Komea vierasvoitto MYPA:sta

11.6.2014

SJK otti toisen voiton putkeen ja samalla kauden ensimmäisen vierasvoiton, kun se kohtasi MYPA:n Kouvolan Saviniemen Stadionilla. SJK oli murskaavan tehokas varsinkin ensimmäisellä puoliajalla ja tauolla oltiin jo 3-0 johdossa. Päivän sankarina toimi Justin Moose, joka iski kaksi maalia. Myös maalivahti Mihkel Aksalu nousi otsikoihin, torjumalla rangaistuspotkun toisella puoliajalla. Ottelussa nähtiin myös kaksi SJK debytanttia, kun tuore hankinta Wayne Brown pelasi koko ottelun keskikentällä ja lopussa oma A-juniori Jesse Sarajärvi teki liigadebyyttinsä.


SJK pelaajat juhlivat Saviniemen Stadionilla.

MYPA - SJK 1-3 (0-3)
0-1 08 min oma maali
0-2 34 min Akseli Pelvas
0-3 39 min Justin Moose
1-3 88 min Denis Abdulahi

SJK aloitti ottelun heti vauhdikkaasti ja loi useita tilanteita kohti MYPA:n maalia.
MYPA piti palloa lähinnä omalla alueella ja SJK iski heti keskikentällä vahvasti prässillä kiinni ja suurin osa SJK:n tilanteista tulikin prässin seurauksena hyvistä vastaiskuista.

Ottelu ei ehtinytkään vanhentua kuin 8 minuuttia, kun tuore hankinta Wayne Brown ja Marco Matrone prässäsivät pallon pois keskialueen omalla puoliskolla ja Brown syötti sen nopeasti eteenpäin Justin Mooselle. Moose jatkoi puolestaan nopeasti laitaan ja sielllä laitahyökkääjänä pelanneelle Gert Kamsille. Akseli Pelvas ja Toni Lehtinen ovat jo samantien ehtineet valmiiksi boksiin, mutta MYPA puolustaja sai jalkaansa väliin keskitykseen. Pallo jäi taakse tulevalle Justin Mooselle, joka veti sen vihaisesti maata pitkin maaliin. Puolustaja Denis Abdulahi osui vielä hieman kengän kärjellään palloon ja maali merkittiin lopulta omaksi maaliksi pöytäkirjoihin. Hienosti rakennettu nopea vastaiskumaali.

Maalin jälkeen MYPA painosti kovasti ja kotiyleisö tuki hienosti omiaan rytmikkäästi taputtamalla, aina kun MYPA hyökkäsi. Silti parempiin paikkoihin pääsi SJK.

Erinomaisella pelipäällä ollut Akseli Pelvas murtaui päädystä läpi ja syötti taaksepäin Toni Lehtiselle, joka kaaadetaan boksissa. Tilanteessa ei kuitenkaan ollut rikettä erotuomari Jari Järvisen mielestä.

Pelvas oli asialla myös paikalla seuraavassa tilanteessa, kun laitaan noussut Wayne Brown keskittää hyvin pilkun tuntumaan. Pallo kuitenkin metrin verran liian eteen ja Pelvas ei ehdi tuikkaamaan ottelun toista maalia.

Lisää tilanteita tuli ja Justin Moose nousi oikealta laidalta boksiin, keskittäen maatapitkin linjan taakse toiselta laidalta sisään leikkaavalle Toni Lehtiselle. MYPA maalivahti Ville Iiskola tuli kuitenkin hyvin vastaan ja lopulta hieman loukkaa itseään yhteentörmäyksessä pallon ja Lehtisen kanssa.

Tämän jälkeen peli hieman rauhoittui ja MYPA sai erikoistilanteita laidoita tai kulmapotkuista. Nämä kuitenkin SJK puolustus Cedric Gogouan ja Mihkel Aksalun johdolla hoiti varmasti.

Kun 34 minuuuttia oli pelattu, palautti MYPA puolustaja pallon päällän alaspäin Ville Iiskolalle. Iiskola näytti jo saavan pallon helposti haltuunsa, mutta jostain syystä se pomppasi uudelleen ilmaan ja miehen selän taakse. Sekä Toni Lehtinen että Akseli Pelvas oli kärkkäänä paikalla ja Pelvas tuikkasi kauden toisen maalinsa. SJK siirtyi kahden maalin johtoon.

Eikä ehtinyt kuin neljä minuuttia kulua edellisestä, kun Justin Moose nappasi pallon keskialueella ja pääsi vastahyökkäykseen vapaasti yhdessä Gert Kamsin kanssa. Kams juoksi vapaana oikelta ja Ville Iiskola tuli vastaan Moosea. Moose tsippasi ovelasti pallon yli Iiskolan ja näin SJK siirtyi jo 3-0 johtoon, kun edes ensimmäinen puoliaika ei ollut vielä takana.

MYPA joutui hyökkämään rohkeammin ja SJK sai lisää vastaiskumahdollisuuksia. Kahdesti SJK pelaaja kaadettiin läpiajossa, mutta tuloksena näistä vain vapaapotkuja ja varoituksia vastustajalle.

Iiskolan pienen huoltotauon johdosta toista puoliaikaa jatkettiin vielä muutamalla minuutilla. Aivan puoliajan lopussa MYPA pääsi vetämään kovaa alueen rajalta, mutta maalivahti Aksalu liimasi pallon varmasti.


Toinen puoliaika valmis alkamaan.

Toisella puoliajalla SJK vetäytyi hieman alemmksi ja prässi aloitettiin vasta keskiviivan jälkeen. Tämä toi MYPA:lle enmmän pallohallintaa, mutta todella vaarallisiin tilanteisiin he eivät päässeet. Siitä piti huolen Cedric Gogoua, joka välillä nappasi pallon rauhallisesti hyökkääjältä ja harhautti seuraavan, ennen pallon siirtämistä omalle pelaajalle laitaan.

MYPA kuitenkin sai tilaisuuden kaventamiseen, kun Zeljko Savic joutui kaatamaan MYPA hyökkääjä Stefano Pinhon ja tuomari osoitti pallon pilkulle.
Pinho itse meni palloa antamaan, mutta pidemmän korren vei SJK maalivahti Mihkel Aksalu, joka torjui jo kauden toisen rangaistuspotkun Veikkausliigassa.

Koko toinen puoliaika oli MYPA:n hallinnassa, mutta SJK puolustus kestää suunnitellusti aina 88 minuutille asti, joilloin Denis Abdulahi puski kotijoukkueen avausmaalin kulmapotkusta. Maali on kuitenkin laiha lohtu ja ottelu päättyi SJK:n kauden ensimmäiseen vierasvoittoon ja samalla MYPA:n ensimmäiseen kotitappioon.

- Mietteet ovat surulliset. En ota SJK:lta mitään pois. He voittivat meidät viikko sitten ja voittivat taas. Maalit jättivät jossiteltavaa. Toisessa maalissa Ville Iiskolakaan ei tajunnut, että laski kierteen väärin, ja siitä tuli maali. Maalit koettelivat meitä, mutta joukkue näytti moraalia toisella puoliajalla, ja saimme jonkinlaisen takaa-ajon aikaan. SJK:lle onnittelut kuitenkin voitosta, MYPA päävalmentaja Antti Muurinen summasi peliä lehdistötilaisuudessa.

- Me tiedettiin, että MYPA tykkää hyökätä, ja kun he menettävät pallon, niin pakka on vähän auki. Pojat toteuttivat avausjaksolla hienosti suunniteltua taktiikkaa ja käyttivät tilanteet pallonriistojen jälkeen hyväkseen. Justin Moose iski tänään kaksi maalia ja on ollut huikea tällä kaudella. Meillä oli kenttä tänään sankareita täynnä, kertoi omiensa otteisiin tyytyväinen SJK päävalmentaja Simo Valakari YLE:n haastattelussa heti ottelun jälkeen.

SJK vaihtoi vielä pelin lopussa kentälle oman A-juniorin, kun Jesse Sarajärvi teki liigadebyyttinsä.

- Olemme Seinäjoella paljon panostaneet juniorityöhön ja sieltä alkaa pikkuhiljaa tulemaan omia junioreita mukaan. Ja täytyy kuitenkin muistaa että meillä reservijoukkue Kakkosdivisioonassa, jossa nuoret saa viikottain kovia miesten pelejä. Joten pikkuhiljaa kun aika on oikea, aletaan saamaan heitä myös mukaan Veikkausliigaan pelaamaan, Valakari kertoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

Ottelun parhaana palkittiin ansaitusti SJK:n Justin Moose. Kaksi tähteä meni SJK:n maalivahti Mihkel Aksalulle ja yksi tähti puolustuksessa jälleen kaikki pääpallot hoitaneelle Cedric Gogoualle.

SJK kohtaa seuraavaksi kotikentällä ensi sunnuntaina Rovaniemen Palloseuran. Tuo ottelu alkaa su 15.6. klo 16.00 Keskuskentällä. Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan SJK kolmanteen peräkkäiseen voittoon.

SJK:Mihkel Aksalu MV, Cedric Gogoua, Zeljko Savic, Timo Tahvanainen, Richie Dorman, Marco Matrone, Justin Moose, Wayne Brown, Gert Kams (69 min Johannes Laaksonen), Akseli Pelvas (86› Jesse Sarajärvi) ja Toni Lehtinen (58› Carlos Lopez).



Lisää kuvia löytyy SJK:n Facebookista.

Ottelun videokooste:


Ottelusta ja matkasta peliin on tulossa useammalla kameralla toteutettu minidokkari tänä viikonloppuna SJK TV:n kautta. Koko SJK:n mediatiimi oli paikanpäällä tuota kuvaamassa ja mukana toteuttamassa.

Alkuun