Kenties pahin reissu

3.9.2010

Kenties pahin reissu
Seinäjoen Jalkapallokerho matkustaa sarjataulukossa toisena olevan Tornion Pallo-47:n vieraaksi Pohjan Stadionille lauantain Kakkosen Lohko C:n kamppailuun jo tänään perjantaina. Edessä on ehkä kauden pahimpiin kuuluva vierasottelu.

Vielä kevättalvella monenlaisten ongelmien kanssa paininut TP-47, joka putosi viime kauden päätteeksi Ykkösestä pelattuaan aiemmin Veikkausliigaakin, on noussut Feenix-linnun tavoin tuhkasta ja elää tällä hetkellä, ainakin pelillisesti, vahvaa uutta tulemista.

Tuo uusi tuleminen alkoi valmentaja Kimmo Halmkronan ohjauksessa kevään muutaman takkuisen yrityksen jälkeen ja on johtanut siihen, että torniolaiset ovat ajaneet koko suven Kakkosen Lohko C:n kärjessä keikkuneen rovaniemeläisen FC Santa Clausin hajuraon kiinni. Itse asiassa TP-47 kävi SJK:n tavoin kaatamassa pukit Rovaniemellä.

Keväällä Kerho ja pitkään seurassa vaikuttaneen seinäjokelaislähtöisen joukkueenjohtaja Jouko Raskun nykyinen seura TP-47 kohtasivat ensimmäistä kertaa Keskuskentällä kotijoukkueen ottaessa ansaitun, mutta niukan 2-1 -voiton. Tuossa ottelussa Kerho meni johtoon juuri ennen taukoa Nuutti Panulan osumalla. Toista puoliaikaa oli ehditty pelata vajaa vartti kun taitava Ethie de Sousa tasoitti ottelun. Lopulta viisi minuuttia ennen kamppailun loppua sankarinviitan riuhtaisi narikasta ylleen Ville Pajula ratkaisten kamppailun kotijoukkueen eduksi.

Siitä ovat joukkueiden tiet menneet hiukan eri suuntiin. TP-47 on siis sarjassa kakkosena pelattuaan viimeiset seitsemän ottelua ilman tappiota. Toki Kerhollakin on jo oma tappiottomien otteluidensa putki alla, mutta se on vasta kolmen ottelun mittainen. Matkaa siis TP-47:n suoritukseen on vielä melkoisesti.

Kerho saa jalkeille Torniossa melko hyvän ryhmän. Poissa reissusta ovat henkilökohtaisten syiden vuoksi toppari Petri Niemi, kuumeilun takia toinen toppari Anssi Syrjämäki, sekä pitkäaikaispotilaat Johannes Saranpää ja Miika Asunmaa. Mukana ovat siis niin Mikko Ylihärsilä kuin muutkin pitkään telakalla roikkuneet pelimiehet.

Joka tapauksessa Kerhon on syytä kiinnittää huomiota torniolaisille jo 11 osumaa tulittaneeseen Ville Himankaan, joka oikeastaan onkin joukkueen syömähammas. Kerhon paras maalintekijä kuluvalla kaudella on Juha Etelä-Aho yhdeksällä maalillaan.

Peli alkaa Pohjan Stadionilla lauantaina klo 15.00.
Alkuun