123 456 7890

Kerho haki voiton

JBK – SJK 0-2 (0-2)
19 min 0-1 oma maali
23 min 0-2 Tiitus Lehtinen (rp)

Seinäjoen Jalkapallokerhon talvikauden toinen harjoitusottelu sujui selkeästi ensimmäistä paremmin. Voitto irtosi mukaan Pietarsaaren Tellushallista paikallisen JBK:n jouduttua taipumaan numeroin 2-0 (2-0).

Vaikka voitto kirjattiinkin “vain” kahdella maalilla, oli tasoero joukkueiden välillä selkeä.

Ensimmäisellä puoliajalla Kerho hieman haki tuntumaa peliin ensimmäisen vartin ajan hosuen avaustensa kanssa, mutta sen jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue.

Ensimmäinen todella komea tilanne nähtiin noin 18. minuutin kohdalla Juha Etelä-Ahon ja Mikko Ylihärsilän sahattua nätisti JBK:n alakerran riekaileiksi tarjoillen paikan Mikael Muurimäelle, jonka ohjauksen isäntien veskari torjui ilmiömäisesti.

Oli kuitenkin selvää, että jos moinen tahti jatkuu, maali on vain ajan kysymys. Aikaa ei kauan siihen avausmaaliin mennyt, sillä jo 19. minuutilla vallan loistavasti pelannut “Etsku” haki pistopallolla hyvässä vauhdissa ollutta Mikko Ylihärsilää. JBK:n pakki sai toki läpiajon estettyä liukkarillaan, mutta nosti samalla pallon omiin.

Vain kolme minuuttia oli tiimalasissa ehtinyt valua hiekanjyviä ja jälleen vierasjoukkue oli viipaloimassa isäntien puolustusta. Nyt akseli Ville YlinenJuha Etelä-Aho sahasi Mikael Muurimäen tekopaikkaan, eikä kotijoukkueen alakerta keksinyt muuta kuin kaataa “Mikin”.

Todella luokattomasti puhaltanut Sören Bäck tajusi kuin tajusikin tilanteen osoittaen pilkkua, mistä Tiitus Lehtisellä oli helppo homma iskeä iltapäivän viimeiseksi jäänyt maali.

Vieraiden peli kulki todella mieluistasi ensimmäisen puoliajan viimeisen puolituntisen. Pallo liikkui, pelaajat tarjosivat syöttösuuntia kavereilleen ja kärjessä pelanneet Batman ja Robin, YlihärsiläMuurimäki -kaksikko, aiheuttivat enemmän päänvaivaa JBK:n alakerralle kuin lauantaipullo kirkasta sunnuntaiaamuna kirkonmenon aikaan.

Toiselle puoliajalla koutsi päätti pistää miltei täysin uuden kentällisen kehiin, eli vaihtoja tehtiin peräti yhdeksän. Avauskokoonpanosta jatkoivat vain maalissa miltei maagisia pelastuksia toisen jakson alussa esittänyt Petri Välimäki, sekä Tiitus Lehtinen.

Tälläkin kertaa nähtiin jälleen pari debytanttia aikuisten miesten tämän tason peleissä kun viime kaudella TP-Seinäjoen asussa B-junnujen SM-pronssia napanneet Jesse “Tykki” Jääskeläinen ja Niko “Napa” Nauholz juoksivat kentälle.

Toisen puoliajan alussa JBK tuli vahvasti hankkien kolme peräkkäistä kulmuria. Kahdesti joutui Petri Välimäki venymään parhaimpaansa, mutta kokonaisuutena JBK oli melko hampaaton hyökkäyssuuntaan.

Turhautuminen näkyi todella selkeästi mustapaitaisen kotijoukkueen otteissa. Jo ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen “sankari” tuli molemmat jalkapohjat ilmassa Juha Etelä-Ahoa sääreen niin voimalla, että säärisuoja napsahti keskeltä poikki.

Tahti jatkui samanlaisen toisella puoliajalla pahentuen vain loppua kohti. Homma ei pysynyt alkuunkaan Sören Bäckin hyppysissä, vaan häntä etunimellä mukavan ystävällisesti puhuttanut JBK -penkki vei miestä kuin pässiä narussa. Ulosajoja olisi nimittäin ollut useampiakin, jos pelissä olisi ollut edes Kakkosen tason tuomari.

Oli onni onnettomuudessa, ettei kukaan loukkaantunut porsastelun seurauksena.

Kokonaisuutena peli oli Kerholta varsin mukava hallihöntsä. Vastustaja oli toki vaatimattomampi kuin edellisenä viikonloppuna, mutta kaiken rehellisyyden nimissä myös Kerhon peli oli täysin erimoista.

Olisi väärin nimetä ketään yhtä ja ainoaa sankaria vieraista. Kaikki osa-alueet toimivat ihan kivasti. Ilahduttavaa oli Jussi Kankaanpään panos topparina, Saku Koskisen esitys toisella puoliajalla ja monen muunkin panos peliin.

SJK: Petri Välimäki, Timo Rauhala (46. Niko Nauholz), Tiitus Lehtinen, Jussi Kankaanpää (46. Petri Niemi), Anssi Syrjämäki (46. Mikko Väänänen), Ville Pajula (46. Samir Bouroussi), Ville Ylinen (46. Saku Koskinen), Toni Kujala (46. Jesse Jääskeläinen), Juha Etelä-Aho (46. Teemu Penninkangas), Mikko Ylihärsilä (46. Nuutti Panula), Mikael Muurimäki (46. Miika Asunmaa)

Kuvagalleria