Koppinen mukaan Nordic Champions FIFA-turnaukseen

11.1.2017


SJK eSports -joukkueen Juho ”Koppinen” Järvelä, lähtee Nordic Champions 2017 FIFA -kutsuturnaukseen. 32 pelaajan kutsuturnaus käydään Partillessa, Ruotsissa 28.-29. tammikuuta ja mukana on hakemusten perusteella parhaiksi rankatut Pohjoismaiset FIFA-pelaajat.

Skandinavian isoimman FIFA-turnauksen voittaja saa palkinnoksi 60 000 kruunua, eli noin 6 300 euroa. Toiseksi tulleelle on tarjolla 30 000 kruunua ja kolmanneksi sijoittuvalle 10 000 kruunua. Lisäksi turnauksen sponsorit lahjoittavat muita palkintoja parhaimmille pelaajille.

- Hienoa päästä turnaukseen edustamaan SJK:ta ensimmäisen kerran ulkomaille. Lähden turnaukseen haastajana, sillä etenkin Tanskassa ja Ruotsissa on maailmanhuippuja iso määrä. Maailmanmestaruudenkin heistä on voittanut kolme kaveria ja mukana on myös hallitseva maailmanmestari. Nyt on aika aloittaa harjoittelu ja voittoa lähdetään tietenkin sieltä hakemaan, kertoo Koppinen-nimeä pelatessaan käyttävä Juho Järvelä.

- On erittäin hienoa, että päästään välittömästi tositoimiin ja esiintymään vieläpä kansainväliseen turnaukseen. Mahtavaa, että saadaan viedä SJK:n paitaa näytille eSports-kentille näinkin pian joukkueen perustamisesta, kommentoi SJK eSports -joukkueen manageri Pekka Riihimaa.

- Haluamme ennen kaikkea tukea ja edistää pelaajiemme ammattimaisuutta ja siihen ei tässä tapauksessa paljon oivallisempaa keinoa löydy, kuin kohtaamisten mahdollistaminen Euroopan parhaita FIFA-tähtiä vastaan, sanoo Riihimaa lopuksi.

Nordic Champions 2017 -turnaus pelataan Partille Areenalla, jonne mahtuu noin 5000 katsojaa. Partille sijaitsee Länsi-Götanmaalla, Etelä-Ruotsissa.

Turnaus pelataan läpi kaksinkertaisella pudotuspelikaaviolla, eli jokaiselle pelaajalle taataan vähintään kaksi ottelua. Ensimmäisen kierroksen häviäjät kohtaavat toisensa tuplakierroksella ja etenevät mukaan voittajien kierrokselle. Kaiken kaikkiaan otteluita pelataan kahden päivän aikana 65, jotta saadaan voittaja selville 32 pelaajan joukosta. Turnauksen finaali pelataan sunnuntaina 29. tammikuuta klo 17.00 paikallista aikaa.

Ottelut ovat kestoltaan FIFA-pelin standardi 6 min + 6 min ja jokaisesta ottelusta selvitetään voittaja. Jos peli päättyy tasan, pelataan jatko-ottelu. Ensimmäisen kierroksen voittajien jatko-ottelut pelataan loppuun asti, hävinneiden kierroksella voittaja voi selvitä jatko-ottelussa kultaisella maalilla. Tarvittaessa pelataan myös rangaistuspotkukilpailu.

Löydät lisää infoa turnauksesta Nordic Champions 2017 -nettisivuilta

Alkuun