123 456 7890

Kerho 07 nousi toisella puoliajalla tasapeliin Kakkosen Pohjoislohkon jumbojoukkuetta Oulun Tervareita vastaan. Paikkoja kotijoukkueella oli useampaankin osumaan, mutta viimeistely on edelleen luvattoman vaikeaa.

Kerho 07 – Tervarit 1-1 (0-1)
04 min 0-1 Adrian Rizvani
76 min 1-1 Samir Bouroussi

Ottelu alkoi Kerhon osalta jälleen todella kylmällä suihkulla, kun vierailijat riistivät pallon keskialueella ja Adrian Rizvani viimeisteli vasemmalta kädeltä pallon tarkasti oikeaan alakulmaan kotijoukkueen maalivahti Joakim Jansin tavoittamattomiin.

Kerho oli lähellä tasoitusta reilun 10 minuutin pelin jälkeen, kun Kim Palosaari pääsi tälläämään vapaasti, mutta Tervareita tänään pystyssä pitänyt maalivahti Juha-Matti Savolainen heittäytyi komeasti pallon tielle. Jälkitilanteesta kokeilemaan pääsi myös keskikentällä energisesti esiintynyt Tuomas Lähdesmäki, vaan maalia ei syntynyt.

26. minuutilla myös Jans joutui venymään kotijoukkueen maalipuiden välissä parhaimpaansa Rafel Barkhon päästyä vetämään avopaikasta. Kerho hallitsi palloa likipitäen läpi ottelun, mutta Tervarit puolusti tiiviisti ja pakotti kotijoukkueen pelin pois parhailta paikoilta. Tästä huolimatta vielä ensimmäisellä puoliajallakin nähtiin kaksi tuhannen taalan paikkaa Palosaaren ja Lähdesmäen toimesta.

Muutama minuutti ennen taukoa Palosaari repi itsensä puolittaiseen läpiajoon, jonka Savolainen venyi tuloksettomaksi kulmaksi. Pari minuuttia tästä Joona Lautamaja vapautti loistavalla syötöllä Lähdesmäen vapaaksi Tervareiden puolustuksen linjan taakse, mutta niin vain Savolainen ehti taas vedon tielle.

Jälkimmäisellä kolmivarttisella Kerho alkoi löytämään välejä Tervareiden paketista yhä useammin vaikka todellisten paikkojen luominen oli vieläkin kovin työlästä. Lähimmäksi maalintekoa ennen varsinaista tasoitusta pääsi Jesse Sarajärvi, jonka kierteinen kulmapotku kolahti ylärimaan.

Viimein 75 minuutin pelin jälkeen Kerho onnistui rikkomaan kuparisen Savolaisen selän takana. Vierailijoiden ja avustavan erotuomarin viittilöidessä peliin osallistumattoman Palosaaren paitsiota, rynnisti Juuso Aalto kentälle sisään vaihdetun Samir Bouroussin kanssa läpiajoon. Aalto tarjoili Bouroussille lähes tyhjän verkon ja Samir iski kauden ensimmäisen maalinsa tärkeään paikkaan.

Kerho oli lähellä myös toista osumaa vain neljä minuuttia myöhemmin, kun Sami Viljanen antoi oikealta laidalta mallikkaan keskityksen Mikael Muurimäelle, jonka pusku viisti vain hieman vasemmalta ohi oululaisten maalin. Tervarit kesti muutkin kotijoukkueen lähentelyt viimeisen kympin aikana, joten pisteet jaettiin sopuisasti molempien kesken.

Ottelun raatina toiminut Seinäjoen Jalkapallokerhon todellinen Kapteenien Kapteeni Petri Niemi jakoi kolme tähteä ansaitusti vierailijoiden maalivahti Juha-Matti Savolaiselle, kaksi taivaankappaletta kotijoukkueen veräjänvartija Joakim Jansille ja yhden sakaraisen Juuso Aallolle.

Seuraavan kerran Kerho 07 astelee areenalle viikon päästä Torniossa. TP-47 isännöi seinäjokelaisia Pohjan Stadionilla sunnuntaina 28.7. klo 18.30.

Kerho 07: Joakim Jans, Jesse Jääskeläinen (67. Eetu Takala), Teemu Lukkari, Joona Lautamaja, Sami Viljanen, Tuomas Lähdesmäki, Stanislav Goldberg (67. Samir Bouroussi), Jesse Sarajärvi, Juuso Aalto, Mikael Muurimäki, Kim Palosaari

Penkillä: Tuomas Karjanlahti, Aleksi Ahde, Janne Tuohisaari, Antti Palomäki
Keltaiset: Juuso Aalto