123 456 7890

Kerholle vihdoin vapauttava voitto
SJK – OLS 2-0 (1-0)

24 min 1-0 Petri Niemi
93 min 2-0 Tommi Haanpää

Kauan se kesti ennen kuin Kerhon onnistui ottaa se vapauttava voitto, jonka joukkue olisi jo ansainnut muutamaan otteeseen. Ehkä se maistuu nyt sitäkin makeammalta kun se vihdoin tuli. Vastassa ollut OLS oli todellakin niin vaisu vastustaja kuin sarjataulukko kertoo, eikä joukkue kyennyt luomaan oikeastaan ainuttakaan maalintekopaikkaa ennen kuin viimeisen vartin aikana, jolloin isännät käytännössä ne paikat järjestivät hermoilunsa takia.

Tällä kertaa pinna kuitenkin piti ja joukkue osoitti tiettyä kypsyyttä pystyttyään pelaamaan sekunteja pois kellosta pitämällä palloa kulmalipulla. Lopulta OLS:n yritys maksoi heille Tommi Haanpään päästyä karkuteille ottelun oltua jo lisäajalla. Haanpää sai kuin saikin taituroitua pallon verkkoon lauottuaan ensin tolppaan.

Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue hallitsi ottelua suvereenisti. Vieraat eivät saaneet luotua ainuttakaan puolittaistakaan tekopaikkaa, vaan Kerhon puolustuspeli eliminoi kaikki yritykset tehokkaasti. Asiaa auttoi varmasti se, että Tiitus Lehtinen oli palannut Petri Niemen kaveriksi keskuspuolustukseen ja näin kippari Jukka-Pekka Salminen pääsi keskikentälle Mikko Kärjen kaveriksi hoitamaan telaketjuosaston rankkaa duunia.

Kotijoukkue oli siirtyä johtoon jo 18. minuutilla kulmuritilanteesta, joka pelattiin rangaistusalueen ulkopuolelle. Petri Huttu syötti pallon rangaistuspilkun kohtaan, josta Tiitus Lehtinen pääsi laukaisemaan, mutta veto epäonnistui puolittain ja nousi juuri ja juuri vierasmaalin yli.

Kuusi minuuttia myöhemmin kotijoukkue siirtyi kulmurista johtoon. Mikko Kärki antoi erinomaisen pallon ja Petri Niemi nousi viimeistelemään kauden kolmannen maalinsa pelikellon oltua 24. minuutin kohdalla.

Johtoon siirryttyään Kerho menetti hetkeksi otteensa peliin, mutta OLS ei päässyt hätyyttelemään Jyri Niemisen vartioimaa maalia vieläkään, olkoonkin, että pallo oli heidän hallussaan pitkät tovit.

Vaikka Kerho sai tuulen selkänsä taakse toisella puoliajalla, vieraat saivat taas kerran pelin hallinnan ja pyörittivät palloa kyllä pariinkymppiin. Siitä eteenpäin ei oikein konsteja löytynyt, eikä Niemisellä ihmeemmin torjuntatehtäviä ollut. Vain pari kertaa hän joutui venyttämään itsensä pallon eteen.

Ratkaisun avaimia tarjottiin vaihdosta tulleelle , joka pääsi 88. minuutilla nokikkain vieraiden maalivahdin, Mikko Sarkkisen kanssa. Laukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin maalivahtia ja kotijoukkueen piina jatkui vielä tovin.

Lopullinen niitti tuli kun pelattiin sitten jo 93. minuuttia. Kotijoukkueen rangaistusalueen rajalla oli melkoinen härdelli, josta Toni Kujalan onnistui pelata pallo Tommi Haanpäälle. Haanpää jätti vastustajan ylösnousseet pakit taakseen helposti, paineli omille teilleen ja pääsi nokikkain puolesta kentästä takaisin maalilleen peruuttaneen Sarkkisen kanssa. Ensimmäisen laukauksensa Haanpää tulitti tolppaan, mutta sai pallon uudelleen haltuunsa ja ennätti kieräyttää yhden puolustajankin ulos tilanteesta ennen kuin laukoi pallon verkkoon kotijoukkueen toisen maalin merkiksi. Ja huojentava se maali taatusti olikin.

Ottelun tuomitsi varsin tarkasti tamperelainen Kirill Naishouler. Ainoa erikoisuus, jonka mainiosti tuominnut Naishouler esitti oli ensimmäisellä puoliajalla OLS:lle annettu vapari, jossa Marko Huttu kaadettiin aivan rangaistusalueen rajan tuntumassa. Huttu pääsi pakin etupuolelle ja oli ajamassa sisään alueelle, kun hänet vedettiin nurin. Osa odotti jopa rankkaria, mutta kontakti tuli kyllä alueen ulkopuolella. Oli käsittämätöntä, miten vaparin suunta oli kohti Kerhon maalia, eikä toiseen suuntaan.

Varoituksiakin tuli tällä kertaa, vaikka peli ei sinällään kovin rumaa ollutkaan. Kotijoukkueesta keltaista katselivat Tiitus Lehtinen ja Jukka-Pekka Salminen. Vieraista kortti nousi Matias Kariojalle, Jussi Fredrikssonille ja Mika Pietilälle.

Arvovaltainen Veikkausraati jakoi mitaleita täysin oikeutetusti vieraiden Niko Heiskaselle, joka sai pronssisen lämiskän, kotijoukkueen Petri Niemelle hopeisen ja kentän keisarille, Mikko Kärjelle kolmeen sakaraiseen oikeuttavan kultaisen mitskun.

Voitto oli kotijoukkueen pelaajistoille eittämättä huojentava. Nyt joukkueen on selvästi mieluisampaa lähteä kohti Iisalmea ensi viikonloppuna haastamaan isäntäjoukkue PK-37, jolle suomalaisen jalkapallon legenda, Atik Ismail on jakamassa oppejaan.

SJK: Jyri Nieminen, Johannes Saranpää, Petri Niemi, Tiitus Lehtinen, Petri Huttu, Jani Asuintupa, Jukka-Pekka Salminen (v, 69. Toni Kujala), Mikko Kärki, Tommi Haanpää, Marko Huttu (86. Henri Saranpää), Mikko Annala (64. Juha Etelä-Aho)

Kuvagalleria op”