123 456 7890

Kerho 07 Akatemia kohtaa tulevana lauantaina, 14.3. klo 14.00, Närpiön Kraftin. Ottelu pelataan Närpiön jalkapallohallissa.

Kraft on tuttu vastus, sillä Kerho 07 pelasi viime kaudella närpiöläisten kanssa samassa Kakkosen länsilohkossa. Lisäksi joukkueet kohtasivat harjoitusotteluissa kahdesti. Eli pelkästään viime vuodelta kohtaamisia on yhteensä viisi.

Näistä peleistä Kerho 07 voitti neljä ja hävisi kertaalleen toukokuussa Keskuskentällä 0-1 luvuin. Yhteensä maalisuhde näistä viidestä kohtaamisesta on Kerhon hyväksi 15-10. Maaleja näissä kohtaamisissa on siis nähty – peräti viisi maalia / ottelu keskiarvolla.

Mitä olen nähnyt, niin Kraftilla on tänä vuonna joukkue koossa aikaisemmin mitä normaalisti ja heillä on siellä hyvä runko. Närpiön halli on myös pienempi, joten siitä tulee taas vauhdikasta. Kuten viime talvelta hyvin muistetaa, kun pelasimme siellä 6-5 voittoon päättyneen ottelun. Varmasti tulee paljon tapahtumia ja peliiin saadaan hyvä vauhti. Se palvelee hyvin kautta kohden mentäessä, arvioi Akatemian vastuuvalmentaja Max Peltonen.

Me halutaan saada lisää vauhtia myös meidän omaan pelaamiseen ja saada enemmän irti joukkueesta. Toivotaan että tästä saadaan peli, joka on mahdollisimman lähellä sarjapeliä, Peltonen päättää.

Kerho 07 Akatemia matkustaa Närpiöön ilman edustusjoukkueen vahvistuksia, sillä SJK on samaan aikaan leirillä Espanjan Marbellassa. Kahdessa viime ottelussa yhteensä neljä maalia iskenyt Rasmus Karjalainen ja Niko Hietaharju on sivussa ylioppilaskirjoituskiireiden vuoksi. Emil Lidman taas on treenannut vasta pari päivää loukkaantumisensa jäljiltä, eikä ole vielä pelikunnossa. Myös pitkään sivussa jo ollut Tuomas Rintamäki on edelleen pois.

Edustusjoukkueesta Seinäjoelle yo-kirjoitusten vuoksi jäänyt Joona Ala-Hukkala on joukkueen mukana ja samoin virolainen nuori maalivahti Marten Ritson. Kaikki aiemmin testissä olleet afrikkalaispelaajat ovat jo palanneet kotimaahansa viime viikonloppuna, eikä sopimuksia heidän kanssaan tehty.

Närpes Kraft – Kerho 07 Akatemia, lauantaina 14.3. klo 14.00.