123 456 7890

Kerho vei maalijuhlat
SJK – KajHa 5-2 (2-1)
29 min 0-1 Elijah Obagbemiro Jr
31 min 1-1 Juha Etelä-Aho
41 min 2-1 Nuutti Panula
54 min 3-1 Mikko Väänänen
65 min 4-1 Teemu Penninkangas
69 min 4-2 Teimuraz Varduashvili (rp)
80 min 5-2 Teemu Penninkangas

Seinäjoen Jalkapallokerho otti makean revanssin Kajaanin Hakasta murjomalla heikkoa vierailijaa mennen tullen. Vaikka vierasjoukkue pääsikin vajaan puolen tunnin pelin jälkeen ottelussa johtoon, se oli kuin tarvittava ärsyke kotijoukkueelle. Sen jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue.

KajHan muukalaislegioona oli matkassa peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajan, joskaan ei välttämättä vahvistuksen, voimin. Näistä vain ottelun avausmaalin tehnyt Elijah Obagbemiro Jr todellakin oli selkeä vahvistus ja vieraiden vaarallaisin pelaaja. Näppärä nigerialainen oli vallan kelpo pelimies viimeistellen maalin ja hankkien rankkarin joukkueelleen.

Kotijoukkue joutui otteluun varsin epäkiitollisista lähtökohdista. Sivussa oli avauksesta kuusi pelaajaa, vaikka tilannetta katselisi miltä kantilta. Niinpä mainiosti SM-sarjan aloittaneen A-junnujoukkueen kaksikko, Saku Koskinen ja Teemu Penninkangas, nousi avaukseen Mikko Väänäsen palattua hommiin sairastuvalta. Koko kapteeniston, Ville Ylinen – Mikko Ylihärsilä – Petri Niemi, oltua sivussa kipparin nauha pujotettiin tällä kertaa Mikael Muurimäen käsivarteen. Ja loistavasti “Mikki” näyttikin esimerkkiä kentällä. Vaikka Kerhon maalitykki-Mikki ei nyt maalinteossa onnistunutkaan, raatoi mies huikean määrän hikisiä kilometrejä.

Ottelu alkoi Kerhon osalta varsin nihkeästi. Miltei 30 lämpöasteen painostavassa kelissä pelattu ottelu oli pelaajille takuulla raaka. Ensimmäisen puoliajan syöttövirheet ja hätäily värittivät Kerhon pelaamista. KajHa puolestaan pyrki avaamaan maalivahti Levan Lomidzen järkyttävän pitkillä potkuilla peliä pääasiallisesti vasemman puolensa kautta, missä Elijah Obagbemiro Jr pyrki aiheuttamaan päänvaivaa isännille.

KajHan osumaa edelsi taas pienimuotoinen virheiden suma. Ensin Juha Etelä-Ahon syöttö katkaistiin keskialueella ja seuraavaksi toppari Tiitus Lehtinen teki karmean arviointivirheen pyrkiessään katkaisemaan syöttöä. Lopuksi nigerialaisen laukaus puolittain epäonnistui, mutta painui Lehtisen jalkojen välistä alakulmaan.

Onneksi Kerho pääsi nopeasti mukaan peliin, sai kulmurin ja tasoitti pelin. Henri Saranpään kierteinen keskitys tuli etutolpalle, missä Juha Etelä-Aho oli päineen välissä ohjaten pallon verkkoon. Osuma oli hyvään vireeseen päässeelle “Etskulle” jo kauden kuudes. Näin hän nousi Ville Pajulan rinnalle joukkueen sisäisessä maalipörssissä.

Kerho iski uudelleen vielä ennen taukoa. Loistavasti hyötynäkökohtaa tulkinnut ja erinomaisesti ottelun puhaltanut Olli-Jussi Sariola, antoi Teemu Penninkankaan jatkaa etenemistään, vaikka yksi KajHan ns. vahvistuksista, Apollo de Brito Medeiros, jo kertaalleen sai sitkeän nuorukaisen polvilleenkin. “Penni” ei suinkaan lopettanut pelaamista, vaan taisteli ja pääsi keskittämään pilkun kohdalla vapaana olleelle Nuutti Panulalle. Panula olisi mainiosti ehtinyt käydä vaikka noutamassa makkarat kioskilta, sillä sen verraan aikaa ja tilaa hänellä oli. Oli kuitenkin ihan hyvä ratkaisu jättää snagari väliin ja viimeistellä kylmän viimeästi johtomaali Kerholle. Osuma oli kauhajokelaisen kauden kolmas. Näin tauolle lähdettiin isäntien johdossa.

Toisella puoliajalla kotijoukkue pisti pykälän lisää vauhtia ja tiputti sarjasta mitä todennäköisimmin putoavan kajaanilaisen muukalaislegioonan totaalisesti kyydistään.

Varsinkin peliin palannut laitapakki Mikko Väänänen kohensi otteitaan toisella puoliajalla vallan hirmuisesti. Ensimmäisellä puoliajalla “Pokerface” oli muutaman kerran vaikeuksissa, eikä omakaan peli sujunut hyökkäyssuuntaan ihan täysin. Toisella puoliajalla sujui.

Ensin Mikko teki hurjan nousun lähtien omalta puolelta kenttää ajaen ihan loppuun saakka sijoittaen pallon millimetrin tarakasti alakulmaan ohi Levan Lomidzen. Osuma oli Mikolle kauden ensimmäinen ja vei Kerhon 3-1 -johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Väänänen oli uudelleen pahanteossa. Tällä kertaa komeaa pujottelua seurasi namusyöttö Teemu Penninkankaalle, jolla oli naurettavan helppo homma pistää pallo verkkoon ja viimeistellä kauden ensimmäinen maalinsa sarjapeleissä. Ensimmäisen osumansa Kerhon edustuksen virallisissa peleissä nuori mies teki toki jo Suomen Cupissa.

Vaikka KajHan onnistuikin vielä viimeistellä rankkarista kavennus Anssi Syrjämäen kaadettua Elijah Obagbemiro Jr:n pilkun arvoisesti, ei ottelun voittajasta ollut mitään epäselvää.

Kymmenen minuuttia ennen loppua Mikael Muurimäki pelasi kauniisti Teemu Penninkankaan tekopaikkaan ja nuorukainen laukoi ottelun toisen maalinsa sinetöiden loppunumeroiksi 5-2.

Vaikka ottelun ensimmäinen puoliaika olikin tahmeaa Kerholta, hyvää oli se, että joukkue nousi takaa johtoasemaan vielä ennen taukoa. Toisella puoliajalla peli avautui ja Kerho meni menojaan kaunistellen maalieroaan selkeästi. Revanssi maistui todellakin ja edelleen tuntuu varsin käsittämättömältä, että tälle samaiselle joukkueelle hävittiin Kajaanissa tyrmäysnumeroin.

Vaikka ensimmäisellä puoliajalla tulikin tukku karseita harhasyöttöjä, joukkueen työmoraali oli erittäin hyvää tasoa.

Vaihdosta kehiin tullut Samir Bouroussi pelasi kerrassaan loistavasti ja aggressiivisesti. Huikea yksilösuoritus lähetti ottelun lopulla Mikael Muurimäen läpiajoon, jonka vieraiden maalivahti kuitenkin onnistui torjumaan.

Teemu Penninkankaan panos oli ehdottomasti iltapäivän parasta antia. Nuori mies laukoi kävelemiseen tarkoitetulla oikealla jalallaan moisen tykin tolppaan, viimeisteli kaksi maalia ja syötti yhden kirmaten kerrassaan valtavan määrän kilometrejä.

Luonnollisestikin nimettömille selkäänpuukottajille Kerhon vahva esitys rampanakin oli katkeraan kalkkia. Sarjasijoitus koheni kolme pykälää, joskin ehkä vain tilapäisesti, sillä sunnuntaina on FC Blackbirdillä ja VIFK:lla mahdollisuus nousta Kerhon ohitse. Joka tapauksessa eroa putoamisviivaan tuli pisteiden valossa lisää.

Voitto tuli mitä oivallisimpaan saumaan, sillä takana oli jo viisi ottelua ilman voittoa. Ottelussa nähtiin myös A-junnuista mukaan tähän otteluun tullut Kalle Taimi, joka pääsi näin debytoimaan Kakkosessa.

Ottelun tuominnut Olli-Jussi Sariola oli vakuuttava. Mikael Muurimäen kaataminen rangaistusalueella kaksin käsin selästä saattoi olla hiukan pahassa kuvakulmassa O-J:lle, mutta se hiukan herätti kysymyksiä, ettei vieressä ollut avustava vaivautunut sitä liputtamaan, koska rike oli aivan päivän selvä. Eipä sillä mitään merkitystä tosin lopputulokseen ollut ja kokonaisuus oli erittäin positiivinen.

Arvovaltainen otteluisäntä YIT:n veikkausraati palkitsi yhdellä tähdellä Mikael Muurimäen, kahdella sakaraisella Mikko Väänäsen ja kolmella taivaankappaleella aivan aiheellisesti Teemu Penninkankaan.

SJK: Petri Tuomela, Mikko Väänänen (71. Petri Huttu), Anssi Syrjämäki (81. Kalle Taimi), Tiitus Lehtinen, Ville Pajula (v), Juha Etelä-Aho, Saku Koskinen, Henri Saranpää, Nuutti Panula (62. Samir Bouroussi), Mikael Muurimäki, Teemu Penninkangas