123 456 7890

Kiiston kimppuun siipirikkona
Seinäjoen Jalkapallokerho saa sunnuntaina vastaansa Kakkosen Lohko C:n ehdottomaan eliittiin kuuluvan fyysisen ja suoraviivaisen vaasalaisjoukkueen, FC Kiiston, jonka kanssa ottelut ovat aina olleet todella kovan tason vääntöjä.

Kevään harjoitusotteluissa voitot menivät tasan Kerhon kaadettua vielä viime kaudella Ykkösessä pelanneen Harri Kevarin valmentaman FC Kiiston 1-0 (1-0) Mikko Ylihärsilän osumalla. Tuo peli oli kotijoukkueen selkeää dominointia ja maalissa pelannut Petri Välimäki suoritti ensimmäisen torjuntansa vasta 70. minuutilla.

Mustasaaressa huhtikuussa pelatun ottelun FC Kiisto puolestaan voitti 2-1 (1-1). Tuossa kamppailussa Kerhon maalin teki ensimmäisellä puoliajalla Mikael Muurimäki. Vuosien saatossa FC Kiiston kanssa on pelattu ahkerasti treenipelejä, joista saldo on sen laatuinen, että vaasalaiset ovat voittaneet neljästä pelistä kaksi, Kerho yhden ja kerran on pelattu tasan. Molemmat joukkueiden väliset sarjapelit ovat päättyneet kaudella 2008 numeroihin 1-1.

Kerho lähtee kamppailuun erittäin pahasti siipeensä saaneena, sillä jo viime viikonloppuna telakalla oli edustusjoukkueen pelaajista peräti toistakymmentä jalkaparia. Tilanne ei järin hirveästi ole parantunut, pikemminkin ihan päinvastaiseen suuntaan on menty, mutta siitä huolimatta sotimaan lähdetään ihan hyvillä mielin.

– Tämä tarjoaa taas kerran nuorille pelaajille mahdollisuuden näyttää kykyjään ja osaamistaan miesten tasolla. Emme me ryhdy siitä kitisemään, että meiltä on miehiä sivussa. Etenemme oman aikataulumme mukaan, rauhassa projektiamme eteenpäin vieden ja hötkyilemättä. Kokkolassa nähtiin jo, että esimerkiksi Teemu Penninkangas, Jaakko Lampi ja Timo Rauhala ovat nuoresta iästään huolimatta täysiverisiä Kakkosen pelaajia, painottaa joukkueen vastuuvalmentaja Tomi Kärkkäinen.

Kerhon organisaatio on onnistunut tällä kaudella luomaan ottelutapahtumistaan melko viihdyttäviä ja yleisöystävällisiä. Eipä ihme, että kahta peliä on seurannut yhteensä lähes 2000 silmäparia paikan päällä. Ottelutapahtumat alkavat Kakkosen tasolle olla ihan kelpo tapahtumia, joten yleisön uskoisi ainakin viihtyvän.

– On hienoa, että pääsemme jo tähän otteluun Keskuskentälle. Kyllä jalkapallo kuitenkin on nurmikenttien peli. Ottelusta tulee takuuvarmasti erittäin fyysinen ja viihdyttävä. Kiisto on kova, vielä viime kaudella Ykkösessä pelannut, joukkue. Mitään he eivät tule kuitenkaan saamaan ilmaiseksi, lupaa Kärkkäinen.

Lauantaina pelattujen otteluiden jälkeen Kerho majailee sarjataulukossa tällä hetkellä juuri putoamisviivan yläpuolella. Hieman ironista, sillä pinnan enemmän kolmesta pelaamastaan ottelusta kerännyt FC Kiisto on tappiottomana joukkueena vain himpun verran ylempänä. Oikeastaan taulukko kertoo tällä hetkellä vain sen, mikä oli tiedossa jo ennen sarjan alkua, eli Kakkosen Lohko C tulee todellakin olemaan äärimmäisen tasainen tällä kaudella.

Kerhon pelaajien otteet ovat ajoittain olleet toiveiden mukaisia. Toisinaan taas peli on ollut melko vaatimatonta. Syitä ja seurauksia voisi kirjata ylös paljonkin, eikä vähimpänä ole suinkaan se, että pelaajia on telakalla paljon. Tämä puolestaan aiheuttaa tekemisen tuskaa niissä, jotka kentällä ovat. Siihen ei kuitenkaan oikeasti ole syytä, sillä Kerhon tavoitteet eivät edelleenkään ole lyhyen tähtäimen juttuja. Tavoite on luoda perustaa, valaa pohjia ja pistää Seinäjoen jalkapallo uuteen uskoon. Siitä puolestaan on jo olemassa paljon positiivisia merkkejä.

Ainoaltakaan kentällä olevalta pelaajalta ei voi missään tapauksessa vaatia kuin sen, että jokainen pelaaja jättää kentälle sen kaiken, mikä hänellä on annettavanaan. Se nähtiin loistavalla tavalla Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa FF Jaroa vastaan. Vaikka joukkue hävisi Veikkausliigan pietarsaarelaisjoukkueelle, ei kenenkään tarvinnut hävetä esitystään. On syytä muistaa, että tämä on tilanne myös sarjapeleissä kauden loppuun saakka. Enempää ei keneltäkään voi missään nimessä pyytää, eivät joukkueen fantastiset kannattajat tai seuran johto

On päivän selvää, että vierailija FC Kiisto lähtee sunnuntain otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkueella on rutiinia, on fyysistä preesensiä, on taitoakin, vaikkei sitä ehkä aina sillä tavalla olekaan paikallistettavissa kuin moni taitojalkapallon mieltää. On kuitenkin taito pelata omilla vahvuuksillaan ja juuri siinä FC Kiisto on ollut vuodesta toiseen omassa kastissaan.

Kolmessa pelaamassaan ottelussa FC Kiisto on kaatanut viime kaudella vaasalaisten tavoin Ykkösessä pelanneen TP-47:n 5-0, pelannut sarja-avauksessa vieraissa tasan lohkon suosikkeihin kuuluneen FC YPA:n kanssa 3-3 ja kotonaan 1-1 FC Vaajakosken kanssa. Kerho on samaan aikaan pelannut kotona tasan FC OPA:n kanssa maaleitta, kaatanut FC Blackbirdin vieraissa 4-2 ja hävinnyt GBK:lle vieraissa 1-0.
Mielenkiintoinen yksityiskohta seuroihin liittyen on se, että A-junioripuolella tehdään yhteistyötä, joka tarjoaa minuutteja FC Kiiston Aleksi Rouhiaiselle, Nicolas Tuiskulle ja valmentaja Harri Kevarin pojalle, Juusolle. Kerho puolestaan saa tämän yhteistyön kautta erittäin laadukkaita apuja A-junnujen Ykköseen. Tämä puolestaan on aivan loistava osoitus maakunnallisesta yhteistyöstä, johon eivät edes kohtuullisen kovaääniset kentän laidalla kuultavat verbaaliset avautumisetkaan lyö lommoja. Peli on peliä, niin huomennakin joukkueiden iskiessä yhteen klo 18.30 Keskuskentällä.