123 456 7890

Akatemia nappasi jälleen 3-1 voiton Jouppilanvuoren tekonurmella, kun Kokkolan GBK oli tullut vieraaksi. Nimekkäällä joukkueella pelannut vierailija oli ensimmäisellä puoliajalla jo altavastaajana, mutta pääsi vielä mukaan toisella puolikkaalla. Akatemia kuitenkin laittoi jalan takaisin kaasulle ja iski tarvittavat maalit. Helpotusta urakkaan toi GBK:n Mika Korkialan saama punainen kortti kahdella keltaisella toisella puoliajalla. Päivän sankarina oli keskikenttäpelaaja Emil Lidman, joka iski kaksi täysosumaa. Kerho nousi voitolla Pohjoislohkossa neljänneksi, vain kolmen pisteen päähän tasapisteissä kärjessä olevien AC Kajaanin ja KPV:n kanssa. Kerho on voittanut kaikki kotiottelut samoin 3-1 luvuin.

Kerho 07 Akatemia – GBK 3-1 (1-0)
1-0 41 min Emil Lidman
1-1 60 min Tom Melarti
2-1 70 min Sami Viljanen
3-1 85 min Emil Lidman

Kerho 07 ottelun vahvasti ja hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Etenkin Emil Lidman oli GBK-puolustuksen riesana useasti. Lidman laukoi jo ensimmäisellä minuutilla vaarallisesti, mutta Olli Nylund torjui. Lidman pelattiin myös pitkällä syötöllä puolittaiseen läpiajoon, mutta zippi meni hiukan yli maalin. Toisella yrittämällä Lidman onnistui samasta paikasta, tällä kerralla nuorukainen laukoi matalan ja tarkan laukauksen ja siirsi Kerhon 1-0-johtoon. Myös Rasmus Karjalainen oli lähellä maalintekoa ensimmäisellä puoliajalla, mutta hänen vapaapotkunsa kolahti rimaan.

Toisella puoliajalla GBK pääsi peliin mukaan. 53. minuutilla GBK-toppari Lawrence Smith pääsi puskemaan, mutta Jere Koponen torjui kulmapotkuksi. Kerho pääsi vastahyökkäykseen, jonka Mika Korkiala katkaisi keskikentällä taklaamalla rajusti Rasmus Karjalaista. Seurauksena oli ulosajo kahden keltaisen kortin myötä. Ote ei kuitenkaan siirtynyt Kerholle, vaan GBK jatkoi painostusta. Benjamin Storbacka pääsi laukomaan boksista rajaheiton jälkeen, mutta veto suuntautui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin GBK tasoitti ottelun. Storbacka syötti ja Tom Melarti pisti pallon maaliin.

GBK:n tasoituksen jälkeen Kerho otti pelin hallinnan takaisin itselleen. Janne Tuohisaari syötti maalille Sami Viljaselle, joka vei Kerhon uudelleen johtoon vain kuusi minuuttia ennen ottelun loppua. Viimeisellä minuutilla Kerho meni kahden maalin johtoon, kun Emil Lidmanin komea vapaapotku upposi verkkoon. Maali oli 17-vuotiaalle Lidmanille jo kauden neljäs.

Aloitettiin peli todella hyvin, meillä oli hyvä kontrolli, mutta se vähän katosi. Sen jälkeen hiukan hosuttiin, eikä käytetty niitä tiloja, joita GBK antoi. Toinen jakso aloitettiin ihan hyvin ja olen tyytyväinen siihen. GBK:n ulosajon jälkeen kesti hetken ennen kuin maltti ja pelaaminen löytyi kunnolla. Kun meillä on malttia ja me uskalletaan pelata, niin liike on tarpeeksi hyvää. Meillä on leveyttä ja syvyyttä pelaamisessa, sanoi Kerho 07:n päävalmentaja Max Peltonen.

Kerho 07 Akatemia:Jere Koponen MV, Sami Viljanen, Joonas Rantala, Rasmus Karjalainen (62› Antti Palomäki), Juho Kemppinen, Emil Lidman, Jordi Lahnalakso (87› Nikko Ruokangas), Joona Ala-Hukkala, Joona Lautamaja (22› Tuomas Rintamäki), Arttu Aromaa ja Janne Tuohisaari

Seuraava ottelu on jälleen kotikentällä, Jouppilanvuoren tekonurmella sunnuntaina 31.5. ja silloin vastaan tulee FC YPA.

Emil Lidman on ollut kovassa vireessä Akatemiassa.