123 456 7890

Klubi on sarjan eliittiä
Seinäjoen Jalkapallokerhon A-junnut reissaavat laua
ntaina Helsinkiin kohtaamaan A-junioreiden SM-sarjan ehdotonta eliittiä olevan HJK:n Talin nurmella.

Isäntäjoukkue onkin ennakkoon sarjan kovin nippu, vaikka hiukan yllättäen hävisikin Valkeakosken Hakalle ennen koskilaisten vierailua Seinäjoelle.

Klubi johtaa kuitenkin sarjaa tällä
hetkellä saatuaan kevätkierroksen voitostaan palkinnoksi kolme lähtöpistettä. Helsinkiläisillä on tilillään neljän voiton lisäksi tuo yksi tappio Valkeakoskella numeroin 1-0.

Kerho on pelannut syyskierroksella ottelun enemmän kuin HJK, jolla on FC Viikinkien kanssa rästipeli pelaamatta. Kuudesta ottelustaan Kerho on ottanut neljä voittoa, joista kolme on tullut kotikentällä ja yksi vieraissa.

Kotona Kerho on kaatanut TPS:n 4-1, VJS:n 3-0 ja viimeksi Valkeakosken Hakan 3-0. Vieraskentällä voitto lohkesi sarjajumbo HauPasta 2-1. Esa Haanpään suojatit ovat hävinneet sarjassa vain kahdesti. Ensin tuli kuokkaan Helsingissä PK-35:ltä 3-1 ja toinen tappio kirjattiin Lahdessa Reippaalle numeroin 4-1.

HJK on samaan aikaan voittanut viidestä pelaamastaan kamppailusta neljä. Haka -tappion lisäksi Klubi on kohdannut voitollisesti PK-35:n (3-1), Reippaan (3-0), KuPS:n (3-1) ja FC Interin (5-2), eli jälki on yhtä matsia lukuunottamatta ollut tuhoisaa.

Koska Kerho pelaa ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa, ei tällä tasolla ole aiemmin kohdattu Klubia tai muitakaan joukkueita. Sen sijaan TP-Seinäjoen A-juniorit vierailivat Helsingissä SM-sarjan tiimoilla kaudella 2007 häviten tuolloin 3-0.

Maalinteko ei syyskierroksellakaan ole ollut Kerholle ongelma. Vastustajien päädyssä verkko on heilunut jo 14 kertaa, mikä on saman verran kuin muiden sarjan tehokkaimpien joukkueiden saldo. Myös HJK, sarjakakkonen JJK ja vitonen PK-35 ovat tehneet saman verran maaleja. Kerhohan on sarjassa tällä hetkellä neljäntenä kaksi pinnaa kolmantena olevasta Hakasta ja kolme pinnaa Klubista ja JJK:sta.

Vaikka taulukon mukaan tilanne onkin erinomainen, vaatii sarjapaikan uusiminen edelleen muutaman pisteen. Luonnollisesti Kerhon leirissä seurataan muidenkin otteluiden tuloksia, mutta niiden saldoon ei tokikaan haluta tukeutua.

Viikonloppuna Haka kohtaa kotonaan Interin ja kotijoukkueen voitto jättäisi turkulaiset melko syvään ahdinkoon kamppailemaan sarjapaikastaan. HauPan ja Viikinkien välisessä taistelussa vierailija on nollakerholaista vastaan selkeä suosikki. TPS:n ja KuPS:n välinen taistelu on todellinen kuuden pinnan putoamiskamppailu. Jos TPS kotonaan voittaa, jää KuPS neljään pisteeseen ja vakanssin uusimiseen on aikaa enää neöjä ottelua. PK-35 ja VJS puolestaan kohtaavat paikallisottelussa, jossa isännillä on mahdollisuus nousta mitalitaistoon. VJS puolestaan taistelee sarjapaikastaan. Yllätysmomenttia lisää kamppailun paikallisus. Sarjakakkonen JJK haluaa ajaa Klubin näennäistä johtoasemaa kiinni kaatamalla Reippaan kotonaan. Se ei suinkaan ole helppo rasti, mutta suosikkina kotijoukkue otteluun starttaa.

Kerhon ja Klubin välinen taistelu alkaa Talin nurmella lauantaina klo 13.00. Tervemenoa paikalle!