Kaksi virhettä Kerhon turma

15.8.2010

Kaksi virhettä Kerhon turma
PK-37 - SJK 2-1 (2-0)
02 min 1-0 Jussi Kolari
26 min 2-0 Juho Ruotsalainen
56 min 2-1 Tiitus Lehtinen

Seinäjoen Jalkapallokerhon kirous helppojen maalien lahjoittajana sai jatkumoa Iisalmen Sankarniemellä pelatussa ottelussa. Matsi pelattiin upeissa olosuhteissa, aurinkoisessa säässä, mutta lopulta varjonen maille painuva ilta-aurinko paistoi vain kotijoukkueelle, joka iski ensimmäisellä jaksolla kahdesti vieraiden torkuttua autuasta untaan.

Avausmaali syntyi jo kahden minuutin pelin jälkeen PK-37:n saatua vaparin hiukan 16 alueen ulkopuolelta. Vieraiden maalivahti Petri Tuomela asetteli muurinsa kohdilleen, mutta syystä tai toisesta oli menossa aivan väärään suuntaan, muurin taakse, KuPS-apu Jussi Kolarin löysän vedon upottua todella helposti maaliin. Siihen nähden, miten erinomaisesti "Lehmann" pystyy torjumaan laukauksia ja esiintymään kentällä muuten, on mies ollut varsinainen Mr Hyde liian usein päästäen myös helppoja palloja taakseen. Valitettavasti myös tällä kertaa.

Tuon osuman jälkeen peli muuttui täysin vieraiden hallinnaksi. Kotijoukkue ei päässyt pelaamalla yli puolen kentän ja 22. minuutilla vierailla oli paikkansa tasoittaa vaparista, mutta Juha Etelä-Aho tykitti päin isäntien erinomaisen pelin pelannutta Ville Kososta Ville Ylisen pienestä siirrosta.

Ironista, että heti paikan saatuaan isännät iskivät uudelleen. PK-37 sai kulmurin pääkatsomon puolelta ja Jani Laukkausen kierteinen pallo löysi isäntien topparin, Juho Ruotsalaisen, neljän mustapaitaisen keskeltä aivan luvattoman helposti. Pusku ei ollut ihmeellinen, mutta painui maan kautta verkkoon vieden kotijoukkueen kahden maalin johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Ville Ylinen rakensi vaparista avopaikan Timo Rauhalalle, joka oli takatolpalla ylhäisessä yksinäisyydessään ohjaten kuitenkin pallon ihan minne sattuu.

Vain kolmisen minuuttia myöhemmin paikka osui Nuutti Panulalle, jonka laukauksen Ville Kosonen torjui eteensä, mutta Kerhon miestä ei ollut ajoissa paikalla.

PK-37 rakensi kaksi erittäin vaarallista hyökkäystä jakson lopulla. Tällä kertaa Petri Tuomela oli kuitenkin lähes maaginen torjuen alakulmaan suuntautuneen vedon kulmuriksi ja venyttäen kropastaan irti jokaisen sentin tipaten pallon yli hirren toisessa tilanteessa. Näissä "Lehmann" on todellinen valttikortti.

Vielä juuri ennen tauko Kerho sai sivuvaparin, jonka Ville Ylinen nosti taas takatolpalle. Jälleen oli Timo Rauhala tekopaikassa, mutta nyt pusku suuntautui metritolkulla ohi tyhjänä olleen maalin, eikä kahden maalin eroa saatu kurotuksi taukoon mennessä lainkaan kiinni.

Toiselle puoliajalle Kerho tuli vahvasti. Peli painettiin PK-37:n päähän ja vihdoin 56. minuutilla saatiin aikaan myös kavennus. Kulmuritilanteesta pallo palautui Yliselle, joka nosti sen kohti maalia. Siellä puskutilanteen kakkospallo tuli ylhäällä olleelle Tiitus Lehtiselle, joka viimeisteli kauden avausmaalinsa nostaen Kerhon maalin päähän.

Maalin jälkeen Timo Rauhala sai taklauksestaan varoituksen ja on seuraavassa ottelussa pelikiellossa, koska ulosajo ei nollaa varoitustiliä ja koska "Tinkellä" oli ennen Vaajakosken keikkaa kolme alla, napsahti nyt penaltia.

Tunnin pelin Tomi Kärkkäinen teki taktisen muutoksen heittäen penkillä aloittaneen Petri Niemen kentälle aika vaisun pelin pelanneen Nuutti Panulan tilalle. Samalla Tiitus Lehtinen siirtyi targetiksi "Puuhan" tultua toppariksi. Siirto oli todella onnistunut, sillä "Tiitu" aiheutta vahvalla olemuksellaan paljon päänsärkyä PK-37:n alakerralle.

Tämän jälkeen alkoikin sitten varsinainen korttisirkus. PK-37:n pelaajisto kävi kuumana kuin hellankoukku ja tilille osui neljä korttia. "Tinken" kortin lisäksi Anssi Syrjämäki sai aivan ottelun viime sekunneilla kortin, joka tietää myös pelikieltoa.

Nuori erotuomari Anton Mustonen taisi hiukan hukata pasmansa toisella jaksolla. Ensimmäisellä puoliajalla peli oli kohtuullisen ok, mutta kun peli koveni, alkoi selittely kentällä ja torikokouksia pidettiin. PK-37 onnistui siinä, mitä se viimeisen vartin ajan haki, eli rikkoi peliä ja näin ote katosi hiukan kummaltakin. Varsin erikoista oli, että toriparlamenteista ja loukkaantumisten huoltamisista huolimatta nuori tuomari antoi vain kolme minuuttia lisäaikaa, mikä tulee nyt pelkistä vaihdoistakin. Oikeampi määrä olisi ollut lähempänä 6-7 minuuttia.

Missään tapauksessa edes tuo lisäajan puute ei Kerhoa kaatanut, vaan tässäkin pelissä ammuttiin kyllä omaan jalkaan oiken todella kipeästi. Oma viimeistely on kuin lapasella tehtyä ja omassa päässä annettaan vakiona pari lahjaa. Silloin on todellakin hirvittävän vaikea menestyä.

PK-37 pelasi ihan kelvollisesti KuPS-apujensa johdolla. Ilman Jussi Kolaria, Simo Rönkköä ja Raphael Udahia joukkue olisi ollut selkeästi vaisumpi. Yhteistyö tuntuukin Kuopion suuntaan toimivan mainiosti ja se näkyy myös sarjataulukossa.

Vieraiden kohdalla tilanne oli lähinnä surkuhupaisa. Penkillä oli vain kaksi kenttäpelaajaa ja varamaalivahti. Loukkaantumiset ja muut poissaolot olivat repineet pakan täysin riekaleiksi.

Hyvää ottelussa oli toinen puoliaika ja se, että kippari Ville Ylisen pohje kesti koko ottelun pelaamisen. Huonoa, no... sitä oli paljonkin. Ensimmäisen puoliajan asenne muutaman pelaajan kohdalla oli melko vaatimaton. Torkahtelu erikoistilanteissa on anteeksiantamatonta tällä tasolla.

Näillä näytöillä keskiviikon ottelusta FC Korsholmia vastaan on tulossa melkoinen kuolemankoitos. Sarjan tyvipää on niin lähellä, että putoamispeikko on todellinen. Jostakin se vain on mönkinyt esiin ja hiipinyt Kerhon kimppuun.

Kerhon pelaajista ottelussa palkittiin yhdellä tähdellä Petri Tuomela ja parhaana pelaajana Juha Etelä-Aho. Laitapkkeina pelanneet Petri Huttu ja Mikko Väänänen olivat myös jokseenkin omalla tasollaan.

SJK: Petri Tuomela, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Anssi Syrjämäki (v), Petri Huttu, Ville Ylinen, Juha Etelä-Aho, Saku Koskinen, Teemu Penninkangas (
79. Samir Bouroussi), Nuutti Panula (61. Petri Niemi), Timo Rauhala (v)
Alkuun