123 456 7890

Sarjakakkosena oleva SJK isännöi jo kolmanneksi noussutta Rovaniemen Palloseuraa.

Ottelu pelataan Seinäjoen Keskuskentällä sunnuntaina 7.6. klo 14.00 ja siellä portit sekä palvelut aukeavat jo klo 12.30.

RoPS on kovassa iskussa juuri nyt ja siitä tulee tiukka kamppailu. Kovia otteluita haluamme pelatakin, sillä ne kehittävät joukkuettamme ja vievät meitä eteenpäin prosessissamme. Meillä oli hyvätasoinen ottelu keskiviikkona Maarianhaminassa ja olemme hyvässä vireessä. Hienoa nähdä myös miten meidän hyökkääjät pelasivat keskiviikkona. He olivat kokoajan vaarallisia ja tekivät myös maaleja, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

RoPS todellakin on iskussa juuri nyt. Se on voittanut seitsemän ottelua viimeisestä kahdeksasta ja alkukauden takeltelun jälkeen se on noussut sarjassa jo mukaan mitalitaistoon. Eroa SJK:lla ja RoPS:lla on vain kaksi pistettä. Kaksikon edellä kärjessä on HJK, joka on kuitenkin pelannut kaksi ottelua muita kärkijoukkueita enemmän. Ero SJK:hon on viisi pistettä, joten rästiotteluiden myötä SJK voisi nousta jopa Veikkausliigan piikkipaikalle. HJK ja SJK kohtaavat ensi viikon maaottelutauon jälkeen Helsingissä keskiviikkona 17.6.

Me emme keskity muuhun kuin omaan peliimme ja etenemme peli kerrallaan. Eli keskitymme vain ja ainoastaan saamaan kolme pistettä sunnuntaina, sanoo SJK:n puolustaja Zeljko Savic päättäväisenä.

Savic on pelannut kauden aikana sekä vasemmalla laitapakkina, että keskuspuolustajana. Viime otteluissa paikka on löytynytkin juuri tutummalta topparin paikalta keskeltä.

Pelaan siellä missä minua tarvitaan ja minne valmentaja minut haluaa, sillä olemme ammattilaisia. Mutta on ollut tietenkin kiva päästä takaisin toppariksi, mikä on ehkä kuitenkin se minulle tutumpi pelipaikka, arvioi Savic.

Ottelu aloittaa molempien joukkueiden kohdalla myös Veikkausliigan toisen kierroksen. RoPS vieraili Seinäjoella jo aiemmin tänä keväänä ja tuolloin SJK voitti niukasti 1-0 luvuin. Pitkään näytti että ottelussa jaetaan pisteet maalittomalla tasapelillä, mutta kymmenisen minuuttia ennen loppua Jussi Vasara päästi maalillaan isännät piinasta. SIlloin pelattiin Jouppilanvuoren tekonurmella, nyt kohdataan Keskuskentällä. Joukkueet kohtasivat myös talvella Liigacupin pudotuspelivaiheessa ja tuolloin RoPS nappasi rangaistuspotkukilpailussa voiton, varsinaisen peliajan päätyttyä 2-2.

YLE:n Futiskierros seuraa ottelua päälähetyksenä olevan FC Lahti – HJK ottelun ohella. Tuon lisäksi ottelu näkyy ISTV:ssä kokonaisuudessaan.

Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa ja myyntipisteissä ympäri Seinäjoen. Sunnuntaille on luvattu kauniiin kesäistä säätä, joten tervetuloa mukaan viihtymään ja kannustamaan SJK voittoon!

SJK – RoPS sunnuntaina 7.6. klo 14.00 Seinäjoen Keskuskentällä.

HJK:n Atomu Tanaka saa tuta SJK:n puolustaja Zeljko Savicin kovuuden.

RoPS kriisijoukkueesta kärkeen

Alkukaudesta lehdistö nimesi Rovaniemen Palloseuran kriisijoukkueeksi, mistä joukkueen päävalmentaja Juha Malinen jaksaa tällä hetkellä muistuttaa lähes joka tilanteessa. Hänellä on siihen syynsä, sillä jo tippumiskurimukseen vihjailtu RoPS, on voittanut seitsemän ottelua alkukauden �kriisin� jälkeen ja noussut sarjassa komeasti kolmanneksi. Voittamalla SJK:n se nousisi jopa toiselle sijalle. Kokenut Malinen on siten ansainnut paikan hieman näpäyttää arvostelijoitaan.

Mutta on syytä huomata, että vieraskentällä RoPS ei ole ollut niiin vakuuttava. Voitoista neljä on tullut kotikentällä ja vieraskentällä on kaadettu niukasti vain Ilves, Jaro ja toiseksi alkukauden kriisijoukkueeksi nimetty FC Lahti. Maalisuhde kaikista sarjaotteluista on kolme maalia plussan puolella. Erikoinen kummajainen on sen sijaan RoPS:n tasapelisarake, sillä se näyttää edelleen nollaa. Tasapelejä se on pelannut viimeksi Liigacupissa talvella.

RoPS pelaa erittäin suoraviivaista ja selkeää jalkapalloa, jossa puolustaminen näyttelee suurta osaa. Joukkue puolustaa ja prässää kurinalaisesti ja kun pallo saadaan omille, pelataan se nopeasti kärkeen. Kärjessä odottaa Aleksandr Kokko, joka on iskenyt jo kuusi maalia ja johtaa sillä Veikkausliigan maalipörssiä. Viime keskiviikkona Kokko iski kolmasti KTP:n verkkoon, kun RoPS voitti komeasti 4-0.

Puolustus on siis ollut tiukka ja siellä avainpelaajana häärii Faith Friday Obilor. Obilor on tullut SJK väelle hyvin tutuksi aiemmissa kohtaamisissa. Järkälemäinen nigerialainen voittaa suurimman osan kaksinkamppailuista ja hänet valittiin Veikkausliigan toukokuun joukkueeseen yhdessä SJK:n Cedric Gogouan kanssa. Puolustuksen laidalla viilettää nuorten maajoukkueen Janne Saksela ja keskikentällä kokenut, sekä melko kovaa pelaava Antti Okkonen. Alkukauden kriiseissä kohuotsikoita keräsi Suomen U21-maajoukkueen kapteeni Moshtagh Yaghoubi, joka on parhaimmillaan erinomainen pelaaja. Viime ottelussa hän katseli ottelun sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Rovaniemeläisten riveissä on myös seinäjokelaisverta, sillä entinen SJK:n ja TP-Seinäjoen juniori Tommi Haanpää asuu tätä nykyä Rovaniemellä ja kuuluu RoPS:n liigajoukkueen rinkiin.

RoPS:lta on sivussa loukkaantuneena varmuudella ainakin laitahyökkääjä Jean Fridolin Nganbe-Nganbe, Juuso Majava ja maalivahti Tomer Chencinski, jonka tilalle RoPS on kiinnittänyt brasilialaisen Ricardon. Ricardo on pelannut RoPS:n maalissa nyt kuusi ottelua ja niistä RoPS on voittanut viisi. Hän on pelannut kolme nollapeliä ja päästänyt vasta kaksi maalia. Ricardo onkin kenties ollut yksi syy RoPS:n kovaan vireeseen ja SJK:n hyökkääjät pääsevät häntä vastaan kovaan testiin.

Kevään kohtaamisessa SJK:n Jussi Vasara vei RoPS:n Jarkko Lahdenmäkeä ja iski ottelun voittomaalin.

SJK:n Aksalu pelannut jo kahdeksan nollapeliä

SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu valittiin Veikkausliigan toukokuun kuukauden pelaajaksi ja täysin aiheesta. Aksalu on pitänyt maalinsa koskemattomana tällä kaudella jo kahdeksan kertaa, eikä kymmenessä pelatussa ottelussa ole SJK:lle tehty kuin neljä maalia. Aksalu itse ottaa kunnian vastaan nöyränä ja jakaa sitä puolustuslinjalle sekä koko joukkueelle, mutta kyllä muutamissa otteluissa miehen huikeat torjunnat ovat myös pitäneet SJK:n pelissä mukana. Yksi tälläinen nähtiin viime keskiviikkona Maarianhaminassa, kun Aksalu esitti komean torjunnan Josef Ibrahimin kaukolaukaukseen. Aksalun vire ei tule kuitenkaan SJK leirissä kenellekään yllätyksenä.

Aksalu oli jo viime kaudella erittäin luotettava. Hän pelasi jo silloin vakaalla hyvällä tasolla usean pelin perätysten, mikä on huippumaalivahdin tunnusmerkki. Tällä kaudella hän on jatkanut mielestäni vähintään yhtä hyvällä tasolla, jos ei ole esittänyt jopa vielä vakuuttavampia otteita, kommentoi SJK:n maalivahtivalmentaja Jori Särkkä valmennettavaansa.

Viime kaudella Aksalu piti maalinsa koskemattomana 14 kertaa ja sama määrä nollapelejä hänellä oli myös kaudella 2013 Ykkösessä. Hänet on valittu jälleen Viron A-maajoukkueeseen ja Viro kohtaa ensi viikolla tiistaina Suomen Veritas Stadionilla. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa pelaako Aksalu tuossa ottelussa.

Hyvässä vireessä on myös SJK:n hyökkäys, sillä kaikki hyökkääjät ovat saaneet onnistumisia tällä kaudella. Bahrudin Atajicilla on ollut pientä kolhua ja hän on joutunut olemaan kokoonpanosta pariin kertaan sivussakin, mutta hänellä on onnistumisia alkukaudelta ja talvelta. Atajic on taas pelikunnossa ja käytettävissä sunnuntaina. Muista hyökkääjistä Akseli Pelvas on onnistunut peräti neljä kertaa ja Tuco kolmasti. Kokenut Toni Lehtinen on iskenyt kaksi maalia ja ollut rakentamassa paikkoja muille.

Loukkaantuneena SJK:lla on enää Marco Matrone. Nuori Jesse Sarajärvi on jo päässyt takaisin pelikuntoon, mutta saa vielä ottaa rauhassa viikon verran.

Haluamme antaa Jesselle aikaa palautua täyteen kuntoon loukkaantumisen jälkeen. Yksi kunnon treeniviikko alle ennen pelejä, kommentoi SJK:n päävalmentaja Simo Valakari.

SJK:n Akseli Pelvas on joukkueen sisäisen maalipörssin kärjessä

Liput otteluun

Kaikkiin SJK peleihin saa lipun kätevästi verkosta SJK Shopissa, sekä ennakkomyyntipisteissä:
– Citymarket Jouppi
– Citymarket Päivölä
– Prisma
– ABC Seinäjoki
– Coffee House
– Wilson
– Hospoda Korbel
– Wallsport Areena

Liput ennakkoon aina kaksi euroa halvemmalla, samalla ennakkolippu nopeuttaa sisäänpääsyä.

Liput portilta:
15 � (normaali)

10 � (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
5 � (lapset 6-16 vuotta)

Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.

Portilla lippuja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä.

Sunnuntain järjestelyt ja palvelut

Portit, palvelut ja lipunmyynti porteilla aukeaa aina puolitoista tuntia ennen ottelun avauspotkua. Sunnuntaina 7.6. klo 12.30. DJ aloittaa samalla kellonlyömällä tunnelman nostatuksen anniskelualueella.

Seinäjoen Keskuskentälle mahtuu katsomoihin noin 3000 ihmistä ja lisäkatsomoilla kapasiteetti saadaan yli 4000 katsojaan. Seisomatilaa on näiden lisäksi runsaasti. Pääkatsomo on katettu ja sinne mahtuu noin tuhat ihmistä. Kuppi-istuimet löytyy pääkatsomon lisäksi myös aurinkokatsomosta. Kentän osoite on Urheilupuisto 10.

Lipunmyynnit ja sisäänkäynnit löytyvät pääkatsomon takaa, sekä pesäpallokentän kulmauksesta. Kaikki ennakkolippulaiset, kausikorttilaiset, VIP-vieraat ja muut vapaakorttilaiset, otetaan sisään pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä, ns. Ison Kiven portista. Porteilla voidaan tehdä turvatarkastuksia tarvittaessa. Portilla lippuja voi maksaa myös kulttuuri- ja liikuntaseteleillä.

Alueelta löytyy kahvila- ja makkaranmyyntipalvelut molemmista päistä kenttää ja WC:t löytyvät pääkatsomon kaupunginpuoleisesta päädystä. Myös SJK fanituotteita on mahdollista ostaa omasta kojustaan. VIP-tila löytyy niin ikään kaupunginpuoleisesta päädystä.

Olutteltta palveluineen aukeaa puolitoista tuntia ennen ottelun avauspotkua ja se sijaitsee perinteisesti Ison Kiven juurella, pääkatsomon päädyssä. Anniskelualueella on DJ, joka huolehtii asiakkaiden tunnelmasta ennen ottelua.

SJK Kannattajat ja Klopit majoittuvat pääkatsomon Ison Kiven puoleiseen päätyyn. Vieraskannattajien paikka on aurinkokatsomossa vastakkaisella puolella, missä on heille omat palvelut ja oma portti.

Median edustajille on varattu tilaa kuuluttamon läheisiltä paikoilta pääkatsomosta ja haastattelut suoritetaan pääkatsomon päädyssä varatun haastatteluseinän edessä. Lehdistötilaisuus on ottelun jälkeen kuuluttamon päädyssä olevan ajanottotornin tiloissa. Median edustajilla on oltava voimassa oleva pressikortti (muu vastaava todiste) tai akkreditointi tapahtumaan.

Ottelu osa YLE:n Futiskierrosta

Sunnuntaina YLE lähettää koko Veikkausliigan kierroksesta Futiskierros -lähetyksen, jonka pääotteluna on samaan aikaan pelattava FC Lahti – HJK ottelu. Pääottelun lisäksi lähetys siirtyy aina sinne missä tapahtuu ja siten SJK – RoPS on osa Futiskierrosta. Lähetys alkaa TV2:ssa klo 13.30.

Kaikki Veikkausliigaottelut näkyvät lisäksi kokonaisuudessaan suorina ja selostettuina monikameralähetyksinä Ilta-Sanomien ISTV:ssä. Lähetyksiä voi katsella verkosta ympäri Suomen ja hintaa palvelulla on vain 9,90 / kuukausi.

Palvelun kautta otteluita voi katsella myös jälkikäteen ja kaikista peleistä tulee myös kentänlaitahaastattelut ja kohokohtakoosteet hidastuksineen.

ISTV:n pääset tilaamaan osoitteesta Ilta-Sanomat/Extra