Kerho 07 vieraaksi OPS:n juhlapeliin

4.9.2015

Kerho 07 Akatemia matkustaa lauantaiksi Ouluun, missä se kohtaa 90-vuotisjuhlaa viettävän Miika Juntusen johtaman OPS:n.

Kakkosen Pohjoislohkossa joukkueet ovat perätysten kuudentena ja seitsemäntenä. OPS on edellä viidellä pisteellä. Kerhon takana niskaan hengittää tasapisteissä, mutta heikommalla maalisuhteella GBK ja kolmen pisteen päässä oleva JBK.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahdesti aiemmin, molemmilla kerroilla OPS on ollut niukasti maalilla parempi. Alkukaudesta OPS olikin yksi nousijasuosikkeja tähän sarjaan, mutta viime aikoina esitykset ovat ailahdelleet ja valmentajat sekä pelaajat ovat vaihtuneet. Nyt valmennusvastuun seurassa kantaa seuran omistaja ja puheenjohtaja Juntunen itse. Juntunen on nähty jopa vaihtopenkillä pelaajana tällä kaudella.

Kerho 07 pääsi elokuun lopulla jälleen voittojen makuun ja se nappasi muutaman tärkeän pisteen. Kuitenkin edellisessä ottelussa se hävisi takana tulevalle JBK:lle. Ouluun lähdetään hakemaan täyttä pistesaalista ja ehjää esitystä.

- Vastassa on kova joukkue täynnä hyviä yksilöitä. Eli tulee taas kerran kova peli, kommentoi akatemian johtaja Ossi Virta.

- Omalta kohdaltamme olisi tärkeintä että saataisiin hyvä, tasapainoinen ja ehjä kokonaisuus. Meillä on ollut paljon vaihtelua pelien välillä ja jopa ottelun sisällä. On saattanut olla esimerkiksi hyvä ensimmäinen puoliaika ja sitten toisella on tullut harhasyöttöjä ja virheitä. Eli tärkeintä olisi että saamme peliimme tasapainoa. SItä myöten lähemme hakemaan hyvää peliä ja tulosta. Henkisellä puolella hyvä rentous ja itseluottamus. Kun pelaamme omalla tasollamme, niin uskon että saamme täältä kolme pistettä, jatkaa Virta.

Akatemian terveystilanne on hyvä ja armeijassa sekä opiskelemassakin olevat pelaajat ovat käytettävissä. Edustusjoukkueesta ei ole enää luvassa vahvistuksia, sillä loppukauden rekisteröinnit piti tehdä tämän viikon alussa. Lisäksi Emil Lidman on U19-maajoukkueen mukana ja kohtaa perjantaina ja sunnuntaina kaksoisharjoitusotteluissa Tshekin U19-maajoukkueen.

OPS - Kerho 07 Akatemia, lauantaina 5.9. klo 18.00, Raatin stadionilla Oulussa.


Kerho 07 Akatemia tarvitsee otteisiinsa tasaisuutta. Kuva Pasi Palo.

Alkuun