123 456 7890

KuPS:n reservijoukkue KuFu98 ja SJK Akatemia, tasasivat pisteet kahdella ottelun lisäajalla tulleella maalilla. Aivan ottelun lopussa, kun pelattiin jo erotuomarin antamaa lisäaikaa, SJK Akatemia sai ensin rangaistupotkun ja KuFu98:n Taneli Heiskanen ajettiin punaisella kortilla ulos. Joukkueen paras maalintekijä Joonas Lepistö asettui pilkkua antamaan ja upotti sen varmasti sisään. Peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi ja myös KuFu98 sai rangaistuspotkun sekä siitä tasoituksen. Tasoitus maali jäi ottelun viimeiseksi tapahtumaksi ja niin Brian Pagen ensimmäinen ottelu SJK Akatemian peräsimessä, päättyi pistejakoon. SJK Akatemia loi ottelussa enemmän paikkoja ja vei sekä kulmat että laukaukset kohti maalia nimiinsä. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin SJK:n Ville Tikkanen. SJK Akatemia jatkaa tasapelin myötä sarjan kärjessä, seitsemän pisteen erolla kuopiolaisiin. Seuraava ottelu on jo ensi torstaina OmaSp Stadionilla ja silloin SJK Akatemian vieraaksi saapuu Kajaanin Haka. Ottelu alkaa torstaina 1.8. klo 18:30. Tervetuloa kannustamaan SJK Akatemiaa voittoon. Liput ovelta 5€ ja sisään myös SJK:n kausikorteilla, jos korttiin on lisätty SJK Akatemian ottelut lisämaksulla.

KuFu98 – SJK Akatemia 1-1 (0-0)

0-1 90+2 min Joonas Lepistö rp
1-1 90+5 min Joona Hiltunen rp.

– Jännittävä loppu pelissä, kun molemmat joukkueet sai yliajalla rangastuspotkut. Mutta täytyy olla rehellinen ja todeta, että molemmat tilanteet olivat ihan oikeutetusti sitä. Kenties vapaapotku, joka johti heidän rangaistuspotkuun, oli hieman heppoisesti tuomittu, mutta rangaistuspotku oli ihan aiheellinen, totesi SJK Akatemian johtaja ja vastuuvalmentaja Brian Page ottelun jälkeen.

– Se oli kaikkiaan erittäin hyvätasoinen ottelu, jossa molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan pallonhallintapeliä ja murtamaan toisen puolustusta sitä kautta. Siinä mielessä hyvä peli meiltä. Mutta mielestäni meidän olisi ehkä pitänyt pystyä tekemään ainakin pari maalia jo ennen pelin loppua, ennenkuin rangaistuspotkut tulivat. Meillä oli niihin paikat ja ne ovat ne asiat mitkä tästä jää harmittamaan. Me loimme muutenkin hyvin mahdollisuuksia voittaa tämä ottelu. Mutta jos et käytä niitä hyväksi, vastustaja ottaa siitä hyödyn. Ja täytyy antaa heille siitä kunniaa, että he tekivät sen meille vaikeaksi. Vähän ennen loppua me saimme kovan paineen heidän päähän ja yritimme todella kovasti kaataa heitä, mutta emme onnistuneet saamaan kuin kulmapotkuja, kuvaili Page ottelua.

– Sarjataulukossa tilanne pysyy kuitenkin samana, joten se on ihan hyvä asia. Me matkustimme pitkän matkan ja se oli heidän kotipelinsä, joten piste tyydyttää. Enemmän tässä oli positiivisia asioita kuin negatiivisia. Ja haluan kiittää kaikkia pelaajia jotka olivat täällä mukana. He matkustivat pitkään ja osa ei saanut minuutteja, vaan tämä oli heille vain oppireissu. Meillä on kuitenkin torstaina jo seuraava peli ja meidän täytyy ajatella koko ryhmän osalta myös sitä peliä, Page jatkoi.

– Olemme kuitenkin edelleen kärjessä, edelleen seitsemän pistettä enemmän ja edelleen ilman tappioita. Pääsemme siten torstaina Kajaanin Hakaa vastaan hyvällä itseluottamuksella, Page päätti.

SJK Akatemia: Severi Ikäheimo MV, Arttu Aromaa, Ville Tikkanen, Joel Mero, Joona Lautamaja, Sami Sipola, Robbie Malolo, Daniel Håkans (77’ Juuso Takanen), Jyri Kiuru, Joonas Lepistö ja Jeremiah Streng.