123 456 7890

Kerho astetta parempi
SJK – RoPS 1-1 (1-0)
12 min 1-0 Mikko Ylihärsilä
84 min 1-1 Samuel Chidi

Seinäjoen Jalkapallokerho mittasi tasoaan sunnuntaina Wallsport Areenassa Ykköseen valmistautuvaa Rovaniemen Palloseura vastaan varsin siipirikkoisena. Ennakkoasetelmat eivät siis suuria luvanneet etenkään kun vastassa oli lähes täysiverinen ammattilaisjoukkue, jonka valmentaja John Allen oli edellisenä päivänä johdattanut kahden maalin voittoon Kokkolassa KPV:sta.

Kerholta olivat eri syistä sivussa Mikko Väänänen, Jussi Kankaanpää, Ville Pajula, Anssi Syrjämäki, Toni Kujala, Timo Rauhala ja Petri Huttu. Lisäksi hieman nivustaan aristellut Mikael Muurimäki aloitti ottelun penkillä. Seuran linjan mukaan kehiin nakattiin nuorempia pelimiehiä, joille saatiin näin arvokkaita minuutteja kovatasoista vastustajaa vastaan.

Mielenkiintoisin avauksen ratkaisu oli yleensä linkkinä tai keskikentällä pelaavan Nuutti Panulan istuttaminen toiseksi pakiksi. Veto osoittautui vallan oivalliseksi, sillä nuorukainen selvitti tonttinsa erinomaisesti.

Ensimmäisellä puoliajalla Kerho dominoi ottelua selkeästi luoden vaarallisimmat tekopaikat, joista hiukan paremmalla tuurilla, taidolla ja huolellisuudella olisi saattanut saldona olla enemmänkin kuin yksi kerrassaan komea maali.

Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin jo 12. minuutilla, jolloin Mikko Ylihärsilä otti hienosti haltuunsa Miika Tuovilan puolenvaihdon ja laukoi vasurillaan pallon komeasti takayläkulmaan yli maalivahti Arto Vikmanin. Maali oli “Myhille” talvikauden kolmas osuma miehen maalattua jo aiemmin FC Kiistoa ja Ilvestä vastaan.

Vain kuusi minuuttia myöhemmin Miika Asunmaa oli lisätä isäntien johto lauottuaan suoraan ilman hiukan yli vierasmaalin Petri Niemen hyvän keskityksen jälkeen. Tilanteita syntyi edelleen ja järjestään kaikki RoPS:n maalille.

Seuraavaksi pääsi avausmaalin viimeistellyt Mikko Ylihärsilä puskemaan parista metristä, mutta harmittavasti pusku meni niukasti ohi. Sama mies sai vieläkin paremman paikan 22. minuutilla, jolloin edessä oli vain tyhjä maali, mutta ohjaus painui vajaan metrin verran ohi takatolpasta,

Vasta tämän pommituksen jälkeen sai RoPS ensimmäisen vetonsa kohti Petri Välinmäen vartioimaa maalia. Noin 38. minuutin kohdalla vieraat saivat pienimuotoisen härdellin aikaan rankkualueelle, mutta kotijoukkueen alakerta siivosi tilanteen ja tauolle mentiin isäntien johdossa.

Toiselle puoliajalle valmentaja Tomi Kärkkäinen nakkasi kehiin Saku Koskisen ja Mikael Muurimäen Samir Bouroussin ja Miika Asunmaan tehtyä näille tilaa.

Heti puoliajan aluksi kotijoukkue loi jälleen yhden tekopaikan Mikko Ylihärsilän tarjoiltua pallon maalinsuulle, missä Mikael Muurimäki ohjasi ahnaasti. Kotijoukkueen kannalta harmillista, mutta vieraiden veskari Arto Vikman esitti yhden ottelun parhaista torjunnoistaan sipaisten pallon kulmuriksi.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän sai kokeneempi RoPS otetta peliin pystyen luomaan jo paikkojakin Kerhon heitettyä kehiin lisää junioreita. Ensin vasta toisen ottelunsa edustusjoukkueen asussa pelannut Niko Nauholz tuli Petri Niemen tilalle ja tuota pikaa Teemu Penninkangas korvasi jälleen rajusti raataneen Juha Etelä-Ahon. Myös Kauhajoen Karhun kasvatti, Ville Luomapuro, pääsi tekemään debyyttinsä edustusjoukkueessa tultuaan Nuutti Panulan tilalle.

Tasoituksensa RoPS sai aikaiseksi kuusi minuuttia ennen ottelun loppua koko talvikauden osumia ahnaasti tulittaneen Samuel Chidin saatua Tiitus Lehtiselle tulleen harmillisen arviointivirheen pallon haltuunsa, päästyään läpi ja sijoitettua ammattimiehen varmuudella pallon alakulmaan.

Kokonaisuutena kotijoukkue oli kuitenkin kentällä se ryhmä, joka poissaoloistaan huolimatta hallitsi pallollista pelaamista varsinkin ensimmäisen tunnin ajan. RoPS on kuitenkin varsin taitava joukkue, johon tyrkyllä olevat Valter ja Pavel Korguashvili tulevat kyllä nostamaan John Allenin joukkojen tasoa. Alakerrassa selkeä johtaja on Etcu Tabe, joka hallitsee kyllä alakerran näyttävästi.

Kotijoukkueessa onnistujia oli taas melkoisesti. Haastavat ottelut ylempisarjalaisia vastaan ovat olleet tervetulleita nuorelle ryhmälle. Nuutti Panulan ensimmäinen ottelu pakkina oli hieno suoritus, eikä oikein epäonnistujia joukkueessa ollut lainkaan. Miika Tuovila parantaa peli peliltä tekemistään keskikentällä ja vaikuttaa todellakin erittäin hyvältä kaverilta pyörittämään Kerhon peliä.

Kokoonpanot
SJK: Petri Välimäki; Nuutti Panula (82. Ville Luomapuro), Petri Niemi (63. Niko Nauholz), Tiitus Lehtinen, Jaakko Lampi, Miika Tuovila, Samir Bouroussi (46. Saku Koskinen), Ville Ylinen, Miika Asunmaa (46. Mikael Muurimäki), Juha Etelä-Aho (68. Teemu Penninkangas), Mikko Ylihärsilä
RoPS: Arto Vikman, Janne Turpeenniemi, Jarkko Lahdenmäki, Etcu Tabe, Albin Granlund, Valter Korguashvili, Chileshe Chibwe, Mika-Matti Maisonvaara, Tuomas Markkula, Godfrey Chibanga, Samuel Chidi
Vaihdosta: Jerry Björkberg, Christopher Musonga, Pavel Korguashvili

Kuvagalleria