123 456 7890

Kevätkierros päätökseen

SJK Reservit pelaa perjantai-iltana kevätkierroksen viimeisen ottelunsa, kun Malax IF saapuu Nurmon Pallonurmelle vieraaksi Vaasan Piirin Nelosen otteluun.

Ressut ovat edustuksen tavoin repäisseet jo mukavan kaulan sarjan kärjessä ja Jari Kujalan luotsaama nippu haluaakin lähteä voiton myötä pienelle tauolle pelihommista.

Ensimmäiset yhdeksän ottelua ovat tuloksellisesti menneet juuri sen käsikirjoituksen mukaan, joka laadittiin. Toki onnistuminen on ollut huikeaa tasoa, eli pinnoja ei ole hukattu ainuttakaan.

Maalinteko on sekin sujunut mainiosti. Keskiarvona ressut ovat tulittaneet miltei neljä osumaa peliä kohti. Ahneimpina ovat olleet Joonas Kuivalainen ja Ville Pakkala. Kummallakin on tilillään seitsemän osumaa.

Mikä kuitenkin parasta, peräti 13 pelaajaa on jo saanut nimensä maalintekijätilastoon.

Ressujen kotiottelut ovat tarjonneet yleisölle osumia varsin tiuhaan tahtiin. Kotijoukkue on iskenyt pallon vastustajiensa verkkoon jo 24 kertaa viidessä ottelussa. Vastaavasti omissakin on soinut kuudesti.

Vieraissa puolustuspelaaminen on ollut tiiviimpää, sillä vain kolme kertaa on jouduttu hakemaan palloa ressujen verkosta.

Viimeksi SJK Reservit otti voiton tiistaina Kaskisissa kukistamalla Kaskö IK:n 3-1. Tuossa ottelussa joukkue oli tappiolla, mutta nousi hienosti voittoon. Edellinen kotiottelu sen sijaan oli sarjajohtajalle helppo, sillä Lapuan Ponnistus sai kyytiä numeroin 7-0.

Vieraaksi saapuva Malax IF nousi sarjaan viime kauden päätteeksi. Sen valmentajana toimii taannoin VPS:n liigajoukkuettakin hetken koutsannut Mika Koivumäki.

Sarajataulukossa Malax IF on tällä hetkellä kahdeksantena kerättyään ensimmäisistä yhdeksästä ottelustaan kymmenen pistettä. Joukkue on kuitenkin ehtinyt osoittaa vaarallisuutensa kaatamalla sarjakakkosen, KoFF/PeIK:n kotonaan, eli etukäteen luvassa ei ole mikään lepppoisa kesäillanvietto.

SJK Reservien selkeä tavoite on joka tapauksessa edelleen sarjanousu. Tietenkin tilanne näyttää tällä hetkellä aivan loistavalta etenkin kun peliajatus on alkanut kulkea fläppitaulun sijaan kentällä. Jari Kujalalla on melko epäkiitollinen tehtävä siinä mielessä, että materiaalia hänellä on käytössään parin joukkueen verran. Tietenkin moinen tilanne on omalla laillaan se valmentajan ihanne, sillä laaja materiaali takaa kilpailun.

Matsi alkaa Pallonurmella puoli tuntia aikaisemmin kuin aiemmin oli kaavailtu, eli jo klo 18.30. Tervetuloa.