Kaatuisiko Gebis jo kotona?

1.10.2010

Kaatuisiko Gebis jo kotona?
Seinäjoen Jalkapallokerho päättää kautensa Kakkosen Lohko C:ssä kotiottelulla kokkolalaista GBK:ta vastaan. Gamlakarleby Bollklubb on Kerhoa yhden pykälän sarjassa ylempänä ennen päätöskierrosta, joka toki kaiken muuttaa voi.

Kerho ei tosin ole vielä lyhyen historiansa aikana koskaan onnistunut kellistämään Marianne-paitaisia kilpakumppaneitaan kotikentällään, vaan kahdesti on tullut nokkaan numeroin 1-0.

Kauden 2008 peli oli lauantain ottelun tavoin kauden päätöskamppailu ja silloin peli ratkesi viimeisen minuutin rankkarilla. Viime kaudella GBK puolestaan iski jo ottelun alussa nytkin joukkueessa olevan Marcelo Machadon toimesta ja vei jälleen voiton samoin numeroin.

Kokkolassa Kerho sen sijaan on pitänyt Gebistä tätä kautta lukuun ottamatta lähes pilkkanaan. Tällä kaudella isännät voittivat pelin huolimatta Kerhon totaalisesta dominoinnista ja tietenkin taas kerran numerot olivat 1-0 Gebikselle.

Kaudella 2008 GBK oli Kerhon historian toinen vastustaja. Kerhon kaksi ensimmäistä otteluahan pelattiin Kipparihallissa. Niistä toisessa, eli ottelussa GBK:ta vastaan, Kerho avasi myös maalihanansa ottaen selkeän 3-0 -voiton tuolloin Kakkosen suurimpiin suosikkeihin kuuluneesta nipusta.

Viime kausi puolestaan alkoi samassa paikassa, eli Kipparihallissa ja silloinkin Kerho oli iskussa. Musta-asuiset saivat juhlia sarja-avauksen voitto numeroin 4-1. Kaudella 2008 voitto lähti mukaan Kokkolan Keskuskentältä lukemin 2-1.

Siinä pätkä historiaa ja nyt tämän päivän tilanteeseen.

Kerholla on alla seitsemän pelin tappioton putki. Tämän syklin aikana Kerho on kaatanut FC Korsholmin 5-2, FC Santa Clausin 3-1, TP-47:n 4-0 ja FC Blackbirdin 2-0. Lisäksi joukkue on pelannut tasan JBK:n kanssa 2-2 ja maalittomasti sekä VIFK:n, että FC OPA:n kanssa.

Neljä kertaa peräkkäin on myös oma pää pysynyt jo puhtaana. Kahdesti on nollan pitänyt Petri Tuomela ja kahdesti huomenna pelaava Petri Välimäki.

Kerholta sivussa ovat varmuudella Mikael Muurimäki, Petri Huttu, Miika Asunmaa ja Nuutti Panula. Muilta osin jalkeille saadaan ihan kelpo ryhmä, joten pitäisi olla ihan relaistista odottaa tulostakin.

Epäilemättä ottelu on ainakin joillekin organisaation väestä myös viimeinen Kerhon väreissä, joten varmasti myös tunteita on ilmassa. Joukkueenjohtaja Arto Havusela kahvitteli joukkueen jo perjantaina kakun kera kertoen päättävänsä rupeamansa tähän. Luulatavsti muitakin muutoksia on luvassa.

Luvassa lienee myös jonkinmoinen spektaakkeli Kloppien toimesta, eli paikan päälle kannattaa tulla vielä viimeisenkin kerran.

Ottelu alkaa Jouppilanvuoren tekonurmella klo 15.00. Tervetuloa.
Alkuun