123 456 7890

Kerho julkisti juttunsa
Seinäjoen Jalkapallokerhon puheenjohtaja, Raimo Sarajärvi, avasi tänään sanaisen arkkunsa paikallisesta mediasta paikalle saapuneille Ilkalle ja Seinäjoen Sanomille yhteistyöseurojensa, TP-Seinäjoen ja Sepsi-78:n edustajien läsnä ollessa.

“Tärkeitä juttuja ovat kivijalan luominen ja vahvojen junioriseurojen tuki tälle missiolle. Olen tutkinut aika tarkkaan muiden suomalaisten fuusioseurojen hyvät ja huonot puolet. Mielestäni olennaista on pitkäjänteinen toiminta. Me tarvitsemme myös Seinäjoen jalkapallolle oman kodin, eli stadionin. Sitä me emme suinkaan oleta kaupungilta saavamme, vaan siihen perustetaan oma yhtiö ja tavoitteena on, että meillä on stadion 2012”, linjasi Sarajärvi.

SJK:n urheilullisia tavoitteita ovat myös edustusjoukkueen nostaminen Ykköseen viimeistään 2012, Kolmosen yhteistyöjoukkueen löytäminen esimerkiksi Ilmajoen Kisailijoiden suunnasta, A-junioreiden saaminen SM-sarjaan viimeistään 2011, B-junioreiden pelaaminen SM-sarjassa pysyvästi ja Akatemian pelaaminen Valiosarjassa.

Toiminnalliset tavoitteet ovat oman stadionin lisäksi jalkapallolukion saaminen Seinäjoelle 2011 ja jo ensi kaudelle päätoimisen valmentajan pestaaminen koordinoimaan urheilullista toimintaa.

“Tavoitteenamme on julkistaa päävalmentaja vielä lokakuun aikana. Pelaajasopimuksia meillä ei ole tällä hetkellä ainuttakaan, mikä on siinä mielessä hyvä asia, että uusi valmentaja pääsee valitsemaan ryhmän marraskuun alussa alkavien harjoitusten kautta. Meillä on loppusuoralla kahdeksasta erittäin nimekkäästäkin valmentajasta kaksi”, jatkoi Sarajärvi.

Vaikka seuran hallitus, ajatusmaailma ja tavoitteet on pistetty totaaliseen remonttiin, rahalla ei joukkuetta lähdetä rakentamaan. Olosuhteet tulevat jatkossa Sarajärven mukaan näyttelemään todella merkittävää roolia.

“Meillä on uusiutunut hallitus. Vielä upeampi juttu on se, että valiokuntiin, joita olemme perustaneet, on löytynyt innokkaita tekijöitä. Niiden kautta lähdemme kehittämään kaikkia olennaisia osa-alueita. Yksi niistä on lukion hankkimiseen liittyvä, on varainhankintaa, urheiluun liittyvää, ottelutapahtumien kehittävää ja muuta. Me haluamme mennä joka vuosi eteenpäin seurana”, painotti Sarajärvi.

Sarajärven puheista on turha etsiä uhoa tai pullistelua. Sitä ei tule kaikumaan, vaikka perinteisesti lakeuksilla ja muuallakin siihen on sorruttu.

“Uskon, että me tulemme ensi kaudellakin pelaamaan Kakkosen kärjessä. Nousua en voi luvata. Sen voin luvata, että velaksi emme pelaa. Kivijalka pistetään kuntoon. Oli hienoa, että pääsimme Sepsi-78:n ja TP-Seinäjoen kanssa pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Vain sitä kautta me voimme viedä seuraa eteenpäin. Jos tavoitteemme toteutuvat, voimme muutaman vuoden kuluttua huomata, että hyviä asioita on tapahtunut. Olen aivan varma, että saamme lisää ihmisiä kuningas jalkapallon pariin tällä toiminnallamme”, Sarajärvi maalasi tulevaisuuden kuvia.

“Me tulemme jatkossa jalkauttamaan edustusjoukkueen pelaajia ja valmennusta seurojen junioreiden treeneihin. Me haluamme jatkossa, että Kerho on jokaisen seinäjokelaisen oma joukkue, jota tuetaan ja kannustetaan katsomossa. Meillä on myös tälle tasolle upea kannattajaryhmä, joka ansaitsee jatkossa vieläkin enemmän ilon hetkiä kentältä. Niitä me pyrimme tarjoamaan”, Sarajärvi jatkoi tiedostaen, että jokainen euro toimintaan on kiven alla yleismaailmallisen taloustilanteen takia.

“Varainhankinta on jo käynnissä. Uskon, että pystymme jatkossa tarjoamaan myös yhteistyökumppaneillemme mielekkään kohteen olla mukana toiminnassa. Rahat, joita tähän toimintaan sijoitetaan, eivät katoa kuin tuhka tuuleen, vaan kehitämme koko ajan seuraa ja toimintaa. Silloin ei kannata hankkia vain muutamaa kovaa pelaajaa isolla rahalla, jotka saattavat kadota. Hei, tämä on Kalmarin kokoinen paikka ja hekin ovat voittaneet mestaruuksia. Meillä ei ole mitään kiirettä, vaan etenemme rauhassa”, tiivisti Sarajärvi kuvioita.