123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerho nappasi toisen kotivoittonsa putkeen vääntämällä sarjanousija AC Kajaanin kumoon viileähkön kosteassa kevätillassa lukemin 2-0. Vierailijat jaksoivat taistella vielä ensimmäisen puoliajan, mutta jälkimmäisellä tasoero alkoi näkymään vääjäämättömästi kotijoukkueen eduksi.

SJK – AC Kajaani 2-0 (0-0)
62 min 1-0 Toni Lehtinen
90 min 2-0 Josu

Ottelu oli saada 6. minuutin kohdalla hienoisen salama-alun, kun Toni Lehtinen vapautti Jyri Hietaharjun maalin edessä pahantekoon, mutta avustava liputti tilanteen paitsioksi. Kenties tuo maali olisi nostanut pelin tasoa sillä tämän jälkeen kentällä liikuttiin ensimmäinen puoliaika varsin verkkaisessa tahdissa kajaanilaisten pitäessä pakettinsa tiiviinä ja puolustaessa kurinalaisesti.

Kerholla oli toki omat paikkansa ensimmäisen puolen tunnin aikana, mutta vierailijoiden maalilla esiintyneen FC Hongan lainavahdin Daniel Kollarin ei erityisemmin tarvinnut liikkua poimiakseen kotijoukkueen yritykset. 13. minuutilla viime ottelussa loistanut Johannes Laaksonen oli kuitenkin onnistua Kollarin ohittamaan, mutta tiukka veto suuntautui hieman yli maalin.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana SJK löysi pariin otteeseen vierailijoiden puolustuksesta aukkoja ja Lehtinen pääsikin 36. minuutilla vetämään erinomaisesta paikasta aivan maalin edestä. Pallo tuli kuitenkin vasemmalta laidalta pienen pompun kautta ja Lehtisen veto karkasi huonosta asennosta kolmanteen kerrokseen.

Puolikkaan kenties paras paikka avautui niin ikään Lehtiselle, kun paria minuuttia ennen taukoa Gert Kams keskitti pelivälineen rangaistusalueen sisälle oikealta laidalta. AC Kajaanin puolustaja kykeni kuitenkin kaatamaan Lehtisen kriittisellä hetkellä ja viimeistely kolahti ainoastaan tolppaan. Avausmaalia jäätiin näin ollen odottelemaan jälkimmäiselle kolmivarttiselle.

Kerhon uusin vahvistus, vasemmalla laidalla pelannut espanjalainen Josu, aloitti toisen puolikkaan väkevästi yrittämällä ensimmäisen vitosen aikana pariinkin otteeseen Kollarin ohittamista. Ensimmäinen laukaus suuntautui kuitenkin yli ja toisen Kollar poimi hyppysiinsä. SJK nappasi pelin viime viikkoiseen tapaan jälleen täydellisesti haltuunsa vartin taktiikkapalaverin jälkeen ja AC Kajaani olikin suurissa vaikeuksissa etenkin Kamsin vahvojen nousujen kanssa.

Palkinto saatiin viimein 62. minuutilla, kun pelin parhaana palkittu toppari Pavle Milosavljevic yllätti niin omat kuin vieraatkin nousemalla todella väkevästi koko kentän läpi rangaistusalueelle asti. Viimeisenä silauksena Milosavljevic tarjoili Lehtiselle tyhjän maalin tämän viedessä Kerhon ansaittuun johtoasemaan. Lisää oli tulossa viitisen minuuttia myöhemmin, kun Kams löysi keskityksellään vaihdosta sisään tulleen Kim Palosaaren. Palosaaren kosketus palloon oli kuitenkin kauniisti sanoen kovahko ja Kajaani sai huokaista helpotuksesta.

Pelissä nähtiin pienoista tunteiden kuumenemistakin, kun koko ottelun sääntöjen rajamailla pelannut Simon Chibueze kolasi 71. minuutilla oikealta laidalta karkuun päässeen Kamsin rumasti nurin. Koko pelin kotiyleisön hampaissa ollut päätuomari Mikko Mörö armahti kuitenkin miehen vilauttamalla vain keltaista korttia. Vierailijoiden otteet kovenivat loppua kohti muutenkin ja kotijoukkue sai pienoisia osumia tilanne toisensa jälkeen. Maalipaikoille AC Kajaani ei löytänyt koko pelin aikana ja Kerhon maalivahti Mihkel Aksalulle jäikin hommiksi lähinnä pelin ohjaaminen.

SJK jaksoi kierrättää palloa loppuun asti ja Palosaari oli lyödä pelin pakettiin 88. minuutilla, mutta kokkolalaisen kosketus palloon ei ollut vieläkään optimaalinen ja viimeistely karkasi ohi maalin. Ja kun Kimille ei tänään maistunut niin Josu pääsi kruunamaan debyyttinsä Kerhon paidassa viidennellä lisäminuutilla niittaamalla Palosaaren syötöstä pelin kahteen nollaan.

Ottelun raati valitsi kolmen tähden arvoiseksi Pavle Milosavljevicin, kaksi sakaraista pokkasi Toni Lehtinen ja yhdellä pääsi nautiskelemaan Josu.

– Puolustettiin ekalla puoliajalla hyvin ja toisella puolikkaalla sitten jo vähän hyökättiinkin. Pystyttiin pitämään SJK pois parhailta paikoilta, mutta eka maali oli karmea, kun päästettiin kaveri koko kentän läpi. Tasuri olisi ollut mahdollinen eikä meillä ole mitään hävettävää vaikka oikea joukkue lopulta voittikin, analysoi AC Kajaanin päävalmentaja Mika Lumijärvi joukkueensa tekemistä tänään.

– Futista voi pelata monella tavalla. Kajaani oli aktiivinen ja meillä oli haastavaa päästä heidän prässinsä ohi. Eka puoliaika oli todella vaikea meille, kun Kajaani piti pakkansa tiiviinä. Pisteet kuitenkin jätkille, jotka jälleen jaksoivat uskoa, että se palkinto tulee. Tärkeät kolme pistettä meille, niputti kotijoukkueen päävalmentaja Simo Valakari päivän esitystä yhteen.

– Josun debyytissä oli paljon hyvää, mutta alusta oli miehelle vähän outo ja olisiko silti myös Suomen futiksen tasokin tullut pienenä yllätyksenä. Kaverista näkee kuitenkin, että kyseessä on futaaja. Ihan hyvä avaus, kommentoi Valakari ensiesiintymisensä suorittanutta espanjalaista.

Kerhon matka Ykkösessä jatkuu tulevana maanantaina Tampereella, jossa kohdataan toinen nousijajoukkue Ilves. Viimeksi kun SJK esiintyi Tammelassa pelattiin Kakkosen nousukarsintoja ja sen reissun muistavat varmasti kaikki paikalla olleet. SJK Kannattajat järjestävät otteluun bussireissun, johon ehtii vielä ilmoittautua huomenna perjantaina osoitteeseen kannattajat@sjk2007.fi. Ottelu pelataan 13.5. klo 18.30 ja bussi paikan päälle lähtee Wallsportin pihasta klo 15.30. Lähde mukaan kannustamaan Kerholle kolmas täysi pistepotti!

SJK: Mihkel Aksalu, Timo Rauhala, Matti Lähitie, Pavle Milosavljevic, Gert Kams, Chris Cleaver, Johannes Laaksonen (63. Kim Palosaari), Josu, Justin Moose (90. Kalle Taimi), Jyri Hietaharju, Toni Lehtinen (74. Aki Sipilä)

SJK Uutiset 16 /2013 – SJK vs. AC Kajaani ottelun haastattelut: