123 456 7890

Kerho kellisti Kiiston
SJK – FC Kiisto 1-0 (1-0)

09 min 1-0 Mikko Ylihärsilä

Seinäjoen Jalkapallokerho pelasi talvikauden neljännen harjoitusottelunsa Ykkösestä pudonnutta FC Kiistoa vastaan Wallsport Areenassa ottaen voiton niukasti, mutta erittäin ansaitusti Mikko Ylihärsilän talvikauden ensimmäisellä maalilla, jonka mies iski jo vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen lauottuaan pallon etukulmasta sisään.

Ottelu oli Kerholle toinen peräkkäinen kotihallissa ja ensimmäinen kotona pelattu ottelu saman sarjatason vastustajaa vastaan. Se, mikä on selkeästi hyvää oman tason vastustajia vastaan pelatessa on puolustuspelin tiivistyminen viime kauteen verrattuna. Nyt Kerhon maalissa torjunut Petri Välimäki joutui ensimmäisen kerran torjuntahommiin vasta ottelun 70. minuutilla.

FC Kiistoa vastaan pelaaminen on lähes aina ollut eräänlaista painiottelua ja sangen fyysistä vääntöä, eikä tämäkään matsi tehnyt trendiin poikkeusta. Myös vaasalaisten verbaaliset avautumiset miltei jokaisesta tuomiosta lähes kollektiivisesti koko joukkueen voimin ovat jo tuttua tarinaa.

Edellisen, HJK:ta vastaan pelatun, harjoitusottelun avauskokoonpanoon oli valmentaja Tomi Kärkkäinen tehnyt kolme muutosta. Viimeksi vaihdosta tulleet Miikka Tuovila ja Jaakko Lampi, sekä sivussa ollut Mikael Muurimäki nähtiin nyt Miika Asunmaan, Juha Etelä-Ahon ja Timo Rauhalan tilalle avauksessa.

Kerho on pelannut nyt kahdesti oman sarjansa joukkueita vastaan, eikä omissa ole toistaiseksi soinut kertaakaan. Moinen antaa tietenkin uskoa siihen, että uuden valmentajan uudet kuviot ovat iskostumassa joukkueen keskushermostoon sillä tavalla, ettei omissa pauku kuten parilla aiemmalla kaudella on valitettavan usein tapahtunut.

Noin 60 minuutilla Kärkkäinen vaihtoi kentälle taas nipun pelaajia. Yhteensä siinä kohtaa Kerho vaihtoi kehiin seitsemän uutta kasvoa.

– Ei peli nyt ollut mielestäni ihan niin hyvää kuin Klubia vastaan, mutta ajoittain nähtiin kyllä ihan mainioitakin otteita. Alun viisi minuuttia meni hiukan hakiessa ja sen jälkeen sitten saatiin koneet käyntiin. Kiisto teki pelin avaamisesta aika vaikeaa, mutta kun pääsimme hyökkäysalueelle, olimme siellä vaarallisia, analysoi Kärkkäinen omiensa tekemistä.

– Puolustuspeli oli ihan onnistunutta ja koko ajanhan meidän pelaamisemme menee kyllä eteenpäin. Uskon, että kesällä meitä vastaan tulee olemaan todella vaikeaa tehdä maaleja. Kaikki Kiiston vedot suuntautuivat ohi tai yli maalin, joten Petri Välimäellä oli kyllä ihan helppo puhde siinä mielessä. En tykkää yksilöidä onnistujia erityisemmin, koska joukkueenahan siellä kuitenkin pelataan, huomautti Kärkkäinen.

SJK: Petri Välimäki, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Petri Niemi, Ville Pajula, Jaakko Lampi, Ville Ylinen, Toni Kujala, Miikka Tuovila, Mikko Ylihärsilä, Mikael Muurimäki
Vaihdosta: Anssi Syrjämäki, Timo Rauhala, Nuutti Panula, Miika Asunmaa, Juha Etelä-Aho, Samir Bouroussi, Jussi Kankaanpää