123 456 7890

Kerho avaa kotona
Seinäjoen Jalkapallokerho kohtaa seuran historian ensimmäisessä virallisessa ottelussa kotikentällään ylivieskalaisen FC YPA:n. Luonnollisestikin FC YPA on tuttu kaikille SJK:n pelaajille, sillä viime kaudella sekä Sepsi-78, että TP-Seinäjoki pelasivat kelta-mustissa esiintyvää vierailijaa vastaan.

Sepsi-78 tyylitteli kotikentällään 3-0 -voiton FC YPA:sta, mutta vastaavasti vieraissa tuli nokkaan samoin numeroin. Kotijoukkueen maaleista ottelussa vastasivat SJK:n väreissä nyt esiintyvät Ville Kukkanen ja Marko Huttu, sekä Pasi Hunnakko. Ylivieskassa isäntien osumat kirjattiin kahdesti osuneelle Joni Pakolalle ja Mika Hemmilälle.

TP-Seinäjoki puolestaan pelasi postimerkin kokoisella hiekkakentällä 1-1 -tasapelin ottaen kotona niukan 2-1 -voiton. TP-Seinäjoen johtomaalin Ylivieskassa tulitti komealla kaukovedolla Henri Saranpää, mutta kotijoukkue tasoitti toisella puoliajalla numeroiksi 1-1 Denis Kostinchykin maalilla. Syyskierroksella oranssi-mustat iskivät kahdesti puolen tunnin sisään Mikael Muurimäen ja SJK:ssa nyt pelaavan toppari Petri Niemen maaleilla. Ottelu oli kuitenkin tuskallinen loppuun saakka ja vieraat kavensivatkin vahvan Antti Kukkolan toimesta.

Kentällä lienee ainakin yksi pelaaja, jolle tämä on hiukan muita erityisempi matsi, sillä SJK:n tamperelaislähtöinen maalivahti, Jyri Nieminen, pelasi kaksi viimeistä kautta FC YPA:n väreissä.

FC YPA on erittäin haasteellinen vastustaja, sillä seura sijoittui paremmin kuin kumpikaan seinäjokinen joukkue viime kaudella oltuaan Lohko C:n sarjataulukossa viidentenä 38 pisteellään, eli kahdeksan pinnaa edellä TP-Seinäjokea ja kymmenen pistettä edellä Sepsi-78:aa. Vieraissa FC YPA menestyi viime kaudella hyvin hakien mukaansa yhteensä kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä 13:sta ottelustaan.

Talven harjoitusotteluissa SJK on kohdannut oman lohkon joukkueista FC Kiiston, GBK:n, Kraftin, TUS:n ja JBK:n, sekä VPS-juniorit, eli tuntumaa on tullut kohtuullisen mukavasti. Talvikauden harjoitusotteluista viisi päättyi voittoon, neljä tasapeliin ja neljä kertaa tuli Kerholle tappio. Harjoitusotteluiden parhaat maalintekijät olivat neljä osumaa viimeistellyt Henri Saranpää sekä kolmesti osuneet Marko Huttu ja Tommi Haanpää.

FC YPA puolestaan on viime otteluissaan pelannut leirillään latvialaista FK Jaunibaa vastaan, joka kaatui 4-1. Sen sijaan TUS kellisti ylivieskalaiset 4-3 ja FC OPA:n kanssa FC YPA pelasi maalittoman tasapelin. OLS:n ja JBK:n FC YPA voitti vieraissa samoin numeroin, eli 3-1. OPS:lle tuli puolestaan tappio numeroin 1-0. Sen sijaan KajHaa FC YPA ryöpytti numeroin 5-0.

Vierasjoukkueen vaarallisin ase kauden harjoituspeleissä on ollut GBK:sta Mika Hemmilän tilalle hankittu Marko Laitala tehtyään seitsemässä ottelussa kuusi maalia. Joni Pakola puolestaan on osunut kolmasti.

FC YPA ei suuria muutoksia ole viime kaudesta kokenut. Laitalan lisäksi seura teki toisen täsmähankinnan Jyri Niemisen tilalle, eli Kuopion Palloseurasta maalille tuli erittäin lupaava Roope Matsi.

SJK pääsee otteluun kohtuullisen hyvävoimaisena. Kokoonpanosta puuttuu varmuudella itämailla opiskeleva Jukka Yli-Renko ja pitkäaikaispotilas Pekka Väänänen. Viikolla harjoituksissa loukkaantunut Tiitus Lehtinen on arvoitus ja Jukka-Pekka Salminen on pelikiellossa. Sen sijaan GBK:ta vastaan polveaan loukannut Petri Huttu näyttäisi olevan pelikuntoinen.

Viikolla solmittu farmiyhteistyö Kokkolan Pallo-Veikkojen kanssa saattaa tuoda vielä apuja joukkueeseen, mutta asiasta päätetään vasta perjantaina.

Ottelu FC YPA:aa vastaan starttaa Jouppilanvuoren Tekonurmella klo 16.00 lauantaina.op”