123 456 7890

SJK ja Kajaanin Haka ovat sopineet yhteistyöstä. Jatkossa SJK:n sekä SJK Akatemian nuoret sopimuspelaajat voivat suorittaa varusmiespalveluksensa Santahaminan urheilujoukkojen lisäksi myös Kajaanissa sekä pelata ja harjoitella SJK:n yhteistyöseura Kajaanin Hakassa. Näin SJK Akatemia pystyy tarjoamaan jalkapallo-opin, lukion ja muun koulutuksen lisäksi, myös katkeamattoman urheilutoiminnan mahdollisen varusmiespalvelun ajaksi. KajHa pelaa SJK Akatemian tavoin Kakkosen C-lohkossa.

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kun meillä on täällä pelaaja, joka on lupaava ja hän lähtee armeijaan, meidän pitää pitää hänestä hyvää huolta myös sinä aikana. Heille pitää järjestää mahdollisuus pysyä kunnossa ja saada pelejä alle tarpeeksi hyvällä tasolla myös armeija-aikana, jonka he ovat poissa meidän harjoituksista. Joten kun he palaavat takaisin, on heille helpompaa palata takaisin meidän normirutiineihin, sanoo SJK Akatemian johtaja Brian Page.

Siksi onkin mahtavaa, että me ja KajHa olemme päättäneet tehdä yhteistyötä. Heillä ei ehkä ole ollut niin helppo kausi tällä kaudella, mutta uskon että tämä yhteistyö tulee auttamaan molempia osapuolia erinomaisesti. He saavat meiltä laadukkaita pelaajia ja meidän pelaajat pääsevät pelaamaan hyvään ympäristöön, hyvälle tasolle, Page jatkaa.

Ensimmäiset nuoret pelaajat, jotka liittyivät loppukaudeksi Kakkosessa pelaavan KajHa:n riveihin ja samalla Kainuun Prikaatiin suorittamaan varusmiespalvelusta, ovat SJK Akatemian sopimuspelaajat Aapo Kuivila ja Nuutti Salo. Pelaajilla on osallistumisoikeus KajHa:n edustusvalmennukseen ja mikäli pelaajat tulevat valituksi myös Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian pelaajiksi, on heillä mahdollisuus harjoitella kolmena päivänä (ma ja to klo 8:00 – 11:00 sekä ti 12:30 -15:30) aamu/iltapäivisin, sekä seuran edustusjoukkueen mukana iltavalmennusryhmässä. Kaksikko pelasi KajHa:n paidassa jo KuFu98:aa ja JBK:ta vastaan. JBK:ta vastaan pelatussa vierasottelussa KajHa otti kauden ensimmäisen voittonsa Kakkosessa 1–2-tuloksella. Kuivila ja Salo pelasivat koko ottelun ja saivat kehut esityksistään.

Me täällä pidämme kovasti molemmista näistä pelaajista ja näen, että heillä on molemmilla potentiaalia nousta tulevaisuudessa edustusjoukkueeseen sekä jopa korkeammille tasoille maailmalle. Kuivila on dominoiva, aggressiivinen ja voimakas keskuspuolustaja, joka osaa myös pelata palloa. Salo on hänkin voimakas ja energinen laitapakki, joka tykkää osallistua hyökkäyksiin, mutta on myös hyvä puolustamaan. Mielestäni he ovat kaksi erittäin hyvää pelaajaa ja jos katsot miten he pärjäsivät KajHan kanssa JBK:ta vastaan, niin se osoittaa, että heistä on KajHa:lle hyötyä jopa kärkijoukkueita vastaan sekä auttamaan heitä saamaan pisteitä, Page kuvailee.

Seuraamme heidän otteluitaan täältä ja olemme jatkuvassa yhteydessä heihin sekä heidän valmentajiinsa. Haluamme olla varmoja, että kaikki menee hyvin, että he auttavat KajHaa menestymään ja samalla jatkavat kehittymistä hyviksi pelaajiksi. Siten heidän on helppo palata armeija-ajan jälkeen takaisin meidän systeemiimme, sanoo Page vielä lopuksi.

Suomessa miehille pakollinen asevelvollisuus aiheuttaa monelle nuorelle miehelle katkoksen urheilijan arkirutiineihin. Urheilujoukkoihin pääsemiseksi on kovat vaatimukset kilpaurheilun tasosta, ja palveluspaikka saattaa löytyä paikkakunnalta, jossa ei ole tarjolla harjoitusmahdollisuuksia armeija-ajaksi. Nyt SJK:n ja KajHan välinen yhteistyö takaa harjoitusmahdollisuudet ja pelaamisen myös armeija-aikana. Läheisen Kauhavan Lentosotakoulun loppuminen toi myös tyhjiön alueen oman palveluspaikan osalta.

SJK Akatemian kausi Kakkosessa jatkuu sunnuntaina 11.8. klo 18:30, kun se kohtaa Pietarsaaressa isäntäjoukkue JBK:n. Seuraava kotiottelu on lauantaina 24.8. ja ottelu Herculesta vastaaan pelataan poikkeuksellisesti Jouppilanvuoren kentällä, koska samana päivänä OmaSp Stadionilla juhlitaan OmaSp Stadionfestien merkeissä.