Kerho 07 jälleen sunnuntaina Keskarilla

31.5.2014

Kerho 07 jatkaa kotiotteluita Kakkosen länsilohkossa sunnuntaina ja kohtaa Seinäjoen Keskuskentällä Sporting Kristinan klo 16.00 alkavassa ottelussa.

Joukkueet kohtasivat jo talvella harjoitusottelun merkeissä ja tuolloin Kerho oli peräti 7-0 luvuin parempi. Kovin auvoisesti ei ole kristiinankaupunkilaisten Kakkonen muutenkaan sujunut, sillä kaikki kuusi ottelua on päättynyt tappioon.

Kerho pelasi viime keskiviikkona kotikentällään Kraftia vastaan. Kovasta hallinnasta ja muuten erinomaisesta esityksestä huolimatta, paikkoja ei saatu käytettyä hyväksi ja niin Kraft pääsi ottelun lopussa iskemään voittomaalin rangaistuspotkulta. Sarjassa Kerhon alkukausi on sujunut tyydyttävästi ja kuudesta ottelusta on otettu kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

- Me tiedetään että vastaan tulee kovasti yrittävä joukkue ja meidän pitää tehdä täysi päivätyö. Sportingilla on ollut joka pelissä paikkansa ja hetkensä, joten paremmalla onnella heilläkin olisi enemmän pisteitä. Emme voi alkaa tuijottelemaan sarjataulukkoa, vaan meidän pitää kääntää kelkka ja keskittyä tiukasti omaan tekemiseen, sanoo Kerho 07:n päävalmentaja Max Peltonen.


A-juniorit - kuten Joona Lautamaja, Tuomas Lähdesmäki ja Jesse Sarajärvi, ovat kuuluneet Kerho 07:n vakioryhmään.

Kokoonpanpanossa ollut mukana paljon nuoria

Kerho 07:n tarkoitus on alusta alkaen ollut toimia nuorille pelaajille paikkana kehittyä miesten tasolle ja tähän mennessä tuo suunnitelma on toiminut mainiosti.

Kerho on käyttänyt ensimmäisissä kuudessa pelissä yhteensä 24:ää pelaajaa ja vain kolmella on täydet minuutit kaikista otteluista. Nämä kolme teräsmiestä on Kalle Taimi, Timo Rauhala ja Jesse Sarajärvi.

Yhdentoista eniten peliaikaa saaneiden listalle noiden kolmen lisäksi mahtuu: Tuomas Lähdesmäki, Joona Lautamaja, Elias Ahde, Ville Viljala, Aki Sipilä, Sami Viljanen, Jyri Hietaharju ja Jesse Jääskeläinen.

Omia A- tai B-junioreita kentällä on käynyt jo peräti kymmenen ja kaikenkaikkiaan nuoria alle 22 vuotiaita pelaajia kaikista pelaajista on ollut melkein kaksikymmentä. Eli Kerhossa nuoret todella saavat näyttöpaikkoja.

Kerho 07 lähtee sunnuntain peliin pitkälti samalla kokoonpanolla kuin aiemminkin, mutta muutamalla nuorella pelaajalla on ollut lauantaina lakkiais- tai valmistujaisjuhlia, joiden takia heitä ei nähdä mukana. Toki mukaan nostetaan sitten muita omia kasvatteja ja tarjotaan jälleen lisää näyttöpaikkoja. Lisäksi Hectór García tulee edustuksesta mukaan pitämään pelituntumaa yllä.

Tervetuloa taas sunnuntaina katsomaan miltä SJK:n nuorison peliotteet näyttää.

Kerho 07 - Sporting Kristina, Keskuskentällä sunnuntaina 1.6. klo 16.00.

Liput:
8 € (normaali)
5 € (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.
SJK kausikortit käyvät normaalisti myös kaikkiin Kerho 07:n kotiotteluihin.

Myös kahvi- ja makkaranmyyntikoju palvelee normaalisti.

Alkuun