123 456 7890

Kerho 07 kaatui kauden viimeisessä, mutta merkityksettömässä kamppailussa toiselle pohjalaisjoukkueelle, eli Kokkolan KPV:lle. Ottelu pelattiin viime lauantaina 5.10. Joupiskan tekonurmella.

Kerho lähti otteluun ainoastaan varamaalivahti ja yksi kenttäpelaaja penkillä, koska samana päivänä oli myös kaikilla muilla joukkueilla pelit ja pelaajat mukana niissä. Siitä huolimatta Kerho piti pelin tasaisena aivan viimeiselle vartille asti ja Henri Myntti onnistui puskemaan voittomaalin kulmapotkusta.

Kerho 07 – KPV 0-1 (0-0)
0-1 75 min Henri Myntti

Ottelun parhaana palkittiin maalintekijä, vierasjoukkueen pelaajavalmentaja Henri Myntti. Kaksi tähteä Kerhon Tuomas Lähdesmäelle ja yksi tähti Jesse Sarajärvelle.

Kausi päättyi ja Kerho 07 jatkaa myös ensi kaudella Kakkosessa, eli tavoite on saavutettu. Ensi kauden lohkojaot eivät ole vielä selvillä ja Kerho saattaa pelata Pohjoislohkon sijasta ensi kaudella Länsilohkossa. Talven aikana nämä kuitenkin selviää.

Arvio koko kauden sujumisesta kommentteineen tulossa myöhemmin tällä viikolla SJK nettisivuille.

Kerho 07: Tuomas Karjanlahti, Eero Tamminen, Jesse Jääskeläinen (46′ Samppa Bouroussi), Ville Ylinen, Mikael Muurimäki, Joona Lautamaja, Aleksi Leppänen, Jesse Sarajärvi, Tuomas Rintamäki ja Tuomas Lähdesmäki.


SJK U19 ei innostunut päätösotteluun

Myös SJK U19 kaatui viime lauantaina pelatussa SM-sarjan päätösottelussa. Pelillä ei myöskään ollut merkitystä ja pienellä ringillä oli matkassa myös SJK U19, sillä osa käytettävissä olevista pelaajista matkusti jo pelin alkaessa kohti Rovaniemeä B-junioreiden vierasotteluun, tai pelasi jo aiemmin päivällä Kerho 07:n riveissä Kakkosen päätösottelussa.

SJK U19 – OLS U19 0-5 (0-3)
0-1 23 min Pekka Welling
0-2 39 min Rasmus Karjalainen
0-3 45 min Pekka Welling
0-4 60 min Henry Mäkäräinen
0-5 69 min Niko Ruokangas

Pelissä teki SM-sarjadebyyttinsä ensi kaudeksi tähän ryhmään ikänsä puolesta nousevat Ville Viita, Martti Uusitalo ja Teemu Kukila.
Kausi on päättynyt ja SJK oli lopulta sarjassa kuudes. SJK U19 aloittaa jo talvella SM-karsinnat lohkovaiheen otteluilla, kaikkien SM-sarjassa tänä vuonna pelanneiden tapaan.
Siten on mahdollista että myös ensi kesänä pelataan SM-sarjaa Seinäjoella.

Kausi on ollut siinä mielessä onnistunut, että SM-sarjaan pääseminen Ykkösen karsintojen kautta oli todella hieno saavutus ja matkalla kaatui maajoukkuetähtiä viliseviäkin joukkueita. Pelaajat saivat paljon kokemusta ja nuoria ajettiin sisään pitkin kautta.

Omat haasteensa on joukkueelle kuitenkin asettanut Kerho 07, jonka riveissä on tietenkin peluutettu paljon tämän ikäluokan pelaajia ja pelaajat ovat näin saaneet siirtymäkauden kohti miesten pelejä.

Kauden loppuraportti kommentteineen tulossa myöhemmin tällä viikolla SJK nettisivuille.

SJK U19: Konsta Rintala, Ville Viita, Elias Ahde, Matti Rajala, Roope Takala (59′ Jaakko Vihanta), Tuukka Hiltunen, Arttu Aromaa, Teemu Kukila, Antti Viita, Genc Temaj ja Martti Uusitalo.