123 456 7890

Seinäjoen Jalkapallokerhon U19 nuoret jäivät harmittavasti tasapeliin Mustasaaren Botniahallissa pelatussa U19 SM-Karsintaottelussa Vasa IFK:n vieraana.

VIFK U19 – SJK U19 2-2 (1-1)
1-0 12 min Hugo Villför
1-1 35 min Elias Ahde
1-2 86 min Matti Rajala
2-2 90+3 min VIFK

Ottelu alkoi SJK painostuksella, mutta silti VIFK:n huippulupaava Hugo Villför iski jo 12.minuutilla johtomaalin. VIFK sai keskialueen erikoistilanteesta pallon Villförille, joka livahti karkuun ja upotti pallon komeasti maalin.
SJK kuitenkin tasoitti ottelun 35 minuutilla, Elias Ahteen upealla vaparilla 25 metristä.

Puoliajalle mentiin 1-1 lukemissa eikä toisella puoliajalla maaleja nähty ennenkuin 82 minuutilla, kun vaihdosta kentälle tulleen Matti Rajalan veto yllätti hieman onnekkaastikin VIFK Maalivahdin.

SJK näytti jo menevän ottelussa voittoon ja sillä olisikin taisteltu vielä lohkovoitosta SM-karsintasarjassa. SJK kuitenkin lepsuili ottelun viime minuuteilla ja VIFK onnistui iskemään tasoituksen erotuomarin lisäajan kolmannella minuutilla.

– Aloitimme pelin hyvin, oltiin hyvällä jalalla matkassa koko ensimmäisen puoliajan ja päästiin luomaan hyvä painostus VIFK:n päätyyn. Ja vaikka VIFK onnistuikin menemään johtoon, saimme tasoitettua ja peli oli meillä kontrollissa, analysoi ensimmäistä puoliaikaa päävalmentaja Max Peltonen.

– Toisella jaksolle me jostain syystä hätäiltiin, tuli vähän liikaa harhasyöttöjä ja se kostautuu jossain vaiheessa. Menimme johtoon ihan ansaitusti mielestäni, mutta harhasyötöt tekevät oman pelaamisen vaikeaksi ja me joudutaan tekemään aivan liikaa sen takia töitä. Meidän pitää keskittyä paremmin tulevaisuudessa. Me pystytään paljon parempaan peliin, tiedän sen kun näkee jätkät treeneissä ja peleissä, mutta jostain syystä meillä on nyt semmoinen vaihe että keskittyminen meinaa herpaantua liian aikaisessa vaiheessa jatkaa Peltonen.

Tasapeli toisaalta paransi asemia taistelussa SM-sarjan jatkokarsintapaikoista, mutta lohkon voittaja on nyt varmuudella OLS. SJK taistelee sijoista 2-4.

Alkulohkon viimeinen ottelu pelataan ensi viikon lauantaina 23.3. klo 14.00 ja silloin vastaan tulee lohkossa kolmantena oleva Tornion TP-47.

-Kakkostila on lohkossa tietenkin herkullisempi jatkoa ajatellen ja meidän pitää tehdä lisää töitä sekä keskittyä omaan peliin enemmän, että voitetaan ensi viikolla TP-47, päättää Peltonen.

SJK U19: Paavo Valakari, Aleksi Leppänen (45′ Valtteri Leppänen), Joona Ala-Hukkala, Roope Takala, Tuomas Rintamäki (78′ Tuukka Hiltunen), Panu Leppä (60′ Matti Rajala), Elias Ahde, Veli-Pekka Pajula, Joona Lautamaja, Janne Tuohisaari ja Antti Palomäki (86′ Iiro Kiviluoma).