalla Ville Pajulalla maaleja on tilillään kuusi ja Nuutti Panulalla neljä. Teemu Penninkangas ja Torniossa pitkän tauon jälkeen kehiin palannut Mikko Ylihärsilä ovat viimeistelleet kolme kertaa mieheen.

Torniossa maalitilinsä avasivat tämän ottelun työesteiden takia missaava Miikka Tuovila ja nyt ensiesiintymisensä kotiyleisölle tekevä puolalainen Dominik Plaza. Tiitus Lehtisen ja Anssi Syrjämäen saldo on kaksi maalia per sierainpari Mikko Väänäsen, Petri Niemen ja Petri Hutun tehtyä yhden maalin.

Vierasjoukkueen ykköspyssy on ollut aiemmin liigassakin VPS:n väreissä pelannut Rikard Lindroos, jolla on tilillään seitsemän maalia. Sekä Tomislav Krstevski, että nuori Markus Nordman ovat onnistuneet viimeistelyssä neljään otteeseen.

Jos joukkueiden onnistujia etsitään Veikkausraatien jakamien tähtien valossa, on VIFK:n ehdoton ykkönen keskikentän Johnny Glasberg 14 sakaraisellaan. Kerhon paras on tässä kategoriassa Ville Pajula, joka on saanut tililleen 15 tähteä. Isäntien Mikael Muurimäki on noussut pörssissä viime aikojen hyvien esitystensä ansiosta 12 taivaankappaleeseen. Miikka Tuovilalla sakaraisia on yhdeksän ja Petri Tuomelalla kahdeksan. VIFK:n vikkeläkinttuinen nuorukainen, Jesper Engström, on pokannut yhdeksän tähteä ja romuluinen toppari Jan Ahlvik kahdeksan.

Ottelu perjantain ainoa kamppailu Kakkosen Lohko C:ssä. Mikäli Kerho onnistuu nappaamaan täydet pinnat, nousee joukkue ainakin väliaikaisesti seitsemänneltä sijalta joka tapauksessa ohi GBK:n, FC YPA:n ja FC Kiiston ottaen ainakin vuorukaudeksi haltuunsa neljännen sijan. Jos taas VIFK vie pisteet mennessään, ohittaa se sekä FC Vaajakosken, että Kerhon.

Kierroksen muissa otteluissa panosta piisaa. Vaajakoskella TP-47 yrittää pysyä Korsholmaa kotonaan koulivan Santa Clausin kyydissä. JBK puolestaan tarvitsee kotonaan pinnoja KajHalta ja sunnuntaina FC OPA yrittää kuiville PK-37:n kustannuksella. FC Kiiston ja GBK:n välisessä kohtaamisessa Harri Kevarin suojatit haluavat revanssin 5-0 -nöyryytyksestä Kokkolassa.

Perjantai-illan ottelun alkua on siirretty alkuperäisestä ohjelmasta puolella tunnilla aikaisemmaksi. Vaikka teiden varsilla edelleen kummitteleekin alkamisaikana 18.30 se EI pidä paikkaansa. Oikea alkamisaika on klo 18.00. Tervetuloa seuraamaan naapurikaupunkien joukkueiden, mitä luultavimmin taas kerran, kiihkeää kohtaamista.

Alkuun