123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon reservijoukkue Kerho 07 matkustaa huomenna keskiviikkona Iisalmeen, missä se kohtaa paikallisen PK-37:n Kakkosen Pohjoislohkon ottelussa.

Edellisestä ottelusta ei kauaa ole ehtinytkään vielä kulua, sillä Kerho 07 voitti vasta viime sunnuntaina Rotuaarin Pallon kotikentällään 3-1 luvuin ja ensi sunnuntaina vastaan tulee vielä Joupiskan kentällä Vasa IFK.

Kun lisäksi SJK U19 joukkue ja edustusjoukkue pelaavat omat pelinsä, tulee tästä melko kiireinen viikko kaikille pelaajille ja valmennusjohdolle.

Pallokerho-37 tuttu joukkue

Iisalmen ylpeys on Seinäjoella tullut jo hyvin tutuksi, sillä edustusjoukkue pelasi kaikki Kakkosen kautensa heidän kanssa samassa lohkossa.

PK-37 on aloittanut tämän kauden kahdella voitolla, kun he kaatoivat avausottelussa yhden etukäteen kovaksi povatun joukkueen, eli TP-47:n luvuin 3-2. TP-47 nousi pelissä ensin tappiolta tasoihin vähän ennen loppua, mutta nuori nouseva tähti, Ilmari Niskanen iski voitto-osuman yliajalla.

Vasta 15 vuotias Niskanen onkin noussut suureen rooliin joukkueessa, sillä hän antaa myös suurimman osan erikoistiltanteista ja avausottelussakin voittomaali syntyi nimenomaan vapaapotkusta. Hän myös syötti toisen osuman kulmapotkusta.

Kauden toisessa ottelussa Niskanen oli jälleen liekeissä ja hän iski jo toisen maalinsa tälle kaudelle, kun PK-37 kaatoi vieraskentällä KPV:n 3-1 luvuin ja nousi samalla Kakkosen Pohjoislohkon kärkeen.

Hyvässä vireessä oleva kotijoukkue on siten tulossa vastaan ja Kerho 07 saa tehdä kovan työn jos pisteet mielitään mukaan hakea.

Kerho 07 pienellä ringillä Iisalmeen

SJK U19 kohtaa torstaina SM-Sarjassa TPS:n U19 joukkueen ja tämä asettaa omat haasteensa tietenkin myös Kerho 07:n ryhmään, kun osa pelaajista on normaalisti mukana myös heidän riveissään.

Samoin edustusjoukkue pelaa torstaina kotikentällä AC Kajaania vastaan ja pelaajat jotka pelaavat keskiviikkona Kerho 07:n riveissä, eivät saa pelata tuossa ottelussa.
Onneksi pelaajia kuitenkin riittää ja loukkaantuneita ei pahemmin ole.

Näillä näkymin Iisalmeen lähdetään kuitenkin pienellä ringillä. Kerho 07 saa jalkeille kyllä vahvan joukkueen, mutta todennäköisesti vain muutaman vaihtomiehen.

Omista pelaajista, kokeneet Ville Kukkanen ja Toni Kujala ovat varmuudella sivussa ja nyt näyttää myös että molemmille tulee pitkä huili. Villellä on polvesta ristisiteet rikki ja aikaisintaan mies voisi olla mukana vasta kauden lopussa. Toni Kujalan jalka taas tullaan leikkaamaan, mutta leikkaus suoritetaan tällä tietoa vasta kesäkuun lopulla ja näin miestä ei kentillä ennen syyskierrosta nähdä.

Maalivahdit tulevat varmuudella edustuksen treeniringistä ja todennäköisesti myös tähänkin asti mukana olleet pelimiehet matkustavat Iisalmeen.

PK-37 – Kerho 07 keskiviikkona 8.5. klo 18.30

Daniel Caumo iski kaksi komeaa maalia Oulun Rotuaarin Pallon verkkoon viime sunnuntaina Kerho 07:n paidassa.

SJK U19 – TPS U19 torstaina

Helatorstaista tulee pienimuotoista jalkapallojuhlaa Joupiskalla, sillä ensin klo 13.00 pelataan siellä U19 SM-sarjaa ja heti perään klo 17.00, Ykkösen ottelu SJK – AC Kajaani.

Ensimmäisenä kentälle ehtivä SJK U19 isännöi päivän avausottelussa perinteisesti vahvaa junioriseuraa, Turun Palloseuraa.

TPS U19 aloitti SM-sarjan 1-0 voitolla FC Jazzista ja jatkokarsintaotteluissa he voittivat Kuopion Palloseuran kovan joukkueen yhteismaalein 5-3. TPS myös voitti oman läntisen karsintalohkonsa, viiden pisteen erolla kakkoseksi sijoittuneeseen FC Jazziin.

Ryhmässä on mukana useampikin U18 maajoukkueen pelaaja ja joukkuetta valmentaa Tomi Kivikoski, joka on valmentanut aiemmin mm. Å;IFK:n edustusjoukkuetta Kakkosessa.

SJK U19 saa peliin lähes saman ryhmän kuin avausottelussa PKKU:ta vastaan. Ainoastaan punaisen kortin saanut Roope Takala on sivussa, mutta loukkaantumisesta toipunut Niko Laaksonen tekee paluun riveihin tässä ottelussa.

Vaikka Veli-Pekka Pajula ja Jesse Sarajärvi olisikin mukana Kerho 07:n pelissä jälleen keskiviikkona, niin voisivat he sääntöjen puitteissa olla mukana myös torstaina. Eri asia on sitten mikä miesten pelikunto on pitkän reissun jälkeen.

SJK lähtee peliin kuitenkin rohkeasti voittoa tavoitellen ja hyvällä ryhmällä, vaikka osa pelaajista vahvistaisikin Kerho 07:aa edellisenä päivänä. Keravalla pelatussa avausottelussa pojat jo ainakin näyttivät, että kuka vaan joutuu koville tässä sarjassa SJK:n kanssa.

SJK U19 – TPS U19 helatorstaina 9.5. klo 13.00 @ Joupiskan tekonurmi.

Tervetuloa viihtymään Joupiskalle!

SJK edustuksen peliin ostetuilla ennakkolipuilla pääsee sisään myös tähän otteluun ja samoin tietenkin SJK kausikorteilla.

Liput: 6 �
Alle 12 vuotiaat ja sotaveteraanit, ilmainen sisäänpääsy.??

SJK Kannattajat-kortilla saa Wallsportin kahviosta ostetuista ennakkolipuista -20 %.?
Hospodasta, Wilsonista ja Coffee Housesta S-etukortilla ennakkolipuista -20 %??

Ennakkolipunmyynti:
?- Wallsport
?- Hospoda Korbel
?- Sport Bar Wilson?
– Coffee House
?- Etelä-Pohjanmaan Matkailu

??HUOM! alennukset vain ennakkolipuista!