123 456 7890

FC Hongan kapteenina vielä viime kaudella toiminut keskikenttäpelaaja Jussi Vasara, kirjoitti tänään nimensä kaksivuotiseen pelaajasopimukseen SJK:n kanssa.

Suomen maajoukkueessakin kertaalleen vuonna 2013 esiintynyt 27-vuotias Vasara, on edustanut FC Honkaa koko tähän astisen Veikkausliigauransa. Hän on saavuttanut kolme Veikkausliigan hopeamitalia, pelannut kolmesti Suomen Cupin finaalissa, voittaen niistä yhden, sekä voittanut lisäksi Liigacupin kahdesti. Liigaotteluita on kertynyt vuodesta 2007 lähtien yhteensä 167 ja niissä on syntynyt 32 maalia.

Nyt on loistavat fiilikset. Omalla kohdalla tapahtui todella paljon viime kaudella ja vielä sen jälkeenkin. Joutui miettimään aikalailla nollasta taas että minne sitä nyt sitten menisi. SJK oli kuitenkin koko ajan sellainen vaihtoehto minne halusin tai mitä mietin enemmän, kertaa Jussi Vasara tuntemuksiaan.

SJK on hyvin hoidettu urheilullisesti ja taloudellisesti. Ja kun sitten perjantaina tulin tänne ensimmäisen kerran, odotukset osoittautuivat oikeaksi. Mielestäni tulen nyt hyvään paikkkaan, Vasara jatkaa.

SJK:n päävalmentaja Simo Valakari on tyytyväinen uudesta vahvistuksestaan.

Jussi on laatupelaaja, joka tuo rutiinia ja lisää Veikkausliigakokemusta meidän joukkueeseen. Hän haluaa mennä eteenpäin urallaan ja haluaa auttaa meidän joukkuetta eteenpäin. Ehdottomasti hyvä lisä meidän joukkueeseen, kommentoi Simo Valakari.

Vasaran Sopimuksen myötä SJK:lla on kasassa 20 pelaajasopimusta kaudelle 2015.

Vasara liittyy SJK:n harjoitusrinkiin välittömästi ja hänet esitellään medialle sekä kannattajille torstaina 8.1. yleisölle avoimissa harjoituksissa. Median edustajilla on tuolloin mahdollisuus haastatteluihin. Avoimet harjoitukset alkavat Wallsport Areenalla klo 15.00 ja kestävät noin klo 16.30 asti.

Jussi Vasara

Helsingissä 14.toukokuuta 1987 syntynyt ja 181 senttinen Jussi Vasara, on Malmin Palloseuran ja HJK:n kasvatti.

Hän ei kuitenkaan ole koskaan pelannut HJK:n edustusjoukkueessa isoveljensä Vesa Vasaran tapaan, vaan Klubi 04:ssä vietetyn yhden Kakkosen ja yhden Ykkösen kauden jälkeen syksyllä 2006, hän siirtyi Veikkausliigan FC Honkaan.

FC Hongassa kausi 2007 meni vielä tuntumaa hakiessa, mutta jo kaudella 2008 hän nousi seuran avainpelaajiin, pelaten 23 ottelua ja iskien niissä kolme maalia. Hongassa Vasara nousi myös joukkueen kapteeniksi kaudella 2013, oli mukana voittamassa kolmea SM-hopeaa kausina 2008, 2009 ja 2013, kahta Liigacupin mestaruutta kausilla 2010 ja 2011, sekä pelasi kolmasti Suomen Cupin finaalissa vuosina 2007, 2008 ja 2012, voittaen Suomen Cupin kaudella 2012. Pelejä seurassa kertyi kaikissa kilpailuissa yhteensä lähes kaksi sataa.

Kaudella 2014 Vasaran alkukausi meni sivusuun loukkaantumisen johdosta. Loppukaudesta hän ehti kuitenkin pelata Hongan mukana vielä 18 ottelua ja tehdä niissä kolme maalia. Hän kirjoitti Hongan kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen vielä viime syksynä, mutta joukkue menetti liigapaikkansa lisenssin eväämiseen ja näin Vasara on vapaa jatkamaan uraansa muualla.

Jussi Vasara on pelannut yhden ottelun Suomen maajoukkueessa vuonna 2013, kohdaten isäntämaa Meksikon ystävyysottelussa. Hän on käynyt läpi Suomen poikamaajoukkueet, sekä pelannut U21-maajoukkueessa. Vasara varmisti kahdella maalillaan Itävallan verkkoon Suomen paikan Ruotsissa järjestettyihin U21 EM-lopputurnaukseen 2009. Hän esiintyi kisoissa Suomen kaikissa kolmessa ottelussa.

Vasara on pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut myös hyökkääjänä ja puolustavassa roolissa keskikentän pohjalla. Vasaraa kuvaillaan rauhalliseksi ja ajattelevaksi keskikenttäpelaajaksi, joka kuitenkin antaa aina kaikkensa joukkueelle.

Sopimus SJK:n kanssa kattaa kaudet 2015 ja 2016.