Kerho 07 kohtaa maanantaina JBK:n Keskuskentällä

30.8.2015

Kerho 07 Akatemia kohtaa maanantaina 31.8. Pietarsaaren Jaron reserviseura JBK:n Kakkosen Pohjoislohkon ottelussa. Ottelu pelataan Seinäjoen Keskuskentällä ja se alkaa klo 18.30.

Lohkotilanteessa Kerho on parhaillaan seitsemäntenä, putoamisviivan yläpuolella ja JBK yksäntenä, kuuen pisteen päässä Kerhon takana. Kerhon takana kahdeksantena, niskaan hengittää GBK, joka on tasapisteissä Kerhon kanssa, mutta pelin enemmän pelanneena. Voitolla Kerho pääsisi siten pienelle karkumatkalle ja kauemmas tippumistaistosta.

- Meillä on ollut hyvä ja ehjä harjoitusviikko takana. Olemme panostaneet edelleen nopeiden vastahyökkäysten kehittämiseen, jossa edellisessä pelissä teimme yhden maalinkin. Lisäksi hyökkäyspelissä olemme korostaneet linjojen välissä liikkumista, juoksuja syvyyteen sekä kombinaatiopelaamista, kertoo Akatemian johtaja Ossi Virta.

Kerho 07 Akatemia pelasi edellisessä ottelussaan 3-3 -tasapelin sarjakakkosena olevan AC Kajaanin kanssa ja voitti sitä edellisessä ottelussa vieraissa FC Santa Claus AC:n 2-0.
Viime ottelussa mukana oli FC Jazz lainalta palannut Elias Ahde, joka olikin samantien huimassa iskussa Kerhon kanssa, tehden kaksi maalia ja syöttäen yhden. Hänen lisäkseen FC Jazzista teki paluun Teemu Penninkangas. Alustavasti kaksikko on kuitenkin edustuksen mukana sunnuntaina IFK Mariehamnia vastaan Veikkausliigassa.

JBK puolestaan hävisi edellisen ottelunsa KPV:lle 5-0, mutta sitä ennen voitti OPS:n peräti 6-1. Ottelusta tulee siten varmasti mielenkiintoinen ja varmasti ainakin maaleja nähdään Keskuskentällä.

- JBK on taitava ja pelaava joukkue, jossa on vaarallisia yksilöitä, kuten Jaron liigajoukkueessa säännöllisesti tällä kaudella esiintyneet Sergei Eremenko ja Serge Atakayi. Heidän kanssa pitää olla erittäin tarkkana. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että tekemällä omat perusasiat kentällä laadukkaasti, iskien JBK:n heikkouksiin ja eliminoimalla heidän vahvuudet, meillä on erinomaiset mahdollisuudet ottaa kolme pistettä. Lisäksi voittoon vaaditaan erittäin tiivis koko joukkueen kurinalainen puolustuspeli, henkisellä puolella tarvittava energia ja intensiteetti jokaiseen hetkeen kentällä, niin sillä ottelu kääntyy meille, arvioi Virta maanantain ottelua.

Kerhon joukkueesta varmuudella sivussa on armeijassa olevat Tuomas Rintamäki ja Jesse Sundman. Lisäksi opiskelut aloittaneet Janne Tuohisaari ja Aleksi Leppänen ovat sivussa jatkossa päivittäisestä tekemisestä, mutta tarvittaessa käytössä otteluissa. Terveystilanne joukkueessa on hyvä ja käytössä on yllälueteltujen poissaolijoiden lisäksi koko miehitys. Tarvittaessa vahvistuksia tulee mukaan myös edustusjoukkueesta.

Kakkosen Pohjoislohkoa: Kerho 07 Akatemia - JBK, Seinäjoen Keskuskentällä maanantaina 31.8. klo 18.30. Tervetuloa.

Liput:

8 € (normaali)
5 € (opiskelijat, varushenkilöt, siviilipalvelusmiehet, työttömät ja eläkeläiset)
Ilmaiseksi lapset alle 6 vuotta ja sotaveteraanit.


SJK kausikortit käyvät normaalisti myös kaikkiin Kerho 07 Akatemian kotiotteluihin.

Kilun kioski palvelee kahvin ja makkaran nälkäisiä.


Hyökkääjä Elias Ahde oli iskussa Kerhon viime ottelussa. Kuva Pasi Palo

Alkuun